maanantai 6. tammikuuta 2014

Maa rauhoittuu



Alvar Aallon suunnittelema Paimion parantola

Suomen sisäpoliittinen tilanne rauhoittuu, kun sosiaalidemokraatit menestyvät eduskuntavaaleissa ja porvarilliset puolueet alkavat tehdä pesäeroa Isänmaallisen Kansaliikkeeseen.

Heinäkuun toisena päivänä päättyneiden Suomen eduskuntavaalien suurin voittaja on SDP, jonka 12 lisäpaikkaa nostavat sen edustajamäärän 78:aan. Voitto on merkittävä, koska se vie porvaristolta tärkeän kahden kolmasosan enemmistön eduskunnassa. Maalaisliiton paikkaluku laskeen kuudella 53:een, mutta vielä sitäkin huonommin menestyy oikea äärilaita. Kokoomuksen ja IKL:n vaaliliitto aa yhteensä 32 paikkaa eli 10 paikkaa vähemmän kuin kokoomus vuoden 1930 vaaleissa. IKL saa läpi 14 edustajaa, jotka järjestäyvät pian omaksi ryhmäkseen. Muiden puolueiden paikkaluvut pysyivät lähes ennallaan. Vaalitulos luo edellytykset hallitusvallan vakauttamiselle ja maan sisäpoliittisen tilanteen rauhoittamiselle. Tehtävän ottaa hoitaksen edellisen vuoden lopulla perustettu T.M. Kivimäen vähemmistöhallitus, joka jatkaa myös eduskuntavaalien jälkeen. Vaikka Kivimäen hallituksen tukena on varsinaisesti kaksi pientä puoluetta, edistyspuolue ja ruotsalainen kansanpuolue, siitä tulee Suomen siihenastisen historian pitkäikäisin hallitus. Tämä johtuu ennen kaikkea muiden vaihtoehtoje vähydestä sekä presidentti Svinhufvudin ja sosiaalidemokraattien tuesta. Koska SDP:llä itsellään ei ole kireässä sisäpoliittisessa tilanteessa asiaa hallitukseen, se päättää paremman vaihtoehdon puutteessa tukea Kivimäen hallitusta. Myös porvaripuolueet katsovat voivansa elää Kivimäen hallituksen kanssa, ja samalla ne alkavat sanoutua irti IKL:n äärioikeistolaisesta politiikasta.

Runoilija Uuno Kailas kuolee 22. maaliskuuta Nizzassa. Heinolan maalaiskunnassa 29. maaliskuuta 1901 syntynyt Kailas oli 1920- ja 1930-luvun merkittävimpia suomalaisia runoilijoita. Hän herätti huomiota niin isänmaallisella ja uskonnollisella runoudellaan että rakkausrunoillaan, mutta ehkä kestävimmäksi on kuitenkin osoittaunut runous, joka kumpuaa suoraan hänen sairauden, poikkeavuuden ja kuoleman varjostamista elämänvaiheistaan.

Viimeiseen asti työskennellyt taidemaalari Pekka Halonen kuolee 1. joulukuuta kotonaan Halosenniemessä Tuusulan rantatien varrella. Lapinlahdella 23. syyskuuta 1865 syntynyt Halonen oli talonpoikaisen kansan keskuudesta lähtenyt taitelija, josta tuli suomalaiskansallisen taiteen mestari. Hän sai koulutuksensa realisimin ja ulkomaalauksen hengessä, mutta hän itse totesi, että vasta ranskalainen taidemaalari Paul Gauguin opetti Pariisissa hänet näkemään värit. Halosen teoksissa suomalainen kulttuurimaisema, ihminen ja luonto ovat alusta lähtien ihanteellisessa tasapainossa.

Alvar Aallon suunniteleman Paimoin parantaolan vuonna 1929 alkaneet rakennustyt valmistuvat 1933. Kilpailuehdotuksen pohjalta syntynyt rakennus merkitsee Aallolle ratkaisevaa läpimurota myös kansainvälisesti, ja se on yksi fuktionalismin ensimmäisistä monumenteistä Suomessa.

Vuosi 1933

Uuno Kailas

Pekka Halonen

Alvar Aalto

1930-luku

1930-luku


Lähdeaineisto Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7, Suomi kautta aikojen ISbn 951-8993-60-X

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti