Noitavainojen älyttömät "testit"

 

Noitavainojen älyttömät "testit" ja Antti Lieroisen synkkä historia

https://www.youtube.com/watch?v=HPipwEvYk3c

Satujen ja viihdeteollisuuden takana piilee todellinen ja synkkä historia. On ollut aika, jolloin noitiin ensinnäkin uskottiin, mutta niitä myös vainottiin ja metsästettiin. Lukemattomia ihmisiä syytettiin noidiksi ties mistä syystä, ja kun tuon syytöksen kerran sai niskoilleen, oli tuomio usein jo langennut, ja oli suuri todennäköisyys ettei siitä puhumalla enää selvitty. Tässä jaksossa tutustutaan ensiksi noitavainojen pimeään historiaan, tarkemmin siihen miten absurdeilla testeillä noitia koitettiin saada kiikkiin. Ja sen jälkeen hypätään 1600-luvulla eläneen suomalaisen noidan, Antti Lieroisen eli Lieran matkaan, joka aikalaislähteiden mukaan sai käräjillä kovan tuomion teoistaan.

Videon analyysi osoittaa sen jakautuvan kahteen pääteemaan: historiallisten noitavaihojen järjettömien testimenetelmien esittelyyn sekä suomalaisen 1600-luvun noidan, Antti Lieroisen, synkkään elämäntarinaan (0:46).

Alta löydät tarkemman eritellyn katsauksen videon keskeisestä sisällöstä:

1. Noitavainojen absurdit testit

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 1500–1600-luvuilla vallinnut noitahysteria johti kymmenien tuhansien ihmisten kuolemaan (1:43). Videolla esitellään useita käsittämättömiä kokeita, joilla syyllisyyttä yritettiin todistaa:

• Uittamistesti: Syytetty sidottiin ja heitettiin veteen (2:24). Jos hän upposi, hän oli syytön (mutta usein hukkui); jos hän jäi pinnalle, vesi hylki häntä noitana (2:37).

• Noitakakku: Virtsasta ja ruisjauhoista leivottu kakku syötettiin koiralle, jonka uskottiin sairastuessaan pystyvän haistamaan syyllisen noidan (3:00).

• Raamattupunnitus: Syytettyä punnittiin vaa'alla raamattuninoa vastaan (3:50). Testi oli erittäin altis korruptiolle ja lahjonnalle (4:02).

• Kosketustesti: Jos uhrin saamat oireet tai kouristukset lakkasivat syytetyn kosketuksesta, sitä pidettiin varmana todisteena syyllisyydestä (5:37).

• Raamatun lausuminen: Syytetyn piti pystyä lukemaan tiettyjä raamatunkohtia virheettömästi (6:51). Jännitys tai lukutaidottomuus koitui monen kohtaloksi (7:35).

2. Antti Lieroinen eli "Liera"

Video paneutuu syvällisesti suomalaiseen noitahistoriaan esittelemällä itäsuomalaislähtöisen Antti Lieroisen, joka asettui Ruovedelle vuonna 1635 (9:19).

• Maine ja voimat: Lieroinen oli tunnettu toisen polven noita (10:20). Hän väitti saavansa unissaan tietoa henkiolennolta (10:30). Hän auttoi ihmisiä selvittämään varkauksia ja etsimään kadonnutta omaisuutta (9:57).

• Varkaan merkitseminen: Lieroiselta tilattiin usein varkaan rankaisemista eli "merkitsemistä" (11:12). Hän käytti aina vastuuvapauslausetta: "Sinun sielusi päälle minä teen ja en omani", siirtäen moraalisen vastuun tilaajalle (11:25).

• Kohtalokkaat tapaukset: Videolla kerrotaan esimerkkejä Lieroisen istuttamista kirouksista, kuten tilaajan oman pojan kuolema kalavarkauden vuoksi (12:41), sotilaan menehtyminen karhunansaan uhkailun seurauksena (13:14) sekä varkaan sokeutuminen (13:37).

• Tuomio ja loppu: Lopulta viranomaiset puuttuivat Lieroisen toimintaan (14:07). Hänet tuomittiin Turun hovioikeudessa kuolemaan noituudella surmaamisesta sekä tuhopoltoista (14:32). Kansanperinteen mukaan Lieroinen poltettiin roviolla Ruovedellä sijaitsevassa saaressa, jota kutsutaan nykyäänkin Lieransaareksi (15:45).

Noitavainot Kalajoella

Kalajoella on synkkä ja pitkä historia noitaoikeudenkäynneissä, sillä Pohjanmaan rannikkoseutu oli 1500–1700-luvuilla Suomen aktiivisimpia alueita noituudesta ja taikuudesta syyttämisessä. Kalajoen käräjillä luettiin vuosina 1626–1712 yhteensä 28 kuolemantuomiota eri rikoksista, ja osa näistä koski nimenomaan noituutta.

Tuomiot pantiin usein täytäntöön Kalajoen historiablogin mukaan Vuorenkalliolle pystytetyllä hirsipuulla tai mestauslavalla, joka myöhemmin siirrettiin Simunansuon lähelle. Kalajoella mestauksia 1600-luvun lopulla toimitti Kruunupyyn pyöveli Heikki Hakalainen, joka päätti monen noituudesta tuomitun päivät.

Kalajoen historian merkittävimmät noitaoikeudenkäynnit ja -vaiheet jakautuvat seuraaviin tapauksiin:

Kalajoen Etelänkylä – 1500-luvun "noituuden tyyssija"

Epäilykset noituudesta alkoivat Kalajoella jo hyvissä ajoin ennen 1600-luvun suurinta suomalaista noitahysteriaa:

• Antti Antinpoika Piilikouru (1556): Hänet tuomittiin Kalajoella peräti 40 markan sakkoihin "velhoudesta".

• Rautian tila: Vain muutamaa vuotta Piilikourun tuomion jälkeen Etelänkylässä sijaitsevan Rautia-nimisen tilan väkeä alettiin epäillä laajasti noituudesta.

Valpuri Tuomaantytär (1692)

Vuonna 1692 Kalajoella käytiin oikeutta "vanhaa kerjäläisakkaa" Valpuri Tuomaantytärtä vastaan, jota syytettiin ihmisten tai omaisuuden vahingoittamisesta noituudella.

• Oikeudenkäynnissä Valpuri oli hämmästellyt syytöksiä ääneen sanoen: "Mitä hittoa voi tapahtua pelkästä ilkeydestä?"

• Tuon ajan oikeuslaitos tulkitsi tämän turhautuneen lausahduksen "melkein tunnustukseksi", mikä riitti todisteeksi noituudesta.

Dordi Josefintytär (1697)

Suurten kuononvuosien (1695–1697) nälänhädän ja kurjuuden keskellä syntipukkeja etsittiin jälleen yliluonnollisista asioista. Vuonna 1697 Kalajoella syytettyjen penkille joutui Dordi Josefintytär. Hänen tapauksensa kuitenkin päättyi poikkeuksellisesti, sillä hänet lopulta vapautettiin syytteistä vuonna 1699.

Millaisia "noidat" olivat Kalajoella?

Toisin kuin yleiset mielikuvat Keski-Euroopan noitavainoista tai Salemin oikeudenkäynneistä, joissa uhrit olivat lähes poikkeuksetta naisia, Suomessa ja Pohjanmaalla noituudesta syytettiin hyvin usein myös miehiä – erityisesti varhaisessa vaiheessa. Kalajoella syytetyiksi joutui kuitenkin sekä Piilikourun kaltaisia miehiä että Valpurin ja Dordin kaltaisia naispuolisia kiertolaisia ja valtaväestöstä erottuvia henkilöitä, joiden uskottiin käyttävän pahoja voimia (maleficium) naapureitaan vastaan.

Kalajoen noituuteen liittyy myös Kalajoen papin Koira-Kreusin toiminta hänen vastustajiaan kohtaan

"Koira-Kreus" eli kirkkoherra Gregorius Henrikinpoika (Keiraskius / Balss) on yksi Kalajoen historian värikkäimmistä ja pelätyimmistä hahmoista. Hänen toimintansa 1500-luvun jälkipuoliskolla (kirkkoherrana 1555–1577) on täydellinen esimerkki siitä, miten valta-asemaa, pelottelua ja noituussyytöksiä käytettiin henkilökohtaisten riitojen ratkaisemiseen ja vastustajien raivaamiseen.

Hänen toimintaansa ja kuuluisaa liikanimeään taustoittavat seuraavat historialliset tapahtumat:

Mistä nimi "Koira-Kreus" tuli?

Kalajoen kirkkoherraksi nouseminen oli tuohon aikaan vaarallista, sillä Kreuksen edeltäjä Mikael oli saanut surmansa. Turvattomuutta tuntenut ja väkivahva Kreus otti siksi käyttöön poikkeukselliset turvatoimet.

• Hän ei suostunut liikkumaan pitäjällä pappilan ulkopuolella ilman kolmea suurta ja vihaista koiraa, neljää renkiä sekä käsirautoja.

• Jos joku seurakuntalainen käyttäytyi hänen mielestään epäilyttävästi tai vastusti häntä, Kreuksella oli tapana usuttaa vihaiset koiransa näiden kimppuun. Tästä omalaatuisesta ja pelottavasta sielunhoitotavasta kalajokiset antoivat hänelle pysyvän liikanimen Koira-Kreus.

• Kreus toimi virkansa ohella myös Kalajoen nimismiehenä, mikä keskitti hänelle sekä hengellisen että maallisen kurinpitovallan.

Noituussyytös aseena: Riita Martti Rautian kanssa

Koira-Kreuksen historian kuuluisin ja synkin yhteenotto tapahtui Kalajoen Etelänkylässä sijaitsevan Saaren talon isännän, seppä Martti Ollinpoika Rautian kanssa. Miesten välillä oli pitkiä kunnia- ja omaisuusriitoja.

Kun Kreus ei saanut seppää kuriin tavallisin keinoin, hän yritti raivata vastustajansa lopullisesti tieltään syyttämällä tätä noitavoimien käyttämisestä.

• Karhuloitsu: Kreus väitti käräjillä, että Martti Rautia oli noitakeinoin nostattanut metsän karhun hyökkäämään pappilan karjan kimppuun ja tappamaan sen.

• Yritys kuolemantuomioon: Koska toisen omaisuuden tai hengen vahingoittaminen noituudella (maleficium) oli pääkauhistus, Kreus haki Martille määrätietoisesti kuolemantuomiota.

• Pitäjäläisten vastarinta: Kreuksen juoni kuitenkin epäonnistui, sillä seppä Rautia oli yhteisössään arvostettu mies. Käräjillä peräti 11 jämerää kalajokista isäntää asettui Martin puolelle ja vannoi valalla tämän olevan syytön noituuteen. Syytös kaatui, eikä kuolemantuomiota voitu panna täytäntöön.

Koira-Kreuksen oma synkkä loppu

Vaikka Koira-Kreus pyrki herroiksi muiden sieluista ja tuomitsemaan vastustajiaan noituudesta tai ilkivallasta, hänen oma moraalinsa petti pahasti. Vuoden 1568 käräjillä osat vaihtuivat, ja kirkkoherra itse joutui syytettyjen penkille aviorikoksesta piikansa Ursulan kanssa. Tuon ajan lakien mukaan häntä itseään uhkasi teosta kuolemantuomio. Vaikka hän vältti mestauksen, tapaus romutti hänen lopullisenkin kunniansa pitäjäläisten silmissä.

