Suomi Venäjän vallan alla – autonomiasta itsenäisyyteen 1809–1917
https://www.youtube.com/watch?v=P_oG0Z0LnMw
Miten yli 600 vuotta Ruotsiin kuuluneesta Suomesta tuli Venäjän keisarin alainen suuriruhtinaskunta – ja kuinka tästä asemasta kasvoi lopulta itsenäinen Suomi? Vuonna 1809 Suomen sota päättyi Haminan rauhaan. Ruotsi luovutti Suomen maakunnat ja Ahvenanmaan Venäjälle, ja Suomen historiassa alkoi yli sadan vuoden mittainen uusi aikakausi. Suomi jäi osaksi Venäjän keisarikuntaa, mutta säilytti suuren osan Ruotsin ajalta periytyneistä laeistaan ja hallinnostaan. Vähitellen autonomiselle suuriruhtinaskunnalle muodostui omia instituutioita, joiden merkitys kasvoi koko 1800-luvun ajan. Tässä Historian Tarinat -jaksossa seuraamme Suomen kehitystä Haminan rauhasta vuoteen 1917 ja aivan vuoden 1918 kynnykselle. Matkan varrella Vanha Suomi ja Viipurin alue liitetään suuriruhtinaskuntaan, Helsingistä tehdään pääkaupunki ja Turun palo vauhdittaa yliopiston sekä kulttuurisen painopisteen siirtymistä Helsinkiin. Elias Lönnrot, Johan Ludvig Runeberg ja J. V. Snellman nousevat osaksi kansallista heräämistä, samalla kun suomen kieli alkaa saada yhä vahvemman aseman hallinnossa ja sivistyksessä. Aleksanteri II:n aikana valtiopäivät palaavat koolle, Suomi saa oman markan ja rautatiet alkavat yhdistää maan eri osia. Teollistuminen muuttaa erityisesti Tampereen kaltaisia kaupunkeja, mutta modernisoituva Suomi kohtaa myös yhden historiansa pahimmista katastrofeista: suuret nälkävuodet 1866–1868. 1800-luvun loppua kohti myös yhteiskunnalliset ristiriidat kasvavat. Työväenliike järjestäytyy, torpparikysymys kärjistyy ja Venäjän hallinto alkaa rajoittaa Suomen erityisasemaa. Helmikuun manifesti, Suuri adressi, kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov ja Eugen Schauman muodostavat yhden autonomian ajan jyrkimmistä poliittisista kriiseistä. Suuren adressin allekirjoitti yli puoli miljoonaa ihmistä. Vuoden 1905 suurlakon jälkeen Suomi toteuttaa valtavan parlamentaarisen uudistuksen. Vuonna 1906 siirrytään yksikamariseen eduskuntaan ja lähes koko täysi-ikäinen väestö saa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Myös naiset saavat sekä äänioikeuden että oikeuden asettua ehdolle. Ensimmäinen maailmansota kiristää tilannetta uudelleen. Venäjän valta horjuu, suomalaisia lähtee Saksaan jääkärikoulutukseen ja maaliskuussa 1917 itse keisarikunta alkaa hajota. Kun Nikolai II luopuu kruunusta, Suomessa avautuu kysymys, johon vanha järjestelmä ei enää anna vastausta: kenelle korkein valta Suomessa kuuluu? Vuoden 1917 valtataistelu, ruokapula, lakot, järjestysvallan mureneminen ja Venäjän vallankumoukset vievät Suomen lopulta itsenäisyysjulistukseen. Eduskunta hyväksyy itsenäisyyden 6. joulukuuta 1917. Itsenäisyys ei kuitenkaan tarkoita, että uuden valtion ongelmat olisivat ratkenneet. Tammikuussa 1918 Suomessa toimivat rinnakkain vahvistuvat suojeluskunnat ja punakaartit. Aseita hankitaan, luottamus poliittisten ryhmien välillä murenee ja kysymys uuden valtion järjestysvallasta jää ratkaisematta. Tähän tämä tarina päättyy.
Myytti Leninin lahjasta Suomelle
https://www.youtube.com/watch?v=EUTlAdrHdfM
Tässä jaksossa pureudumme yhteen Suomen historian sitkeimmistä myyteistä. Vuonna 1917 maailmanpalo ja Venäjän vallankumous loivat tilaisuuden, jota Suomessa oli odotettu vuosikymmeniä. Mutta tie itsenäisyyteen ei ollut mutkaton, ja sen vahvistaminen vaati matkan suoraan vallankumousjohtaja Leninin puheille Pietariin. Tarkastelemme videolla: -Itsenäisyysjulistus: Miten Svinhufvudin senaatti ja eduskunta tekivät historiallisen päätöksen joulukuussa 1917. -Pietarin matka: Miksi Suomen oli haettava tunnustus juuri bolševikeilta ja mitä kulisseissa todella tapahtui? -Lenin-myytti: Oliko itsenäisyys lahja vai kylmää reaalipolitiikkaa, jolla pohjustettiin maailmanvallankumousta? -Sisällissodasta monarkiaksi: Miten nuori tasavalta ajautui sotaan ja oli vähällä päätyä saksalaisen kuninkaan alaisuuteen. -Itsenäisyyden perintö: Kuinka tätä historian vaihetta on käytetty poliittisena aseena ja propagandana aina nykypäivään asti. Suomen itsenäistyminen ei ollut sattumaa tai lahja, vaan aktiivisen toiminnan ja vaarallisten valintojen tulos. Tervetuloa mukaan They Talk Suomi -matkalle vuoteen 1917 ja sen jälkimaininkeihin. Videon luvut (chapters):
01:08 Itsenäisyysjulistus ja eduskunnan äänestys
02:24 Tunnustuksen hakeminen ulkomailta
03:36 Svinhufvudin matka Pietariin ja tapaaminen Leninin kanssa
04:24 Myytti murtuu: Itsenäisyys ei ollut lahja
06:09 Sisällissodan syttyminen ja maan kahtiajakautuminen
07:56 Kiista hallintomuodosta: Kuningashanke ja Saksan tuki
09:53 Tasavalta ja Tarton rauha 1920 1
11:34
Neuvostoliiton
ja Venäjän käyttämä narratiivi
Suomen Kansanvaltuuskunta - Punainen hallitus (1918)
https://www.youtube.com/watch?v=UKB6oUTN-lw&t=13s
Tammikuussa 1918 alkoi Suomen sisällissota. Kun Mannerheimin johtamat joukot riisuivat venäläisiä varuskuntia aseista ”vapaussodan” nimissä ottivat punaiset haltuun etelä-Suomea aloittaman ”vallankumouksen” merkeissä. Edessä oli veriset kuukaudet ja hirvittävät jälkiselvittelyt. Svinhufvudin senaatti oli päässyt pakenemaan punaisten hallussa olevasta Helsingistä ja johti näin laillista Suomea. Punaisen Suomen johtoon taas nimettiin ”Kansanvaltuuskunta” eli punaisen Suomen hallitus. Tässä jaksossa puhummekin juuri tästä. Tervetuloa mukaan.
Suojeluskuntajärjestön synty (1918)
https://www.youtube.com/watch?v=3lfIFydLKOA&t=68s
Suojeluskuntajärjestö oli aikanaan näkyvä ja keskeinen osa suomalaisuutta. Parhaimmillaan järjestöön kuului yli 120 000 jäsentä. Se oli näkyvässä ja merkittävässä roolissa suomalaisessa maanpuolustuksessa ja yhteiskunnassa. Sen syntymisen taustalla on kuitenkin hajanainen ja väkivaltainen aikakausi maamme historiassa. Aikakausi jolloin kansalaiset olivat jakaantuneet ja yhteiskunnalliset levottomuudet olivat arkipäivää. Tässä They Talk Suomen jaksossa perehdymme Suojeluskuntäjärjestön syntymään ja taustoihin. Tervetuloa mukaan.
