tiistai 7. lokakuuta 2014

Vuosi 1940




tammikuu- maaliskuu
huhtikuu–kesäkuu
heinäkuu - syyskuu
  • 2. heinäkuuta − Eduskunta hyväksyi korvauslain, jonka nojalla maksettiin korvauksia henkilöille, joiden omaisuutta oli jäänyt luovutetuille alueille. Rahat tähän kerättiin samassa yhteydessä hyväksytyn omaisuudenluovutusverolain nojalla.
  • 6. heinäkuuta – Neuvostoliitto hajotti Baltian maiden parlamentit, koska ne ”eivät edustaneet kansaa”.
  • 6. heinäkuuta – Neuvostoliitto uudisti vaatimuksensa Hangon vuokra-alueelta evakuoidun sotilas- ja siviiliomaisuuden palauttamisesta.
  • 9. heinäkuuta – Neuvostoliitto vaati kauttakulkuoikeutta Hankoon.
  • 9. heinäkuuta – Saksan luterilainen kirkko tuomitsi eutanasian.
  • 10. heinäkuuta – Vichyn Ranskan hallitus koottiin.
  • 11. heinäkuuta – Marsalkka Philippe Pétain julistettiin Ranskan valtionpäämieheksi.
  • 14. – 15. heinäkuuta – Baltian maissa pidettiin Neuvostoliiton painostuksen alaiset parlamenttivaalit. ”Kansanvihollisiksi” julistettujen − muiden kuin kommunististen − ehdokkaiden osallistuminen vaaleihin estettiin. Varsin pian vaalien jälkeen selvisi, että uusien parlamenttien ainoa tehtävä oli julistaa Baltian maat sosialistisiksi ja hyväksyä niiden liittäminen Neuvostoliittoon.
  • 20. heinäkuuta – Helsingin olympiastadionilla alkoivat talvisodassa kaatuneiden urheilijoiden muistokilpailut. Katsojia oli noin 35 000.
  • 21. heinäkuuta – Viro, Latvia ja Liettua julistettiin neuvostotasavalloiksi sen jälkeen, kun ne olivat ”anoneet pääsyä Neuvostoliiton osaksi”.
  • 24. heinäkuuta – Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov vaati Suomen kansanhuoltoministeriä Väinö Tanneria eroamaan.
  • 25. heinäkuuta – Helsingissä pidettiin Oy Veikkaus Ab:n edeltäjän Oy Tippaustoimisto Ab:n perustava kokous.
  • 26. heinäkuuta – Asetuksella (396/40) lakkautettiin Viipurin klassillinen lyseo ja perustettiin Kuopion klassillinen lyseo.
  • 31. heinäkuuta – Adolf Hitler päätti alustavasti hyökkäyksestä Neuvostoliittoon.

  • 1. elokuuta – Ulkoministeri Vjatšeslav Molotov sanoi, että ”Suomen johtavissa piireissä ei ole todellista pyrkimystä ystävyyteen” ja syytti Suomea SNS-seuran sortamisesta.
  • 2. elokuuta – Neuvostoliittoon Romaniasta liitetyillä alueilla perustettiin Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta.
  • 3. elokuuta – Liettua liitettiin Neuvostoliittoon.
  • 5. elokuuta – Latvia liitettiin Neuvostoliittoon.
  • 6. elokuuta – Viro liitettiin Neuvostoliittoon Eestin sosialistisena neuvostotasavaltana.
  • 6. elokuuta – SNS-seura järjesti mielenosoituksen Hakaniemen torilla Helsingissä. Mielenosoittajat ottivat yhteen poliisin kanssa ja sytyttivät torilla olleet halkopinot tuleen, minkä vuoksi mielenosoittajia alettiin kutsua ”pinonpolttajiksi”.
  • 16. elokuuta – Väinö Tanner erosi Neuvostoliiton painostuksen vuoksi kansanhuoltoministerin paikalta. Hänen tilalleen nimitettiin Väinö Kotilainen.
  • 18. elokuuta – Jyväskylässä perustettiin Sotainvalidien veljesliitto.
  • 18. elokuuta – Saksalainen everstiluutnantti Joseph Veltjens saapui marsalkka Hermann Göringin lähettämänä Suomeen neuvottelemaan marsalkka Mannerheimin kanssa saksalaisten joukkojen kauttakulkuoikeudesta Suomen kautta Norjaan sekä Saksan ja Suomen välisistä asekaupoista.
  • 20. elokuuta – Ramón Mercader murhasi entisen neuvostovallankumouksellisen Lev Trotskin Méxicossa jääpiikillä. Trotski kuoli seuraavana päivänä.
  • 28. elokuuta – Hitler päätti, että Saksa miehittää Petsamon, mikäli Neuvostoliitto hyökkää Suomeen.
  • 28. elokuuta – Tasavallan presidentti Kyösti Kallio sai halvauskohtauksen, jonka jälkeen hän ei pystynyt enää hoitamaan tehtäviään. Pääministeri Risto Ryti ryhtyi hoitamaan presidentin tehtäviä.

  • 5. syyskuuta − Neuvostoliitto ja Saksa solmivat sopimuksen Bukovinassa ja Bessarabiassa asuneiden saksalaisten siirtämisestä Saksaan.
  • 5. syyskuuta – Eduskunta hyväksyi asetuksen, jolla kiellettiin kaiken tavaran maastavienti ilman valtion lisenssitoimikunnan lupaa.
  • 6. syyskuuta – Suomi ja Neuvostoliitto solmivat neuvostojoukkojen kauttakulkusopimuksen.
  • 7. syyskuuta – Craiovan sopimus: Romania menetti Dobrogean Bulgarialle.
  • 7. syyskuuta – Luftwaffe aloitti Lontoon pommitukset. Strategisia pommituksia seurasi 57:nä yönä.
  • 7. syyskuuta – Helsingin olympiastadionilla alkoi Suomen, Ruotsin ja Saksan yleisurheilumaaottelu. Ruotsin virallisena edustajana avajaisissa oli prinssi Kustaa Aadolf ja Saksan virallisena edustajana valtakunnan urheilunjohtaja Hans von Tschammer und Osten.
  • 12. syyskuuta – Saksa ja Suomi solmivat Berliinissä saksalaisten joukkojen kauttakulkusopimuksen. Saksalaiset joukkojenkuljetusalukset olivat saapuneet Vaasan satamaan päivää aikaisemmin.
  • 25. syyskuuta − Neuvostojoukkojen kauttakulkuliikenne Hankoon alkoi.
  • 27. syyskuuta – Saksa, Italia ja Japani solmivat kolmen vallan akselisopimuksen.
lokakuu - joulukuu
Tuntematon päivämäärä

maanantai 6. lokakuuta 2014

”Elokuun kriisi”

Saksan lisätessä vaikutusaluettaan myös Neuvostoliitto pyrki varustautumaan vastaan. Se otti haltuunsa intressipiirinsä joutuneita maita ja siirsi puolutuslinjojaan kauemmaksi länteen. Saksan hyökättyä Ranskaan Neuvostoliitto miehitti kesäkuussa 1940 Viron, Latvian ja Liettuan. Miehitys johti maat neuvostotasavalloiksi.
Baltian tilanen koettiin Suomessa sangen uhkaavaksi. Neuvostoliitto lisäsi vaatimuksiaan Suomenkin suunnalla. Se alkoin kesäkuun lopulla 1940 valvoa etujaan Ahvenanmaan puolustusjärjestelyissä ja Petsamon nikkelintuotannossa sekä vaati kauttakulkuliikenteen järjestämistä rautateitse Hangon tukikohtaan.

Tuntui sotilaallisesti vaaralliselta myöntää Neuvostoliitolle oikeus käyttää eteläisen Suomen poikittaisrataa sotilaskuljetuksiin. Pelättiin, että neuvostojoukot hyökkäisivät Viipurista, Hangosta ja sotilasjunista Suomen ydinalueille ja pääkaupunkiin. Tähän liitettiin havainto, että kumoukselliseksi tulkittu järjestäytyminen ja mielenosoitukset olivat lisääntymässä Helsingin ja Turun seuduilla. Mielenosoituksia ja mellakoita esiintyi lähes päivittäin 29.7.-16.81940.

Sisäsiten levottomuuksien torjumiseksi hallitus ryhtyi Suomen oloissa poikkeuksellisen lujiin toimiin. Suurten ulkoilmakokousten järjestämistä rajoitettiin ja SNS-seuran johtajia otettiin turvasäilöön. Suomen Aseveljien Liiton jäsenistöstä ryhdyttiin luomaan laajaa, kaikki väestöpiirit kattavaa verkostoa, jonka kautta hallitus levitti vastaprogandaa ja tarkkaili mielialoja.

