keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ei Marshall-avulle


Vain pari vuotta ehti kuluta sodan päättymisestä, kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ajautuivat maailmanpoliittisella ja ideologisella tasolla törmäyskurssille. Ns. ”kylmä sota” alkoi nostaa päätään. Eurooppa oli hyvää vauhtia jakautumassa kahdeksi leiriksi ja ”rautaesireppu” nousemassa kansojen välille.

Franklin D. Roosevelta Yhdysvaltain presidenttinä seuranneen Harry S. Trumanin luoma Turman oppi tarkoitti kommunismin leviämisen patoamista sotilaallisesti ja yhteiskunnallisesti. Tämän rinnalle ja sen tavoitteita toteuttamaan luotiin keväällä 1947 Yhdysvalloissa taloudellinen järjestelmä, joka sai kehittäjänsä mukaan Marshallin opin nimen.

Yhdysvaltain ulkoministerin George Marshallin 5. kesäkuuta 1947 pitämän puheen mukaan Euroopan jälleenrakennuksen tukemiseksi oli luotava laaja taloudellinen avusutusohjelma, jonka periaatteena oli Yhdysvaltojen sodanpäämääärn, vapaan ja avoimen taloudellisen järjestelmän, tukeminen ja ylläpitäminen. Yhdysvaltojen tarjoama apu oli tarkoitettu yhtä hyvin sodan voittajavaltioiden kuin puolueettomina pysyneiden ja hävinneiden jälleenrakentamisen edistämiseen.

Myös Neuvostoliitto kutsuttiin mukaan suunniteleman valmistelvaan kolmen ulkominsterin kokoukseen Pariisiin. Moskovassa tulkittiin kuitenkin Yhdysvaltojen hanke yritykseksi luoda neuvostovastainen ryhmittymä. Neuvostoliiton edustaja marssi ulos Pariisin kokouksesta.

Suomi sai muiden Euroopan valtioiden tavoin kutsun asiaa käsittelevään kokoukseen 4. heinäkuuta 1947. Suomi oli erittäin vaikeassa asemassa, koska kysymyksestä oli syntymässä suurvaltojen välinen ristiriita. Suomen oli onnistunut talvella 1947 saada Pariisissa aikaan rauhansopimus Neuvostoliiton ja Iso-Britannian kanssa. Se oli kuitenkin vielä ratifioimatta, ja liittoutuneiden valvontakomissio oleskeli maassa.

Neuvostoliiton lähettiläs jätti jo 5. kesäkuuta 1947 ulkoministeri Enckelille muistion, jossa Marshallin apu leimattiin Yhdysvaltojen hyökkäykseksi Euroopan maisen itsenäisyyttä vastaan. Kun presidentti Paasikivi kuitenkin antoi asian eduskunnan ulkoasiainvaliokunnna käsiteltäväksi, ilmoitti liittoutuneiden valvontakomission varapuheenjohtaja Savonenkov neuvostohallituksen edellyttävän, ettei Suomi osallistu Parisin konferenssiin.

Väinö Leskisen johtama eduskunnan ulkoasiainvaliokunta oli äänin 10-5 Pariisin menon kannalla. Paasikivi kuitenkin runnoi hallituksessa kielteisen päätöksen läpi. Katkeruutta tuntien, kuten hänen päiväkirjoistaan ilmenee.

Taloudellinen apu olisi ollut ensiarvoisen tärkeää Suomelle ja laajat kansalaispirit tunsivat kauan katkerututa Neuvostoliittoa kohtaan siitä, ettei Suomi esimerkiksi sodasta säästyneen Ruotsin tavoin päässyt osalliseksi amerikkalaisesta avusta. Paasikiveä huolestutti lisäksi se, että kielteisen päätöksen tuloksena taloudelliseti suhteet ja erityisesti lainansaantimahdollisuudet lännestä olisivat saattaneet heikentyä. Näin ei onneksi käynyt, sillä Suomi sai jälleenrakennustytötä varten tarvitsemansa lainat Yhdysvalloista.

Marshall-apu

Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti