Pitkäaikainen hallitus

Syksyllä 1932 maalaisliittoenemmistöinen Sunilan hallitus suunnitteli tosissaan korkokannan säätelyä. Muihin puolueisiin kuuluvat ministerit ilmoittivat eroavansa heti, kun presidentti olisi antanut siitä lakiesityksen eduskunnalle. Svinhufvud ei antanut esitystä. Sunila ja maalaisliittolaiset ministerit reagoivat heti, kun saivat kuulivat tämän. Samana päivänä hallitus jätti eronpyyntönsä.

Jo ennen kuin Sunilan hallitus alkoi valmistella tuota lakiesitystä, Svinhufvud lähetti oikeusministeri Kivimäen Suomen Pankin pääjohtajan Risto Rytin luo keskustelemaan luottamuksellisesti asiasta. Maalaisliitto oli hänen mielestään taas vetämässä mattoa Rytin alta, sabotoimassa tämän tiukkaa talous- ja rahapolitiikkaa. Kivimäen tehtävänä oli taivuttaa Ryti uuden hallituksen pääministeriksi, mikä vahvistaisi tämän asemaa entisestään, niin ettei tämän linjaa pystyttäisi murtamaan. Ryti ei kieltäytynyt. Päinvastoin, Yhteisillä aamukävelyillä hän ja Kivimäki alkoivat koota hallituslistaa. Kun sitten Sunilan hallitus erosi 7.12.1932 Svinhufvud antoi Kivimäen tehtäväksi pyytää Ryti presidentinlinnaan ottamaan tehtävä vastaan. Ryti ei kyennyt nauruaan pidättelemään. Hän ei ollut ajatellut hetkeäkään pääministeriksi rupeamista. Se oli pekkää jekkua. Pitkien yhteisten keskustelujen tarkoituksena oli ollut valmentaa Kivimäkeä tehtävään, suunnitella hänen hallitustaan ja sen ohjelmaa.

Svihufvud kutsui itse Kivimäen linnaan ja antoi hänen tehtäväkseen hallituksen muodostamisen. Kivimäki tajusi Svinhufvudin juonineen Rytin kanssa yhdessä. Ryti oli ottanut aikaa vieväksi tehtäväkseen pitää lakitieten professorille peruskurssin kansantalouden uusimmista virtauksista ja keskuspankin omaksuman linjan jatkamisesen eduista nyt kun teollisuuden pyörät alkoivat taas pyöriä. Suomi oli odottamattoman varhani nousemassa laman suosta. Lama oli alkanut vuotta aikaisemmin kuin muualla ja se näytti päättyvän nyt, kun muut siihen todenteolla vasta suistuivat.

Maalaisliitto ja Kokoomus kieltäytyivät tulemasta Kivimäen hallitukseen, edistys ja ruotsalainen kansanpuolue suostuivat. Edelliseään oli 11 kansanedustajaa, jälkimmäisellä 21. Näin kapealla pohjalla alkoi seistä maan pitkäaikaisin hallitus.

Svinhufvud ei pitänyt sosiaalidemokraatteja hallituskelpoisina, ei vaikka heidän puolueensa oli jo 20.9.1930 vihjaissut, että sosiaalidemokraattinen työväestö oli valmis puolustamaan rintamalla Suomen kansan itsemääräämisoikeutta ja valtiollista suvereenisuutta. Tämä sanottiin Suomen Sosialidemokraatin pääkirjoituksessa. Lehti esitti toivomuksen, että porvarilehdet julkaisisivat sen, jotta asia kävisi kaikille selväksi, ettei koko ajan tarvitsisi kuunnella vastakkaisia väitteitä. Se oli odotettu ja vaadittu myönteinen kannanotto maanpuolustukseen.

Sosiaalidemokraatteihin kohdistuvat lapuanliikkeen terroriteot panivat heidät vetomaan Suomen lakiin lähes joka päivä ja vaatimaan laillisen järjestyksen palauttamista maahan. Urho Kekkonen totesi myöhemmin, että myös valtio oli tullut sosiaalidemokraateille arvokkaaksi, mikä oli uutta. Puheet kansainvälisyydesta täsmennettiin koskemaan rajattuja alueita ja toimia. Valtion tärkeimpiä tehtäviä oli nimittäin pitää yllä laillista järjestystä ja rangaista rikoksista välittämättä siitä, kuka oli ne tehnyt.

Lapuanliikkeen Aktivisti-lehti vinoili 15.8.1930, että ”nyt on lakikirja ostettu jokaisen sosiaalidemokraattisen lehden toimitukseen ja lain pyhyyttä saarnataan jokaisessa numerossa. Puolueeton lainkäyttä teki sosiaalidemokraattisen lehdistän sankareiksi Jalanderin, Öhqvistin ja Heinrichsin, tsaarin upseerin ja kaksi Saksan jääkäriä”.

Hallituksessa ei ollut yhtään kokoomuslaista. Ei, vaikka Svinhufvud oli itse käynyt heitä värväämässä. Maaliskuussa 1932 hän ajatteli mennä Kansallis-Osake-Pankkiin taivuttamaan Paasikiveä pääministeriksi siltä varalta, että Sunilan hallitus eroaisi. Siihenkin hän halusi lisää kokoomuslaisia, Paasikiven valtionvarainministerikis. Itse hän ei kuitenkaan uskaltanut lähteä, vaan lähetti Suolahden. Tämä tapasi Paasikiven 12.3.1932. ”Huomasin heti, että sei oli diivalle liian huono ja halpa paikka. Hän torjui tarjouksen heti”. Paasikivi kirjoitti päiväkirjassaan: ”Minä en luvannut. Nykyinen paikkani on yhtä tärkeä kuin finanssiministerin paikka. Ei missään suurten pankkien pääjohtajat siirry finanssiministereiksi eikä edes pääministeriksi. Se olisi voimien tuhlausta.”