Yhä hälyyttämmmäksi kyneet tiedustelutiedot lisäsivät painetta puolustusvalmiuden kohottamiseen. Ylipäällikö esitti osittaista liikekannallepanoa 8.8.1940 pidetyssä hallituksen kriisi-istunnossa, mihin hallitus ei kuitenkaan suostunut. Noin viikon kuluessa selvisi, että elokuun kriisi oli perustunut osittaiseen virhearvioon. Suomen ulkopolitiikan kannalta kriisillä oi suuri merkitys, sillä se näyttää kiinnittäneen Saksan huomion Suomen tilanteeseen ja aiheuttaneen myös pohjoismaisen suuntauksen hetkellisen voimistumisen syyskesällä ja syksyllä.

Baltian kysymyksen paineessa heinä-elokuussa Ruotsi ei ollut kypsä asettumaan julisesti Suomen tueksi. Yhtä kaikki Ruotsissa virisi samaan aikaan ajatus Ruotsin ja Suomen valtioliiton mahdollisuudesta. Hankkeen pani aluelle Decemviri-nimellä esintyneen pienen ruotsalaisryhmän 19.8. molempien maiden hallituspiireille lähettämä muistio. Sen mukaan Pohjolan itsenäisyystahdon ja solidaarisuuden voimakas korostaminen oli elintärkeä. Saksalla ei voisi olla mitään syytä vastustaa tällaista yhdentymistä, sillä se estäisi Neuvostoliiton leviämistä länteen.

Suomessa sisärengas suhtautui muistioon myönteisesti, joskaan ei kovin toiveikkaasti. Ruotsin kansa oli sama kuin keväällä 1940. Ruotsi voisi tukea Suomea poliittisesti vain , jos se saisi vakuudet siitä ettei Suomen ulkopolitiikka olisi seikkahaluista. Asianalaidan takaisi vain Ruotsi-Suomi-Norja- valtioliitto. Asia ei tuntunut kovin ajankóhtaiselta, mitä vahvisti saksalaisten kauttakulku Suomen läpi. Ruotsi epäili, että Suomen politiikka oli joutumssa Saksan ohjaukseen. Suomen Tukholman lähettiläs sai ohjeen vakuuttaa, että Suomessa oltiin yhteistyöasioissa valmiit menemmän ”käytännöllisesti katsoen kuinkka pitkälle tahansa”.

Ruotsin ja Suomen ulkoministeriöiden välillä käytiin tämän jälkeen kolmisen kuukautta mielipiteenvaihtoa valtioliiton mahdollisuudesta. Itse asiassa suhtauduttiin yhä myönteisemmin kummallakin puolella, mutta varsinaisten neuvottelujen alku jäi riippuvaiseksi suurvaltain kannanotoista.

Ruotsin ulkoministeri Gunther sai käsityksen, ettei Neuvostoliitto ehkä välttämättä suhtautuisi kielteisesti valtioliittoon. Hän tiedusteli 19.10.1940 Suomen hallituksen halua pitää kiinni suunnitelmasta. Hallituksen ulkoasiainvaliokunta vastasi 25.10, että oli pyrittävä yhteiseen ulkopolitiikkaan ja puolustukseen ja mahdollisesti valtioliittoon. Suomi oli valmis julistamaan olevansa tyytyväinen nykyisiin rajoihinsa. Tämä tosin tarkoitti vain luopumista aseellisista muuttamisyrityksistä, ei luopumista kansainvälisin sopimuksin rajakorjauksista. Neuvotteluja olisi kuitenkin jatkettava ”vasta kun voitasiin katsoa käyvän ilmi”, ettei Saksan ja Neuvostoliiton taholta ”olisi odotettavissa esteitä neuvottelujen päätökseen saattamiselle”.