Tie Suomen sisällissotaan 1918
https://www.youtube.com/watch?v=qca-e-E_YJA&t=45s
Venäjän vallankumouksen kevät 1917 tarjosi pitkän sortokauden alla eläneelle Suomen Suuriruhtinaskunnalle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Venäjän keisarikunnassa valtaan noussut väliaikainen hallitus peruutti sortokausien aikaiset kiristykset ja Suomen 1916 valittu eduskunta sai sille kuuluvat valtaoikeudet. Vuosi 1917 oli kuitenkin sisäisten ristiriitojen repimä. Vasemmisto ja oikeisto ajautuivat yhä kauemmaksi toisistaan, ainoa asia josta oltiin yhtä mieltä oli se, että itsenäisyys oli saavutettava. Liikeellä oli tapahtumaketju joka johti Suomen sisällissotaan vuoden 1918 alussa. Miten kaikki tapahtui, siitä puhumme tässä They Talk Suomen jaksossa.
Kenttäoikeudet
Suomen sisällissodassa 1918
https://www.youtube.com/watch?v=vtjvR4WrDKY&t=50s
Kenttäoikeus on tyypillisesti sodan aikana rintamalla muodostettu, enemmän tai vähemmän laillinen erityistuomioistuin. Suomen sisällissodan edetessä keväällä 1918 Valkoinen armeija alkoi jakaa oikeutta omien ohjeidensa mukaan jotka eivät olleet Suomen Senaatin eli hallituksen linjaamia tai eduskunnan hyväksymiä. Tämä johti lopulta kenttäoikeuksien perustamiseen joka jakoi tuomiota kovalla kädellä. Mitä nämä kenttäoikeudet oikeastaan olivat ja mihin niiden toiminta perustui. Siitä puhumme tässä jaksossa.
Kun Suomeen valittiin kuningasta (1918)
https://www.youtube.com/watch?v=jhS5-yXfj2U&t=87s
Traumaattisen sisällissodan päätteeksi osa suomalaisista uskoi vahvasti, että vakaamman tulevaisuuden varmistamiseksi paras valtiomuoto olisi perustuslaillinen monarkia. Alkoi nyt uusi, tällä kertaa poliittinen kamppailu Suomen valtiomuodosta. Se tulisi päättymään monarkistien (Paasikivi, Svinhufvud) voittoon ja Suomeen valittiin kuningas. Miten kaikki tapahtui ja miksi me silti olemma tasavalta jota johtaa tasavallan presidentti? Tässä They Talk Suomen jaksossa kaikki selviää. Tervetuloa mukaan.
Suomen kuningaskunta 1918
https://www.youtube.com/watch?v=E5sDL9Ys2zY&t=388s
Suomesta oli kesän ja syksyn 1918 aikana tulossa kuningaskunta ja saksalaisesta Friedrich Karl von Hessen-Kasselista sen kuningas. Tässä videossa kerrotaan kuningashankkeen taustoista ja siitä, miksi Suomesta lopulta tuli tasavalta vuonna 1919. Aiheesta kirjoja esimerkiksi:
Vares Vesa: Kuninkaan tekijät, WSOY 1998.
Huldén Anders: Kuningasseikkailu Suomessa 1918, Kirjayhtymä 1988.
Schauman Georg: Valtiomuototaistelu Suomessa 1918: tosiasioita, mietelmiä ja muistoja. Suomentanut Eino Woionmaa. Porvoo: WSOY, 1924.
Sihvonen Riitta: Valtaistuin vapaana: Kysymys korkeimman vallan käytöstä Suomessa 1918–1919. Helsinki: Eduskunnan kirjasto, 1997.
Aihetta on käsitelty myös useissa muistelmissa ja eri puolueiden historiikeissa. Näkökulmia aiheeseen on yhtä monta, kuin aiheesta kirjojakin. Muistelmien osalta lähdekritiikki kannattaa pitää mielessä.
Akateeminen Karjala-seura
https://www.youtube.com/watch?v=MPPhjUT8XQ0&t=31s
Akateeminen
Karjala-seura (AKS) oli suomalainen nationalistinen liike
1920-1940-luvuilla. Seura vaikutti erityisesti
yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa ja sitä voidaan pitää oman
aikansa merkittävimpänä opiskelijajärjestönä. Seura ajoi
Suur-Suomen asiaa ja idealogisena tavoitteena oli Itä-Karjalan
liittäminen Suomeen. Liike ajoi aktiivisesti myös suomen kielen
aseman parantamista oli voimakkaan maanpuolustushenkinen.