Koira-Kreuksen tarina osoittaa, että Kalajoen varhaiset noitasyytökset eivät suinkaan liittyneet mihinkään "saatananpalvontaan", vaan ne olivat arkipäiväistä vainoa, valtapeliä ja naapuruston katkeria riitoja, joissa kirkonmies käytti asemaansa häikäilemättömästi hyväkseen

Martti Ollinpoika Rautian ja kirkkoherra Koira-Kreuksen välinen riita sai 1570-luvulla vieläkin rajumpia poliittisia ja rikosoikeudellisia käänteitä.

Pappilan karjan kimppuun nostatettu "karhuloitsu" oli vasta alkusoittoa piinalle, joka teki Kalajoen Etelänkylässä sijaitsevasta Rautian suurtilasta pitkäaikaisen noitasyytösten ja viranomaisvihan keskuksen.

Miesten välinen yhteenotto ja Rautian suvun myöhemmät vaiheet käräjillä etenivät seuraavasti:

Kirkkolakko ja ensimmäinen kuolemantuomio

Kun Koira-Kreus syytti Martti Rautiaa noituudesta ja karhun usuttamisesta, ja syytös raukesi kyläläisten tukiessa Marttia, kirkkoherra ei antanut periksi. Riita kärjistyi siihen, että kunnioitettu suurtilallinen ja hylkeenpyyntiyhtiön osakas Martti Rautia sai puhuttua lähes kaikki kalajokiset puolelleen.

• Martti yllytti seurakuntalaiset boikotoimaan epäsuosittua kirkkoherraa, ja kalajokiset pysyivät poissa jumalanpalveluksista peräti kahden kuukauden ajan.

• Kreus käytti maallista valtaansa nimismiehenä ja veti Martin oikeuteen kapinoinnista. Vuonna 1572 Martti Rautia tuomittiin tästä kirkkolakosta kuolemaan.

• Koska Martti oli varakas ja yhteisön tuki oli vahva, rangaistus kuitenkin muutettiin valtavaksi 100 markan sakoksi, ja hän säästi henkensä.

Noitavainon jatkuminen: "Kaiken pahan alku ja juuri"

Vaikka Martti selvisi kapinatuomiosta, Koira-Kreus otti hänet ja koko Rautian tilan jatkuvaan silmätikukseen. Seuraavina vuosina kirkkoherran strategiana oli systemaattisesti syyttää Martti Rautiaa lähes kaikista onnettomuuksista, joita pappilaa tai Kalajokea kohtasi.

Jos pappilan viljasato epäonnistui, lehmä sairastui tai Kalajoella nousi poikkeuksellinen myrsky, Kreus osoitti heti sormella Rautiaa ja syytti tätä magian ja pahan ilman (maleficium) urkkimisesta. Tilan ylle langetettiin noitatalon maine, jota puitiin Kalajoen käräjillä vuosikausia.

Jälkimaine Pohjanmaan historiassa

Vaikka Koira-Kreus itse kärsi myöhemmin moraalisen haaksirikon jäätyään kiinni aviorikoksesta, hänen kylvämänsä epäluulon siemenet elivät pitkään.

Rautian tapaus muistetaan Pohjanmaan historiankirjoituksessa oppikirjaesimerkkinä siitä, miten uuden ajan taitteen noitasyytökset eivät liittyneet mystiikkaan, vaan olivat puhtaasti paikallista valtapeliä. Kyseessä oli kahden mahtomiehen – seurakuntaa pelolla hallitsevan papin ja pitäjän rikkaimpiin kuuluvan talonpojan – välinen sota, jossa noitavasaraa käytettiin lyömäaseena puolin ja toisin.

Kuka oli Raution ensimmäinen asukas? Oliko hän juuri Olli Rautio?

Kyllä, Raution ensimmäinen uuden ajan asukas oli juuri Olli Rautio, tarkemmalta nimeltään Olli Erkinpoika Rautio.

On kuitenkin tärkeää huomata historiallinen ero kahden eri "Raution" välillä Kalajoella, sillä nimen taustalla on kaksi eri paikkaa ja merkitystä:

1. Raution kylä (ja entinen kunta) Vääräjoen varrella

Kun puhutaan itsenäisestä Raution kylästä (joka oli pitkään oma kuntansa ennen liittymistä Kalajokeen vuonna 1973), sen ensimmäinen tunnettu asukas oli nimenomaan seppä Olli Erkinpoika Rautio.