Suurvallat tiesivät Suomen ja Ruotsin seurustelusta. Jo 5.11.1940 Neuvostoliitto varoitti Ruotsia liittohankkeesta, mikä sai Ruotsin hallituksen peräytymään. Joulukuun alkupuolella kävi selväksi, että myös Saksa torju liittojärjestelyn. Liitto olisi luonut Pohjolaan suurvaltojen etupiirirajan ylittävän ja omastakn takaa suhteellisen voimakkaan kokonaisuuden, mikä oli sekä Neuvostoliiton että Saksan etujen vastaista. Ulkoasiainkomissaari Molotov ilmoitti 6.12.1940 lähettiläs Paasikivelle Neuvostoliiton jyrkän kielteisen kannan: valtioliittokin olisi Moskovan rauhansopimuksen kieltämä sotilasliitto.

Näyttä siltä, että Suomen sisärengas olisi silti tehnyt liittosopimuksen ja asettanut Neuvostoliiton tapahtuneen tosiasian eteen, mikäli vain Saksan myönteinen kanta olisi saatu. Suomalaiset koettivatkin loka-marraskuun vaihteesta lähtien taivuttaa Saksaa liitolle myönteiseksi sekä varovaisin diplomaattisin tunnusteluin että suorasukaisemmin sotilasteitse.

Mannerheimin mielipiteen tulkkina Berliinissä vieratillut kenraalimajuri Paavo Talvela sai lokakuun lopulla tehtäväkseen puhua liiton puolesta. Hänen perustelunsa lähti Petsamon, Sallan ja Hangon-Ahvenanmaan suuntien uhanalaisuudesta. Talvela korosti Suomen strategista merkitystä Saksalle sekä alleviivasti sitä hyötyä, jota Ruotsin-Suomen puolustusyhteistyöstä olisi. Valtakunnanmarsalkka Göring kuitenkin ilmoitti 19.12. Saksan vastustavan Suomen ”ruotsalaisia hankkeita”.

Toisaalta Hitler oli marraskuussa 1940 päättänyt jäädyttää Pohjolan tilanteen, mikä lisäsi Suomen lähiajan turvallisuutta. Vieraillessaan Berliinissä Molotov vaati Saksan kauttakulkusopimuksen ja muiden vaikutusyritysten lopettamista Suomessa ja Neuvostoliitolle oikeutta selvittää välit Suomen kanssa samaan tapaan kuin Baltian maissa. Hitler ilmoitti varsin itsepintaiseen sävyyn haluavansa Pohjolan tilanteen pysyvän rauhallisena, Tälläkään kertaa hän ei tosin kieltänyt Suomen kuulumista Neuvostoliiton etupiiriin.

Kohta tämän jälkeen saksalaiset ilmoittivat epävirallisesti Suomen hallituspiireille, että Hitler oli ”levittänyt sateenvarjonsa Suomen ylle” ja että suomalaiset saisivat ”nukkua yönsä rauhassa”. Göring sanoi 19.12.1940 Talvelalle, että – vaikka Saksa ei juuri nyt voisikaan auttaa Suomea – sotaa ei Pohjolassa varmasti syttyisi ja että tulevaisuudessa olosuhtet muuttuisivat. Saksasta eri teitä saapuneet mytätunnonosoistukset eivät kuitenkaan antaneet mitään suoranaista takuuta. Suomi sai kokea olevansa edelleen yksin Neuvostoliiton kanssa.


Lähdeaineisto: Ohto Mannnen & Kauko Rumpunen Risto Rytin päiväkirjat 1940-1944

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Suomi Saksan suojeluksessa

Hitlerin ohella todennäköisesti vain muutama hänen sisäpiirinsä henkilö oli tietoinen lentokonekaappauksessa 9.2.1940 saaduista kolmivaltaliittouman salaisista strategisista suunnitelmista, joiden tarkoituksena oli Saksan nujertaminen. Saksan sodan johdon ehkäisevät ja salamannopeat vastaiskut Skandinaviassa olivat eliminoineet kolmikantaliittouman päärintamaksi suunniteleman hyökkäysrintaman ja heti sen jälkeen toisenkin rintaman sekä poistaneet Ranskan ja Belgian sotakuvioista. Näiden tapahtumien lisäksi Hitlerin uhkavaatimus oli pakottanut Stalinin suostumaan Moskovan rauhantekonn Suomen kanssa ennen kuin alkuperäinen tavoite – Suomen täydellinen alistaminen Baltian maiden tavoin – oli onnistunut. Viimeinen Kremlissä ( ja Lontoossa) epäilyjä herättänyt toimenpide oli Saksan solmima kauttakulkusopimus joukoilleen Suomen kautta Norjaan. Mitä Hitlerillä oli mielessään? Mikä olisi hänen seuraava siirtonsa?