Valkoinen terrori 1918 – Organisoitu puhdistus?
https://www.youtube.com/watch?v=X2BxMRBDY50
Tässä jaksossa pureudumme Suomen sisällissodan vaiettuun puoleen: organisoituun väkivaltaan ja VATO:n (Valloitettujen Alueiden Turvaamisosasto) rooliin osana valkoisen armeijan sodankäyntiä. Tutkimme, miten "ammutaan paikalla" -ohjeistus ja saksalaismalliset erikoisosastot muuttivat sodan luonnetta. Käsittelemme jaksossa: -Mitä oli "taktinen terrori" ja miten se erosi yksittäisistä vihanpurkauksista? -VATO – Päämajan rautainen nyrkki ja sen toimintatavat. -Varkauden, Tampereen ja Viipurin puhdistukset. -Punaisten harjoittama järjestelmällinen väkivalta rautatiepaikkakunnilla. -Miksi näistä tapahtumista vaiettiin vuosikymmeniä? Aihe on raskas, mutta välttämätön osa ymmärrystämme siitä, miten nykyinen Suomi on rakentunut. Videon luvut (chapters):
00:00 Johdanto: Sisällissodan terrorin luonne
00:51 Kaksi terrorin muotoa: Mielivalta vs. taktinen sodankäynti
02:31 VATO – Valloitettujen alueiden turvaamisosasto
04:12 Rankaisuretkikunnat ja pelon psykologia
05:05 Mannerheimin ”Ammutaan paikalla” -ohje ja lainmukaisuus
06:34 Varkauden veriset jälkiselvittelyt ja tutkintalautakunnat
07:36 Ratsastavat lentävät osastot selustaa puhdistamassa
08:39 Myös punainen terrori oli osin organisoitua
10:05
Kansainväliset
esikuvat ja historiankirjoituksen vaikeneminen
Vienan
retket – Malmin retkikunta 1918 (Heimosodat)
https://www.youtube.com/watch?v=rds_6wH3IFc&t=260s
Samaan aikaan kun Suomessa käytiin sisällissotaa punaisten ja valkoisten välillä everstiluutnantti Malmin johtama retkikunta teki sotaretkeä Itä-Karjalaan. Retkikunnan tarkoitus oli ”vapauttaa” karjalaiset bolsevikkien alaisuudesta. Sen jälkeen heimokansa oli tarkoitus liittää vasta itsenäistyneeseen Suomeen. Tästä alkoivat heimosodat joita käytiin heimoaatteen nimissä seuraavien vuosien ajan. Tässä jaksossa keskitymme kuitenkin Vienan retkeen ja everstiluutnantti Carl Malmin johtamaan retkikuntaan. Tervetuloa mukaan.
Heimosodat
- Vienan retket 1918
https://www.youtube.com/watch?v=3AHmI3AOhPo&t=81s
Huom! Editointivaiheessa muutaman kuvan yhteydestä jäi tekstit lisäämättä. Kohdassa 07.35 pitäisi lukea Ilmari Kianto, kohdassa 08:00 Muurmannin legioonan sotilaita ja kohdassa 09:13 KM Wallenius. Tässä videosarjassa tutustumme vuosina 1918-1920 käytyihin heimosotiin, jotka tähtäsivät Itä-Karjalan liittämiseen osaksi Suomea. Tässä sarjan ensimmäisessä videossa aiheena on kevään ja kesän 1918 aikana tehdyt Vienan retket.
Sisällissota
1918 - Sodan kulku
https://www.youtube.com/watch?v=ucJju5x-aVc&t=56s
Suomen sisällissodan kulku tammikuusta toukokuuhun 1918. Ensimmäinen video Suomen sisällissotaa käsittelevässä videosarjassa. FinHistoryChannelin muut sisällissota-aiheiset videot:
Sodan
tausta:
•
Sisällissota 1918 - Sodan tausta
Punainen
terrori:
•
Sisällissota 1918 - Punainen terrori
Valkoinen
terrori:
•
Sisällissota 1918 - Valkoinen terrori
Saksalaisten
osallisuus:
•
Sisällissota 1918 - Saksalaiset Suomen sis...