• Hän rantautui perheineen Vääräjoen varrella sijaitsevalle Tepukkatöyräälle 1500-luvun alkupuoliskolla.

• Vuoden 1547 kymmenysluettelossa Olli mainitaan yhtenä alueen ensimmäisistä talonisännistä.

• Sana rautio tarkoitti tuohon aikaan seppää tai raudan käsittelijää. Ollin ammatin ja hänen isännöimänsä tilan mukaan koko kylä ja myöhempi seurakunta saivat nimen Rautio.

2. Kalajoen Etelänkylän Rautian tila (Koira-Kreuksen riitakumppani)

Aiemmissa noitavainoissa mainittu Martti Ollinpoika Rautia ja hänen isänsä Olli Rautio liittyvät Kalajoen rannikon vanhaan emäpitäjään, tarkemmin Etelänkylässä sijaitsevaan mahtavaan Rautian (tai Saaren) suurtilaan.

• Tämän rannikolla sijaitsevan Etelänkylän Rautian tilan perusti Suur-Kalajoen historian mukaan Niku Ollinpoika vuonna 1557, ja tila kytkeytyy juuri siihen sukuun, joka joutui 1570-luvulla törmäyskurssille kirkkoherra Koira-Kreuksen kanssa.

Yhteenvetona: Nimi Rautio periytyy Kalajoella molemmissa tapauksissa raudan käsittelijöistä (sepistä). Sisämaassa sijaitsevan Raution kylän ensimmäinen asukas oli seppä Olli Erkinpoika Rautio, kun taas rannikon Etelänkylän noitasyytöksiin kytkeytyvä Rautian tila oli saman aikakauden toisen seppäsuvun mahtitila.

Olli Erkinpoika Rautio asettui perheineen Vääräjoen varrella sijaitsevalle Tepukkatöyräälle 1500-luvun alkupuoliskolla. Tästä taitavasta sepästä ja raudantekijästä sai myöhemmin nimensä koko Raution kylä ja entinen itsenäinen kunta.

Kylän varhaiset vaiheet ja asutuksen laajeneminen tapahtuivat seuraavasti:

Olli-sepän elämää Tepukkatöyräällä

Olli Erkinpoika Rautio isännöi nimeään kantanutta Raution tilaa pitkään, vuosina 1547–1579.

• Tepukkatöyräs sijoittuu nykyisen Raution entisen koulun (Pöllän koulun) alueelle joen rantamille. Se oli maantieteellisesti erinomainen ja suojaisa paikka, sillä Vääräjoki tarjosi vettä, kalaa ja kulkuväylän rannikolle.

• Koska Olli oli seppä, hänen tilansa merkittiä verokirjoihin hänen ammattinsa mukaan. Hänen pajasajansa syntyi tarve- ja työkaluja muille seudun varhaisille asukkaille sekä erämiehille.

Ensimmäiset naapurit: Vuoden 1547 "kolme savua"

Vaikka Olli oli kylän keulamies, hän ei asunut joenmutkassa täysin yksin. Vuoden 1547 kymmenysluettelossa (tuon ajan veroluettelossa) Rautiosta mainitaan kaikkiaan kolme talonisäntää eli "savua":

1. Olli Erkinpoika Rautio

2. Pekka Erkinpoika, joka oli asiakirjojen valossa todennäköisesti Olli-sepän oma veli.

3. Simo Heikinpoika, joka isännöi Tassilan (myöhemmin Petäistön) tilaa vuosina 1547–1554.

Nämä kolme ensimmäistä kantataloa sijaitsivat kaikki lähekkäin Tepukkatöyrään alueella.