Lontoossa Churchill tarkasteli asiaan vain Englannin näklkulmasta. Katkeruus Skandinavia-operaation epäonnistumisesta oli edelleen suuri ja kohdistunut myös suomalaisiin näiden sotkettua hänen salaisen liittolaisensa , Stalinin, aikomukset talvella 1939 -1940 valtavalla vastarinnallaan ja sen jälkeen solmimalla englantilaisten avunantolupauksista huolimatta 13.3.1940 rauhan Moskovassa ja sallimalla nyt saksalaisjoukkojen kauttakuljetukset.

Toisaalta Churchill tiesi hallitsevansa Englannin laivastona vulla Norjan rannikon ja Atlantin vesialueen. Norjassa olevista Saksan ilmavoimistakaan ei etäisyyksien vuoksi olisi suurta vaaraa Englannille. Kaiken kaikkiaan näytti lopulta siltä, että Lontoon eniten pelkäämä Saksan maihinnousuoperaatio Seelöwe olisi väistynyt välittömänä uhkana.

Moskovassa Stalin jahänen sisäpiirinsä näkivät – ja aivan oikein – että Pohjolaan oli muodostumassa vahva saksalainen voimaryhmittymä, jota suomalaisten tekemän kauttakulkusopimuksen avulla voitaisiin vahvistaa ja siirtää vaarallisen lähelle Neuvostoliitolle elintärkeitä maan luonteisosan kohteista: Muurmanskin ja Kantalahden alueita ja Muurmanskin rautatietä.

Viimeksi mainitun rataosan uhanalaisuus, vajaamittainen kaksiraiteisuus ja poikkeama riskialtiille Leningradin alueelle kauas etelään, sain neuvostojohdon ennakoivasti varmistamaan toisenkin yhteyden sisä-Venäjän rautatieverkostoon. Kymmenettuhannet Gulag-vangit olivat aloittanet kaikessa hiljaisuudessa uuden ratayhteyden rakentamisen välille Sorokka-Arkangeli. Tämä rataosuus – yksi Neuvostoliiton tärkeimmistä ”elämänlangoista” pian puhkeavassa suurkamppailussa Saksan kanssa – valmistui kevättalven 1941 aikana. Saksan ja Hitlerin ajatuksista oli saatava selvyys, päätti Stalin. Tehtävää hoitamaan Berliiniin matkusti Molotov 12-14.11.1940.

Molotov/Rippentrop-sopimukset allekirjoittajat, Neuvostoliitto ja Saksa olivat ajautuneet lopultakin 0-tilaan, jossa petokseen vastattaisiin petoksella. Hitlerin ajatuksissa häilyi vielä kuitenkin pieni toive saada Neuvostoliitto sopeutumaan myönnyksiin uuteen euroaasialaiseen valtiojärjestelmään, jossa sille jäisi oma merkittävä roolinsa.
Molotov ei kuitenkaan ollut houkuteltavissa tulevaisuuden ”illuusioihin” - hän eli kykypäivässä ja siihen littyvien ksysymysten ratkaisuissa, joista Stalin oli antanut tarkat ohjeet.

Näistä erääksi tärkeimmistä muodotui Suomen asema ja tulevaisuudessa M/R-sopimuksen intressipiirijakoa ajatellen. Neuvostoliitto tunnusti tuon 23.8.1939 solmitun sopimuksen tulleen toteutuksi sen tyydytykseksi, paitsi että Suomen kohdalla asia oli jäänyt suomalaisten vastarinnan ja Hitlerin väliintulon vuoksi kesken. Nyt Molotov ilmoitti Neuvostoliiton haluavan Hitleriltä selvän vastauksen kysymykseen, voisiko se välittämästi – Baltian maiden tapaan – tehdä lopun itsenäisestä Suomestaa miehittämällä maan. Hitler monin enemmän tai vähemmän perustelluin argumentein antama vastaus on kielteinen! Suomen aluetta tarvittiin, mikäli ”Fall Barbarossa (drei)” suunnitelma jouduttaisiin toteuttamaan ja torjumaan puna-armeijan hyökkäys Suomeen ja samalla saksalaisten Norjassa olevien joukkojen selustaan.