Taistelu
Helsingistä:
• Sisällissota 1918 - Taistelu Helsingistä
Suomen diktaattori Kullervo Manner:
• Sisällissota 1918 - Suomen diktaattori Kul...
Ruotsi ja Suomen sisällissota:
•
Sisällissota 1918 - Ruotsi ja Suomen sisäl...
Raudun
taistelu:
•
Sisällissota 1918 - Raudun taistelu Osa ½
Terijoen hallitus (Stalinin katala juoni)
https://www.youtube.com/watch?v=cGrptAJ7-Mk&t=107s
Neuvostoliiton aloitettua sotatoimet Suomea vastaan 30.11.1939 laittoi Stalin liikkeelle katalan juonen harhauttaakseen suomalaisia ja kansainvälistä yhteisöä. Neuvostoliitto perusti valehallituksen jota kohteli ns Suomen virallisena hallituksena. Nukkehallitus perustettiin väitetysti Terijoella heti Talvisodan alussa ja sen johtoon Kreml asetti Suomesta sisällissodan aikana paenneen ja Neuvostoliiton polittisessa pelissä menestyneen kommunistin Otto Wille Kuusisen.
Mahdoton
kompromissi? – Näin Suomi selvisi sisällissodasta
https://www.youtube.com/watch?v=bOzcBkwWgtQ&t=84s
Tässä jaksossa syvennymme vuoteen 1918 ja sitä seuranneisiin kriittisiin vuosiin. Sisällissodan jälkeen Suomi oli köyhtynyt, kahtiajakautunut ja nälän partaalla. Monet pelkäsivät, ettei kansa koskaan toipuisi tragediasta. Silti vain muutama vuosi myöhemmin maa oli matkalla kohti modernia demokratiaa ja sosiaalisia uudistuksia. Tarkastelemme videolla: -Taloudellista murrosta: Miten Suomi irtautui Venäjän taloudesta ja löysi uudet markkinat lännestä. -K.J. Ståhlbergin perintöä: Miten visiö oikeusvaltiosta voitti koston kierteet. -Suuria uudistuksia: Torpparilaki, oppivelvollisuus ja kahdeksan tunnin työpäivä – miten ne eheyttivät kansaa. -Poliittista kompromissia: Miksi Suomi on harvinainen esimerkki maasta, jossa sisällissodan hävinnyt osapuoli sai äänensä kuuluviin näin nopeasti. Videon luvut (chapters):
00:00 – Johdanto: Juhani Ahon synkät tunnelmat 1918
01:22 – Talouden elpyminen: Maatalous ja vientiteollisuuden nousu
02:21 – Irtautuminen Venäjän taloudesta ja Tarton rauha
04:03 – Tiukka säännöstely ja tuloerojen kaventuminen
04:59 – K.J. Ståhlberg ja matka kohti oikeusvaltiota
06:08 – Vuoden 1918 kunnallisvaalit ja paikallinen demokratia
07:35 – Työväenliikkeen paluu ja talonpoikien tasavalta
08:54 – Torpparikysymyksen ratkaisu: Lex Kallio
10:48 – Sosiaaliset reformit: 8 tunnin työpäivä ja tapaturmavakuutus
11:34 – Oppivelvollisuuslaki ja koulutuksen merkitys
11:58 – Valtiontalous ja uusi oikeudenmukainen verotus
12:42 – Uusi yhteiskuntamalli: Liberaali oikeusvaltio
13:56 – Järjestyksenpito: Armeija, poliisi ja suojeluskunnat
15:16 – Valtionyhtiöiden synty (Outokumpu, Kemira)
15:50 – Yhteenveto: Ainutlaatuinen yhteiskunnallinen kompromissi
17:01
– Pohdintaa: Oliko kyseessä tasapeli?
Suomalainen
kommunismi 1920-luvulla
https://www.youtube.com/watch?v=MUtLPGeIlSg&t=327s
Oikeistoradikalismin ja Lapuan liikkeen nousun taustalla oli kommunistien toiminta 1920-luvulla. Sisällissodan jälkeen perustettu Suomen kommunistinen puolue (SKP) oli laiton, mutta peiteorganisaatioiden ja maanalaisen työn kautta se saattoi toimia Suomessa. Tämä video kertoo suomalaisesta kommunismista 1920-luvulla ja taustoittaa seuraavaa videota, joka kertoo Lapuan liikkeestä.
Stalinin mies Suomessa - Ville Pessin tarina
https://www.youtube.com/watch?v=8KavpzywHpM
Tässä They Talk Suomen jaksossa perehdymme Ville Pessin elämään ja toimintaan: kommunistiin, maanpetoksesta tuomittuun Neuvostoliiton asiamieheen, joka jatkosodan jälkeen nousi Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeriksi ja kansanedustajaksi. Pessi istui vankilassa ja turvasäilössä, kieltäytyi taistelemasta puna-armeijaa vastaan, pysyi uskollisena Stalinille koko elämänsä ajan – ja nousi silti sodan jälkeen vallan ytimeen Suomessa. Miten tämä oli mahdollista? Missä kulkee raja vakaumuksellisuuden, maanpetoksen ja realipolitiikan välillä? Jakso käsittelee mm.:
Ville Pessin taustan ja radikalisoitumisen
SKP:n maanalaista toimintaa ja Moskovan roolia
Turvasäilöä ja tasavallan suojelulakia
Jatkosodan ja välirauhansopimuksen seurauksia
Kommunistien nousua sodanjälkeisessä Suomessa
Pessin suhdetta Staliniin ja Neuvostoliittoon Jakson lähdemateriaalina on käytetty teosta “Vaiettu totuus – Salattuja ja vähemmän tunnettuja tapauksia sotavuosilta” sekä muuta historiallista aineistoa. They Talk Suomi käsittelee Suomen historian vaiettuja, kiistanalaisia ja vaikeita aiheita – dokumentaarisesti ja lähteisiin nojaten.
Mäntsälän
kapina 1932 - Kun Lapuanliike nousi hallitusta vastaan
https://www.youtube.com/watch?v=RjgpMYiGk0c&t=99s
Helmikuu 1932. Suomi on veitsenterällä. Aseistautuneet miehet piirittävä Mäntsälän Ohkolan työväentaloa ja vaativat hallituksen eroa. Mistä Mäntsälän kapinassa oli kyse ja kuinka lähellä Suomi todella oli uutta sisällissotaa? Tässä jaksossa sukellamme 1930-luvun alun kuohuun: -Lapuanliikkeen nousu: Miten talouslama ja kommunismin pelko loivat maaperän radikalismille? -Vihtori Kosola ja muilutukset: Mitä tapahtui, kun laki otettiin omiin käsiin? -Mäntsälän tapahtumat: Miksi Ohkolan työväentalolla ammuttiin ja kuka johti kapinaa? -P.E. Svinhufvudin rooli: Miten yksi radiopuhe ratkaisi Suomen kohtalon? Mäntsälän kapina on yksi itsenäisen Suomen historian dramaattisimmista hetkistä. Se oli suora hyökkäys demokratiaa vastaan, mutta samalla se osoitti nuoren tasavallan kyvyn selviytyä kriisistä. Videon luvut (chapters):
00:00 - Mäntsälän kapina alkaa
00:51 - Lapuan liike ja 1930-luvun alun Suomi
02:27 - Lapuan työväentalon tapahtumat 1929
03:52 - Liikkeen tuki ja ideologia
04:30 - Muilutukset ja väkivallan kierre
06:03 - Ståhlbergin kyyditys ja laittomuudet
06:51 - Talonpoikaismarssi ja poliittinen valta
08:06 - Liikkeen radikalisoituminen
08:53 - Ohkolan työväentalon laukaukset
11:16 - Kapinan laajeneminen suojeluskuntatalolle
12:13 - Kapinallisten julistus presidentille
13:14 - Liikekannallepano ja joukkojen kerääminen
15:35 - Valtio vastaa: Suojelulait käyttöön
16:49 - Presidentti Svinhufvudin ensimmäinen vaatimus
18:36 - Kapina-aalto leviää ympäri Suomea
18:59 - Svinhufvudin historiallinen radiopuhe
20:07 - Kapinan hiipuminen ja antautuminen
21:41 - Oikeudenkäynnit ja Lapuan liikkeen loppu
22:31 - Miksi kapina epäonnistui?