Väestöräjähdys 1500-luvun lopulla

Asutus levisi sisämaahan merenranta-alueelta nopeasti. Olli Raution perustaman tilan ympärille alkoi kohota uusia taloja, kun erämaat raivattiin pelloiksi ja joen varren hyvät viljelysmaat houkuttivat uusia sukuja.

Laajenemista kuvaavat hyvin historialliset luvut:

• Vuonna 1547: Vain 3 taloa (noin 15–20 asukasta).

• Vuonna 1607: Vain 60 vuotta myöhemmin veroluetteloissa oli jo 8 taloa ja niissä noin 100 asukasta.

Tämä sadan hengen yhteisö muodosti vankan pohjan sille, että alueesta kehittyi vuosisatojen aikana elujoukkueinen kappeliseurakunta (1826) ja lopulta itsenäinen Raution kunta (1912). Nykyäänkin vanha asutuksen sydän tunnetaan tiiviistä yhteisöhengestään, ja se valittiin vuonna 2022 Suomen Vuoden kyläksi.

Mitä näille Raution kolmelle kantatilalle (Rautio, Pekkala ja Tassila) tapahtui myöhemmin

Nuo vuoden 1547 kymmenysluettelossa mainitut Raution kolme ensimmäistä kantatilaa – Rautio, Pekkala (Pekka Erkinpojan tila) ja Tassila (Simo Heikinpojan tila) – kokivat vuosisatojen aikana perinteisen suomalaisen asutushistorian mukaisen kehityskulun.

Koska asutus Vääräjoen varrella kasvoi ja maat kävivät vähiin, tiloja ei voitu pitää yhtenäisinä suurtiloina. Niille tapahtui myöhemmin seuraavaa:

1. Tilojen jakautuminen ja pirstoutuminen (Halkominen)

Kuten lähes kaikki Pohjanmaan varhaiset suurtilat, myös nämä kolme kantatilaa jaettiin 1600- ja 1700-luvuilla useaan otteeseen perinnönjakojen vuoksi.

• Kun isännän pojat perustivat omia perheitään, tila puolitettiin tai jaettiin useampaan osaan (esimerkiksi puoli- ja neljännesmurtotiloiksi).

• Alkuperäisistä "kolmesta savusta" syntyi pirstoutumisen myötä pikkuhiljaa kymmeniä uusia tiloja ja torppia, mikä mahdollisti Raution asukasluvun moninkertaistumisen 1600-luvun loppuun menneessä.

2. Sukujen vaihtuminen ja uudet nimenmuodot

Vaikka tilojen paikat Vääräjoen rantamilla (Tepukkatöyrään ympäristössä) pysyivät samoina, kantasuvut eivät aina säilyneet katkeamattomina nälänhätien, sota-aikojen (kuten isonvihan) ja tautiepidemioiden vuoksi.

• Tassilan tila siirtyi jo varhain uusille isännille ja muutti myöhemmin nimeään. Se tunnetaan Raution historiassa myöhemmin paremmin Petäistön tilana.

• Pekkalan tila pirstoutui muiden mukana, ja sen osista muodostui uusia itsenäisiä pientiloja ja kantataloja kyläkeskuksen alueelle.

• Raution tila säilytti nimensä parhaiten ja toimi koko kylän nimellisenä sydämenä.

3. Isojako 1700-luvun lopulla vakiinnutti rajat

Suurin mullistus tiloille oli 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa toteutettu isojako. Siihen saakka kantatilojen maat olivat olleet "sarkajakoisina" sekaisin muiden kanssa joki- ja peltoranteilla. Isojaossa kunkin kantatilan ja siitä lohkaistujen tytärtilojen maat koottiin yhtenäisiksi, selkeästi rajatuiksi alueiksi. Samalla osa kantatilojen rakennuksista jouduttiin siirtämään pois tiiviistä Tepukkatöyrään ryhmäkylästä omille uusille tiluksilleen edemmäs joesta.

Nykyisyys: Osa palkittua kylämaisemaa

Tänä päivänä näiden kolmen kantatilan alkuperäiset maat muodostavat Raution kirkonkylän historiallisen ytimen. Alkuperäinen asutuspaikka, Tepukkatöyräs, toimii edelleen kylän keskiönä, sillä sille sijoittuu muun muassa uusi monitoimikeskus ja koulu.

Alue on nykyisin osa arvokasta ja tiivistä maaseutuyhteisöä, joka palkittiin valtakunnallisesti Suomen Vuoden kylänä vuonna 2022

Miten Petäistön (Tassilan) tila kehittyi myöhempinä vuosisatoina?

Petäistön (alkujaan Tassilan) tila kehittyi vuosisatojen aikana perinteisestä 1500-luvun erämaatilasta Kalajoen seudun merkittäväksi talonpoikaiskartanoksi ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi suurtilaksi.

Tilan kehityshistoria ja sen myöhemmät vuosisadat kiteytyvät seuraaviin merkittäviin vaiheisiin:

Nimenmuutos ja asutuksen vakiintuminen

Vuonna 1547 perustettu tila tunnettiin ensimmäisen isäntänsä Simo Heikinpojan mukaan aluksi Tassilana. Kun omistussuhteet myöhemmin vaihtuivat, tila sai ympäröivän luonnon ja petäjien (mäntyjen) mukaan nimen Petäistö (tai Petäjistö). Toisin kuin monet muut seudun varhaiset tilat, jotka pirstoutuivat perinnönjaoissa täysin pieniksi torpiksi, Petäistö onnistui säilyttämään asemansa suurena ja vaikutusvaltaisena kantatalona Raution kirkonkylässä.

Arvokas muinaislöytö jokitörmästä

Tilan mailla on asuttu ja liikuttu huomattavasti ennen 1500-luvun pysyvää asutustakin. Vuonna 1932 tilan silloinen isäntä Kalle Petäistö löysi noin 200 metrin päässä päärakennuksesta sijaitsevasta jokitörmästä kivikautisen tasataltan. Löytö vahvisti, että Petäistön tontti ja Vääräjoen rantamaisema ovat olleet strategisia asuin- ja leiriytymispaikkoja jo tuhansia vuosia sitten.

"Rautiolainen talonpoikaiskartano" ja kulttuuriperintö

1800- ja 1900-luvuilla Petäistön tilasta kehittyi vauras suurtila, jota kutsuttiin alueella jopa talonpoikaiskartanoksi. Tilan suuri, perinteistä pohjalaista rakennustyyliä edustava päärakennus on säilynyt erinomaisena esimerkkinä seudun vanhasta arkkitehtuurista, ja muun muassa perinnerakentamisen asiantuntijat ovat korostaneet sen poikkeuksellista arvoa.

Tila toimi historian saatossa myös alueen solmukohtana, sillä sieltä käsin hoidettiin aikoinaan pitäjän postinkulkua ja ihmisten liikkumista.

Petäistön ikoninen tuulimylly

Tilan maataloushistoriasta muistuttaa erityisesti Petäistön tuulimylly, joka hankittiin tilalle vuonna 1937 pumppaamaan vettä karjalle.

• Vuonna 1594 myllyyn hankittiin vahva rautarunko Tyrnävältä, kun sen alkuperäinen puurunko lahos.

• Mylly jäi tarpeettomaksi 1960-luvulla, kun kylälle saatiin moderni vesijohtoverkko.

• 1990-luvun puolivälissä tilan silloinen isäntä Pauli Petäistö lahjoitti tuulimyllyn Raution kyläyhdistykselle. Mylly kunnostettiin talkoovoimin, ja se seisoo nykyään Raution monitoimitalon risteyksen läheisyydessä kylän yhteisenä, historiallisena maamerkkinä.

Yhteys tunnettuun toimittajaan

Tila pysyi saman suvun hallussa sukupolvelta toiselle. Petäistön mummola ja sen pitkä historia olivat äärimmäisen rakkaita myös heinäkuussa 2026 menehtyneelle tunnetulle EU-kirjeenvaihtajalle ja tietokirjailijalle Helena Petäistölle. Hän teki tilaa ja koko Raution kylää tunnetuksi ympäri Suomea ja piti vain viikkoa ennen kuolemaansa kotikylässään esitelmän nimenomaan "Rautiolaisen talonpoikaiskartanon tarinoista".

Tänä päivänä Petäistön vanha kantatila on edelleen olennainen osa Vääräjoen varren suojeltua, historiallista ja palkittua pohjoispohjalaista kylämaisemaa

Tarkemmin Helena Petäistön esittelemistä tarinoista

Toimittaja ja tietokirjailija Helena Petäistö (1950–2026) oli syvästi kiintynyt juuriinsa. Hänen viimeiseksi julkiseksi esiintymisekseen jäi perinteisellä Rautio-viikolla 1. heinäkuuta 2026 pidetty esitelmä ”Rautiolaisen talonpoikaiskartanon tarinoita”.

Esitelmässään ja muissa julkisissa puheenvuoroissaan Petäistö maalasi elävän kuvan lapsuuden mummolastaan, Petäistön tilasta, ja Vääräjoen varren vanhasta elämänmenosta:

Postinkulku ja ihmisten liikkuminen entisaikaan

Esitelmänsä keskiöön Petäistö nosti tarinat siitä, miten Petäistön suurtila toimi menneinä vuosisatoina kylän logistisena solmukohtana.

• Hän kuvaili, kuinka maailma ja uutiset saapuivat syrjäiseen pohjalaiskylään postinkantajien ja kestikievarikyytien mukana.

• Petäistön talo oli paikka, jossa hevoset vaihdettiin, matkamiehet levähtivät ja jossa viralliset uutiset otettiin vastaan. Tämä loi pohjan sille, että talossa asuttiin aina tavallaan ”ikkunat auki maailmaan”, mikä varmasti inspiroi myös hänen omaa uraansa kansainvälisenä kirjeenvaihtajana.

Rakkaus vanhoihin taloihin ja porstuan sitruunankeltaisuus

Petäistö korosti usein, että hänen maailmankuulu rakkautensa vanhaan eurooppalaiseen arkkitehtuuriin ja estetiikkaan oli peräisin juuri Raution mummolasta.

• Hän muisteli lämmöllä talon porstuan ja salien tunnelmaa, jota jopa kuuluisa ”talotohtori” Panu Kaila kävi aikoinaan ihastelemassa.

• Erityiseksi yksityisyydeksi mummolan tarinoissa nousi esiin sitruunankeltainen seinämaali. Se oli 1800-luvulla poikkeuksellisen harvinainen ja kallis pigmentti maaseudulla, ja se osoitti Petäistön talonpoikaiskartanon vaurauden sekä halun tuoda ripaus eurooppalaista hienostuneisuutta Vääräjoen rannalle.

”Pieni ja peräänantamaton pohjalaiskylä”

Koronapandemian puhjetessa vuonna 2020 Petäistö pakeni Pariisin melskeistä karanteeniin äitinsä mökille ja mummolamiljööseen Rautioon. Tuolloin hän kirjoitti ja kertoi tarinoita rautiolaisten sitkeydestä. Hän ihaili kyläläisten yhteishenkeä ja sitä, kuinka pikkukylässä ei lannistuttu silloinkaan, kun kyläkauppa jouduttiin sulkemaan. Petäistö oli itse aktiivisesti mukana puuhaamassa ja juhlimassa uuden kyläkaupan avaamista.

Hänen suuhunsa onkin jäänyt ikoninen kuvaus kotipaikastaan: ”Vielä löytyy yksi rakkaimmista: Rautio, pieni ja peräänantamaton pohjalaiskylä.”

Esitelmänsä pitämisen jälkeen heinäkuussa 2026 Petäistö menehtyi äkillisesti, ja hänet saatettiin haudan lepoon hänen toiveidensa mukaisesti juuri Raution kirkkomaan sukuhautaan.