Suomen asemasta Saksan suojeluksessa Molotov tuli ilmeisesti vakuuttuneeksi. Sen sijaan muut Hitlerin ja Ribbentropin kaavaillut, mm. Neuvostoliiton tulosta jäseneksi euroaasialaiseen neljän vallan paktiin vaativat tarkastelua ja Moskovan omien ehtojen esittämistä Saksalle. Molotovin valtuudet neuvottella – sopimuksista puhuttakaan – Berliinissä olivat olemattomat. Stalin oli saanut ankarat ohjeet Churchilliltä, ettei Neuvostoliitto sitoudu vahingossakaan mihinkään läsnivaltojen tulevia sotavoimia vahingoittaviin lupauksiin.


Lähdeaineisto Erkki Hautamäki Suomi myrskyn silmässä ISBN 952-91-8985-0

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Tuonti Neuvostoliitosta keskeytyy



Uuden rajan linnoituksia tarkistamassa

Vuoden 1940 lopussa Neuvostoliiton suhtautuminen Suomeen antoi aihetta uusiin, vaikeasti selvitettäviin hankaluuksiin. Sallan radan rakentamisen kiirehtimiseksi venäläiset yhä uudestaan harjoittivat painostusta. Oli osoittanut mahdottomaksi saada rataa valmiiksi määräaikana, koska työtä haittasivat suuret teknilliset vaikeudet ja rakennustarvikkeiden puute. Huolimatta siitä, että täten oli olemassa selvästi todistettava force majeur, Suomea syytetitin tietoisesta vitkastelusta.

Joulukuussa 1940 neuvostohallitus sai raukemaan uuden ja merkittävän ehdotuksen, joka tarkoitti Suomen ja Ruotsin yhteistoimintaa. Lokakuun lopussa oli ulkoministeri Gunther ilmoittanut, että Ruotsin halitis oli vamis harkitsemaan ei vain puolustusliittoa vaan myös Suomen ja Ruotsin välistä valtioliittoa, edellyttäen, ett Suomi ei suunnitellut kostosotaa. 15. lokakuuta hallitus selitti, että maamme ei hautonut mitään hyökkäyssuunnitelmia ja että hallitus yhä oli halukas neuvotteluihin Moskkovan rauhan rajojen pohjalta. Joulukuussa 1940 Neuvostoliitto kaksi kertaa kategorisesti ja uhkaavassa muodossa asettui vastustamaan liittosuunnitelmaa.

Vuoden vaihtuesssa 1940-1941 neuvostohallitus ryhtyi huomiota herättäviin toimenpiteisiin sanomalla irti voimassa olevan kauppasopimuksen ja keskeyttämällä kaikki tavarantoimitukset väittäen, että Suomi ei ollut täyttänyt sopimuksen asettamia velvoituksiaan. Silloisessa huoltotilanteessa tämä isku koski Suomea hvin arkaan kohtaan. Yhteydet Itämeren-takaisiin maihin olivat katkenneita, maan peltoala oli vähentynyt 11 % ja sääsuhteiden epäedullisuuden takia satotulokset olivat noin 30 % normaalia huonommat. Neuvostoliitosta tapahtuvan tuonnin tyrehtyminen uhkasi siis näissä oloissa aiheuttaa vakavan kriisin, varsinkin leipä- ja polttoainehuollon kohdalla.

Seurauksena oli, että meidän oli pakko turvautua Saksan apulähteisiin, mikä seikka tietenkin aikaa myöten anti saksalaisille mahdollisuuksia poliittisen painostuksen harjoittamiseen. Vaikka leipäannokset jo oli vähennetty pienimmilleen, niiden pysyttäminen sellaisinaankin vaati vuotuista 250 000 viljatuonnin tuontia, minkä määrän vain Saksa saattoi meille toimittaa. Samoin oli laita kivihiilen, bensiinin, nahkan, tekstiilien, kunin ja eräiden muidenkin tarvikkeiden, jotka eivät olleet välltämättömiä vain suoranaiselle kulutukselle vaan myös tuotantokoneistolle. Jos tuotanto olisi pysähtynyt, olisi seurauksena ollut työttömyys ja talouselämän sekasorto. Missä määrin Suomi joutui riippuvaisuuteen saksalaisten tavarain saannista, ilmenee siitä asiasta, että 90 % maan koko tuonnista tapahtui Saksan kautta. Tämä oli tulos Neuvostoliiton kauppapolitiikasta, jota ei juuri voi sanoa muuksi kuin lyhytnäköiseksi, vaikka se olikin täydessä sopusoinnussa venäläisten silloisen Suomeen suhtautumisen kanssa yleensä.