23:08 - Loppusanat ja pohdintaa
Kuinka
Suomi joutui Talvisotaan
https://www.youtube.com/watch?v=hhPxnK2nI0g&t=249s
30.11.1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomen rajan yli tarkoituksenaan vallata maa. Syksyn alussa Saksa ja Neuvosto-Venäjä olivat solmineet Molotov/Ribbentrop nimellä tunnetun hyökkäämättömyyssopimuksen jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa nämä totalitaristiset maat sopivat Itä-Euroopan jakamisesta keskenään. Saksa ja Neuvostoliitto olivat liittolaisia ja Suomi joutui yksin kohtaamaan suurvallan hyökkäysarmeijan. Kuin ihmeenkaupalla Suomi kesti ja sopi rauhan viime hetkellä 105 päivän raskaiden taisteluiden jälkeen. Mutta miten Suomi päätyi puolustamaan maata Venäjän Puna-armeijan hyökkäystä vastaan? Tässä They Talk Suomen jaksossa puhumme siitä kuinka Suomi joutui Talvisotaan.
Yö
jolloin päätettiin Talvisodan rauhasta
https://www.youtube.com/watch?v=bRGqK_w60mc&t=180s
Helmikuun lopulla 1940 Neuvostoliitto oli päässyt läpimurtoon Summassa. Rintamatilanne oli vaikea mutta Suomelle oli luvattu sotilaallista apua Ranskan sekä Englannin toimesta. Venäläiset olivat tarjonneet myös raskaita rauhanehtoja ja Suomen hallitus oli kiperässä tilanteessa pohtiessaan mitä tulisi tehdä. Presidentti Kallion johdolla hallitus päätti lähettää ministerivaltuuskunnan Päämajaan hakemaan neuvoa armeijan ylipäälliköltä, marsalkka Mannerheimilta. Tämä johti yöllisiin neuvotteluihin joilla olisi kauaskantoiset seuraukset.
Talvisota | Kun Suomi Taisteli Ylivoimaista vihollista Vastaan
https://www.youtube.com/watch?v=O8SakA1W_hw
Talvisota oli 30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty sota. Neuvostoliitto aloitti talvisodan hyökkäämällä Suomeen ilman sodanjulistusta, ja sota päättyi 105 päivää myöhemmin Moskovan rauhansopimukseen. Kansainliitto tuomitsi hyökkäyksen ja erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään 14. joulukuuta 1939. Talvisodan syttymistä edelsivät neuvottelut, joissa Suomea painostettiin siirtämään itärajaa kauemmaksi Leningradin (nyk. Pietari) suurkaupungista.
Kuinka
Suomi joutui Talvisotaan
https://www.youtube.com/watch?v=hhPxnK2nI0g&t=338s
30.11.1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomen rajan yli tarkoituksenaan vallata maa. Syksyn alussa Saksa ja Neuvosto-Venäjä olivat solmineet Molotov/Ribbentrop nimellä tunnetun hyökkäämättömyyssopimuksen jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa nämä totalitaristiset maat sopivat Itä-Euroopan jakamisesta keskenään. Saksa ja Neuvostoliitto olivat liittolaisia ja Suomi joutui yksin kohtaamaan suurvallan hyökkäysarmeijan. Kuin ihmeenkaupalla Suomi kesti ja sopi rauhan viime hetkellä 105 päivän raskaiden taisteluiden jälkeen. Mutta miten Suomi päätyi puolustamaan maata Venäjän Puna-armeijan hyökkäystä vastaan? Tässä They Talk Suomen jaksossa puhumme siitä kuinka Suomi joutui Talvisotaan.