Kokoomus jyrkkää siipeä johti Edvin Linkomies. Se tuki Lapuanliikettä. Uuden Suomen johtokunnan puheenjohtajana oli tohtori Eino Suolahti. Linkomies kuului työvaliokuntaan. Maltillinen päätoimittaja oli Kaarlo Koskimies. Eino Suolahti erotti Uuden Suomen asessorin eli neuvonantajan tehtävästä Kyösti Haatajan, joka oli kokoomuspuolueen valtuuskunnan puheenjohtaja. Myös lehteen pakinoinut arvovaltainen vanha haka K.N.Rantakari sai lähteä. Hän oli Paasikiven luottomies. Linkomies sen sijaan jatkoi asessorina. Nämä asessorit olivat päätoimittajan apulaisia ja -valvojia. He määrittelivät lehden poliittisen kannan ja arvoimivat julkaistaviksi aiotut artikkelit ja pakinat.

Kun lehden johtokunta vaati noudattamaan jyrkempää lapulaista linjaa, Koskimies, Haataja, Paavo Virkkunen ja myös Hugo Suolahti hakivat turvaa Paasikivestä ja kertoivat hänelle peloistaan ja huolistaan. Kansallis-Osake-Pankkissa pidetyssä kokouksessa Paasikivi totesi, ettei Uuden Suomen linjaa määritellyt lehden johtokunta vaan puolueen johto. Koskimiehen oli noudatettava edelleen puolueen ohjelmaa. Eino Suolahti vastasi, että johtokunta määräsi toimituksen kokoonpanon, ei puolueen johto. Elokuun lopussa johtokunta sitten erotti päätoimittaja Koskimiehen ja nimitti tilalle varatuomari S.J. Pentin. Hän oli Yhtyneiden paperitehtaiden Oy:n lakimies ja hallituksen jäsen, Kalvolan kirkkoherran Wilhelm Waurion poika.

Kokoomuksen keskusliiton kokous hyväksyti 17.11.193 Linkomiehen ponnet:”Puolueen suuri enemmistä on tinkimättömästi isänmaallisen kansanliikkeen kannattajia. Sen vuoksi on puoluetta entistä suuremmass märn ja entistä selvemmin johdetta kansaliikkeen hengessä ja puolueen vaalitoiminta järjestettävä tätä silmällä pitäen.”

Puoluevaltuuskunnasta erosivat prostestiksi Haaraja, Koskimies ja evesti Paavo Talvela. Puheenjohtajaksi Haatajan paikalle tuli Eino Suolahti, Talvelan paikan otti professroi Bruno A. Sundström, joka suomensi nimensä Salmialalksi ja liittyi isänmaalliseen kansanliikkeeseen. Hän oli rikosoikeuden professori ja Hämäläisen osakunnan inspehtori. Hän oli syntynyt Pietarissa konemestarin poikana. Puolueen puheenjohtajaksi Eino Suolahti ehdotti periaatteistaan epävarmaa Paavo Virkkusta.

Isänmaallinen kansanliike perustettiin kesällä 1932. Linkomies ja muut jyrkät kokoomuslaiset toivoivat sen pesiytyvän pysyvästi puolueensa sisälle antamaan sille uutta ryhtiä. Syksyllä Sunilan hallituksesta erosivat kenraali Walleniuksen armahtamista vaatineet kaksi kokoomuksen ministeriä, kun jäivät yksin äänestyksessä. Tilalle tulivat edistyksen Eljas Erkko ja maalaisliiton K.A. Lohi.

Syyskuussa 1932 Kansallis-Osake-pankin johtokunta antoi Hugo Suolahden tehtäväksi ottaa yhteyden Paasikiven lääkäriin professori Göstä Beckeriin ja pyytäää, että määräisi Paasikiven ulkomaille johonkin parantolaan hoitamaan hermojaan. ”Becker, joka tuntui olevan häneen koko lailla kyllästynyt, sanoi, että Juho Kusti Paasikiven hillitön räyhääminen on hänessä enemmän luonteen ja kasvatuksen vika kuin hermovika, jonka vuoksi hänen ulkomaanmatkastaaan tuottama lepo ei sanottavaa muutosta aiheuta … Becker sanoi, että vika vain lisääntyisi vuosien myötä”, kirjoitti Suolahti päiväkirjassaan.

Paasikivi suositteli pääminsiteriksi Kivimäkeä. Suomen Pankin johtokunnassa oli hänen mielestään niin heikkoa väkeä, ettei pankki tullut toimeen ilman Rytiä. Tätä ei saanut nimittää pääministeriksi.

Svinhufvud pyysi kaksi kertaa Paasikiveä kokoomuksen puheenjohtajaksi. Kolmannen kerran Svinhufvud teki sen 14.5.1934. Porvarillisten puolueiden yhteistyö oli nyt tärkeää. Kokoomuksen oikeistolaistuminen ajaisi sosiaalidemokraatit ja maalaisliittolaiset yhteistyöhän, mikä olisi vakava uhka Kivimäen porvarilliselle kokoomushallitukselle. Maa saisi huonon vasemmistolaisen hallituksen. Paasikivestä tuli kokoomuksen puheenjohtaja ja ulkomaankauppaliiton puheenjohtaja 18.5.1934.

Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2