Tulevaisuus ei siis suinkaan näyttänyt valoisalta vuoden vaihteessa 1940-1941. Taloudellinen tilanne oli kriittinen, ja avoimen selkkauksen vaara oli uhkaamassa. Tammikuun lopussa 1941 saimme venäläisten joukkojen liikehtimisestä rajoillamme niin hälyttäviä varoituksia, että osittaista liikekannallepanoa koskevan käskyn antaminen oli aivan hiuskarvan varassa.

Venäläisten syksyllä 1939 aloittamat rautatienrakennustyöt jatkuivat ripeästi. Tärkeimmät rataosat Petroskoi – Suojärvi, Louhi – Kiestinki ja Rutsi – Salla saatiin valmiiksi muutamassa kuukaudessa. Pelkästään viimeksi mainitulle työmaalle oli sijoitettu noin 100 000 pakkotyöläistä. Näitä rautateitä täydensi viisitoista strategista maantietä. Noin kaksisataa kilometriä leveällä rajantakaisella alueella oli tekeillä lentokenttiä, joiden lukumäärä myöhemmin todettiin niin suureksi kui 90:ksi.

Syksyn ja talven kuluessa lisääntyi venäläisten vakoilutoiminta levottomutta herättävästi. Pidätettyjen bolsevikkiagenttien lausunnot viittasivat siihen, että sodan valmistelut Suomea vastaan olivat täydessä käynnissä, mistä Suomen vastavakoiluosaston asiakirjat antavat tarkempia tietoja.

Neuvostoliiton lehdistö ja radio harjoittivat ankaraa Suomen vastaista progandaa. Neuvostoliiton Helsingin-lähetystön ja konsulaatin henkilökuntaa lisättiin runsaasti, ja niihin kuului ennen pitkää useita suomea puhuvia jäseniä, jotka ahkerasti matkustelivat ympäri maata ja osoittivat erityistä mielenkiintoa kiellettyihin alueisiin.

Suomen ainoana valttina olivat sen puolustusvoimat. Valmiuden lisäämiseksi työskenneltiin tarmokkaasti, ja huomattavaa muutosta parempaan suuntaan tapahtui. Aseistus ja muu kalusto oli siirrety mobilisointipaikkoihin, ja henkilökorttien luettelointi oli suoritettu. Yleinen liikekannallepano oli nyt teknillisesti mahdolinen toteuttaa, vaikka aseistuksessa ja teollisuuden valmiudessa yhä olikin puutteita. Työ uusien puolusasemain luomiseksi oli jatkunut suunnitelman mukaisesti, mutta Ahvenanmaa oli avoimena hyökkäyksille, sen jälkeen kun sen puolustuslaitteet oli venäläisten kontrollin alaisena räjäytetty.

Yhteys Saksan sotilasviranomaisiin oli syksyn ja talven kuluessa rajoittunut kauttakuljetus- ja kaluston hankinta-asiain hoitoon. Lähempää kosketusta ei syntynyt silloinkaan, kun yleisesikunnan päällikä kenraaliluutantti Heinrichs tammi- ja helmikuun vaihteessa 1941 Saksan yleisesikunnan kutsusta piti Berliinissä esitelmän talvisodastamme. Esitelmäitsijän tehdessä muodollisen vierailun Saksan yleisesikunnan päällikkö kenraali Halderin luo tämä heitti ohimennen ajatuksen, että Suomi ja Saksa vielä kerran, kuten 1918, voisivat joutua taistelemaan yhdessä ja että Suomen armeijan luonnollinen tehtä sellaisessa tapauksessa olisi käydä Pietaria vastaan. Kenraaliluutnantti Heinrichs torjui jyrkästi tämän ajatuksen.
Pian kävi ilmeiseksi, että Saksan ja Neuvostoliiton suhteet olivat kehittymässä kriisiksi.


Lähdeaineisto G.Mannerheim Muistelmat