Talvisodan lähtökohdat - Malli Cajander, Suomi-konepistooli ja Neuvostoliiton ylivoima
https://www.youtube.com/watch?v=-oOHz79Mbk8&t=131s
Millaiseen tilanteeseen Suomi oli jouutunut Talvisodan alussa? Tässä jaksossa käymme läpi, millaista varustusta ja aseistusta Suomen armeijalla todella oli, miten syntyi ”malli Cajander” ja miksi Suomi-konepistooli nousi suureksi innovaatioksi. Lisäksi pohdimme, miten Talvisodan kokemukset vaikuttivat suurvaltojen asekehitykseen.
Hankoniemen evakuointi 1940 – Kun Suomi pakotettiin luopumaan Hangosta
https://www.youtube.com/watch?v=ryTywZjwW08
Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940 Moskovan rauha -sopimukseen, joka pakotti Suomen luovuttamaan merkittäviä alueita Neuvostoliitolle. Yksi kipeimmistä menetyksistä oli Hankoniemi, joka vuokrattiin Neuvostoliiton sotilastukikohdaksi. Suomalaisille annettiin vain 10 päivää aikaa evakuoida koko alue. Tässä They Talk Suomen jaksossa käymme läpi:
Hankoniemen evakuoinnin dramaattiset vaiheet
Miten tuhannet ihmiset joutuivat jättämään kotinsa kiireessä
Russarön rannikkotykistön pelastusoperaation
Miten Neuvostoliiton tukikohta Hangossa uhkasi Suomen itsenäisyyttä
Evakuointi oli yksi Suomen historian kiireisimmistä ja haastavimmista operaatioista – sekä sotilaallisesti että inhimillisesti.
Videon luvut (Chapters): 00:00 Johdanto: Talvisodan raskas päätös
01:30 Moskovan rauhansopimus ja Hangon luovutusvaatimus
03:15 10 vuorokautta aikaa: Evakuointikäsky alkaa
05:00 Siviiliväestön lähtö ja koti-ikävä
07:12 Karjan ja irtaimiston pelastaminen
09:30 Sotilaallinen tyhjennys ja linnoitteiden kohtalo
11:45 Viimeiset hetket: Raja sulkeutuu Hankoniemellä
13:20 Elämää vuokra-alueen varjossa
15:10
Yhteenveto:
Hangon merkitys Suomen historialle 15:55
Loppusanat
ja seuraava jakso
Hitler in Color (4K WW2 -dokumentti)
https://www.youtube.com/watch?v=elDzoxjc9XQ&t=271s
Dokumentti, jossa käytetään vain alkuperäistä värimateriaalia, kartoittaa 12 vuotta Adolf Hitlerin valtaannoususta Berliinin kukistumiseen vuonna 1945. Silminnäkijöiden materiaalilla täydennettynä se seuraa Saksan dramaattista muuttumista natsivaltioksi, tutkii Hitlerin suhdetta rakastajansa Eva Brauniin ja toistaa keskeisiä tapahtumia, mukaan lukien natsien mielenosoitukset, Puolan hyökkäys, Hitlerin tapaaminen Lloyd Georgen kanssa, Buchenwaldin keskitysleirin kauhut, Varsovan juutalaisgetto, Britannian taistelu ja Berliinin kaatuminen.
The Finnish SS Division: The Actual Story
https://www.youtube.com/watch?v=C4QozJ3-AHM
The story of the Finnish Waffen SS is one of the most debated and misunderstood chapters of the Second World War. Between 1941 and 1943, over a thousand Finnish volunteers served in the Waffen SS on the Eastern Front, fighting alongside Nazi Germany against the Soviet Union. But what really happened during their time in the SS? Were they simply soldiers fighting a common enemy, or were they part of something far darker? This documentary breaks down the full story of the Finnish SS. From the political situation in Finland after the Winter War, to the creation of the Finnish Volunteer Battalion of the Waffen SS, and their combat experience on the Eastern Front. It also explores the ongoing historical debate around war crimes, ideology, and what these men actually knew or took part in. Using historical records, firsthand accounts, and modern research, this video looks beyond the myths and examines the reality of Finnish soldiers in the Waffen SS during WW2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti