sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Suomi Kremlin epäluulojen kohteena



Neuvostoliiton diplomatia kiinnostui entistä enemmän Suomestakin, ja Moskova yritti 1933-34 saada maatamme mukaan erinäisiin takuujärjestelyihin. Niiden tarkoituksena näytti kuitenkin olevan maamme sitominen Neuvostoliiton valvontaan, mikä herätti Helsingissä syvää epäluuloa. Suomalaiset olivat saaneet Nikolai II.n sortokaudella kyllikseen sidonnaisuudesta Venäjään, ja Leninin tiedettiin yrittäneen saada jo 1917-18 Suomen uudelleen talutusnuoraansa. Pahan vaikutuksen tekivät myös venäläisten uhkaukset. Varsinkin Stalinin läheisen luottamusmiehen Andrei Aleksandrovits Zdanovin karski puhe 1936 oli omiaan pelottamaan suomalaisia.

Suomen ulkopoliittisen johdon asennoituminen Saksan ja Neuvostoliiton uuteen ristiriitaan vaihteli tosin tuntuvasti, kuten Keijo Korhonen on osoittanut. Presidentti Svinhufvud, joka määräsi hallitusmuodon mukaan ulkopolitiikasta, oletti vanhana Saksan ystävänä tämän maan voimistumisen olevan joka tapauksessa eduksi Suomelle. Moskovan-lähettiläänä 1930-39 toiminut Aarno A.S. Yrjö-Koskinen taas varoitteli hallitustaan ja neuvoi lieventämään Suomen ja Neuvostoliiton epäluottamusta. Hän ymmärsi venäläisten vakavan huolen maansa turvallisuudesta ja arveli, ettei heillä ollut välttämättä pahoja aikeita Suomea kohtaan.

Keijo Korhonen epäilee kuitenkin, että ”hallitus ei parhaallakaan ponnistelulla olisi kyennyt sanottavasti muuttamaan Suomen kuvaa Neuvostoliitossa”. Bolsevikkien rasitteena oli oppi, jonka mukaan jokainen ”kapitalistinen” eli markkinatalouden kannalla oleva maa oli ilman muuta vihamielinen Neuvostoliitolle. Jos maa oli sinänsä vaaraton, se oli kumminkin valmi avustamaan mitä tahansa suurvaltaa sen hyökätessä Venäjälle. Voi tietysti kysyä, oliko aatteilla vaikutusta Stalin kaltaiseen ihmiseen, mutta doktriini kaikkien kapitalistien vihamielisyydestä lienee ollut hänellekin täyttä totta. Sitä paitsi yksinvaltiaskaan ei ehdi itse ajatella kaikkea, joten myös hänen apulaistensa näkemyksillä voi olla vaikutusta.

Kommunistinen oppi saattoi vaikuttaa Suomesta muodostuneeseen kuvaan sitä enemmän,kun Neuvostoliiton ulkoasiainhallinnolla ei ollut aikaa syventyä maamme poliittisiin oloihin ja sen tiedot perustuivat suureksi osaksi suomalaisten kommunistien väitteisiin. Neuvostolehdistö tarttui mielellään myös Suomen oikeistoradikaalien puheisiin ja kirjoituksiin, joista oli saatavissa Porvoon mitalla venäläisvihasta todistavaa aineistoa. Epäillessään, että Suomella olisi vispilänkauppoja nimenomaan Saksan kanssa, Neuvostoliitossa vedottiin kuiten Suur-Suomesta haaveileviin ylioppilaisiin.

Suomessa oli myös maltillisempia oikeistolaisia, jotka perinteinen saksalaisen kulttuurin ihailu sokaisi siinä määrin, että he eivät älynneet Hitlerin ja muiden natsijohtajien olevan kansalliskiihkoisia barbaareja. Näihin hyväuskoisiin kuului merkittäviä kulttuurihenkiläitäkin kuten Maila Talvio ja V.A. Koskenniemi. Heidänkin sympatiansan Saksaa kohtaan pantiin Moskovassa tarkoin merkille ja ehkä siekin, että Suomen oikeistopiireissä luettiin yleisesti Hitlerin ansioksi kommunismin hävittäminen Saksasta. Sitä ei Kremlissä niinkään huomattu, että sosiaalidemokraatit vihasivat natseja ja keskustan porvarilliset puolueet suhtautuivat näihin vieroksuvasti. Tuloksena oli virheellinen kokonaiskuva suomalaisten ulkopoliittisesta asenteesta.


Lähdeaineisto Pentti Virrankoski Suomen historia 2 ISBN 951-746-342-1

lauantai 11. tammikuuta 2014

Karjalan itärajan takana




Vuosina 1932-1933 Suomen erikoispalvelut lähettivät Karjalaan 30 agenttia, joista 27 oli karjalaisia pakolaisia. Tilastotiedot osoittavat, että vuonna 1932 Suomen tiedustelutoiminta Karjalan tasavallan suunnalla vilkastui. Aikaisemmin toimintaa olivat haitanneet Karjalan GPU:n vuonna 1925 suorittama vastavakoiluoperaatio ja Karjalan vastavakoulun tehokas toiminta. Suomen tiedustelu ei enää päässyt vuoden 1924 tasolle. Agentteja ei lähetetty paljon, mutta heitä pidätetiin vähemmän kuin ennen.


Vuonna 1932 kaikki suomalaiset agentit onnistuivat palaamaan Suomeen tiedustelutehtäviensä suorittamisen jälkeen. Heinäkuussa 1932 Neuvostoliiton alueelle lähtetetty agenti Hongo pidätettiin vasta vuonna 1933. Hänen tehtävänään oli soluttautua NKVD:n salaiseen osastoon. Elokuussa 1937 Leningradin sotilaspiirin oikeus tuomitsi hänet kuolemaan. Joulukuussa 1933 Prääsän piirissä suoritetussa operaatiossa pidätettiin kolme suomalaista vakoilijaa.


Joulukuussa 1933 Suomen tiedustelun agentti A, Paramonov pakeni Neuvostoliittoon. Hän oli tehnyt vuodesta 1920 lähtien kolmisenkymmentä tiedustelumatkaa Aunukseen. Suomen tiedustelu oli jo vuodesta 1924 lähtien epäillyt häntä Neuvosto-Venäjän agentiksi. Vaikka suomalaisagentteja ei pidätetty usein, Karjalan vastavakoilu tiesi usein heidän liikkeistään alueella. Heillä oli kuitenkin liian vähän henkilökuntaa tehokkaisiin vastavakoilutoimiin. Vastavakoilun työntekijät eivät myöskään halunneet paljastaa omia Suomen tiedusteluverkostossa toimineita agenttejaan. Tehokas ja kova vastavakoilutoiminta vaikutti kielteisesti neuvostoagenttien yhteyksiin Karjalan GPU:hun.


Huhtikuusssa 1932 GPU raportoi henkilöistä, joita epäiltiin vakoilusta Suomen hyväksi. Karjalaisten kapina eli Karavantjuran osanottajia pidettiin erityisen epäilyttävinä. Leningradin sotilaspiirin OGPU:n valtuutetun sijainen I.V:Zaporovets kirjoitti 11.4.1932 OGPU:n puheenjohtajalle V.R: Menzhinskille: ” Parhaillaan … Karjalassa tukitaan seitsemää vakoiluasiaa. Näistä kaksi on tapahtunut Karjalan pohjoisosassa. Tapaus ”Vieraita” koskee 27 henkeä ja ”Napaseututkijoita” yhdeksää henkeä. Viisi tapausta liittyy Karjalan eteläosiin: ”Liittolaisia-Onni” koskee 31:tä. ”Petkuttajia” yhdeksää, ”Hämähäkkiverkko” neljää, ”Kärpässieniä” 34:ää ja ”Lumimyrsky” 18 henkeä. Viimeisen tapauksen tutkinta valmistuu 30. toukokuuta mennessä. 127 epäillystä 57 henkeä on vangittu, joten heistä vielä 70 on vangittaava myöhemmin. Tutkintaryhmän tyän ja syytettyjen todistuksien avulla on saatu selville, että syytetyt olivat Salmin ja Pitkärannan tiedustelupisteiden sekä Akateemisen Karjala-seuran agentteja. Heidän oli tarkoitus suorittaa tiedustelutehtäviä Neuvosto-Karjalan raja-alueilla sekä tehdä tuhotöitä Muurmanskin radalla ja suorittaa neuvostovastaista toimintaa. Huhtikuussa 1932 Karjalan tasavallan GPU päätti operaationsa ”Federalisteja” ja ”Separatisteja”.


Maaliskuussa 1933 Ukrainan, Valko-Venäjän, Läntisen alueen, Leningradin sotilaspiirin ja Tanskaukasian OGPU:n erikoisosastot suorittavat laajamittaisen operaation, jonka tarkoituksena oli Neuvostoliiton raja-alueiden puhdistaminen.
Karjalan tasavallan GPU ja Leningradin sotilaspiirin OGPU:n valutettu suorittavat yhdessä ”Suomen Päämajan salaliitto” nimisen operaation, joka alkoi lokakuussa 1932 ja päättyi elokuussa 1933. Operaatioiden yhteydessä tutkittiin 727 henkilöä, jotka olivat osallistuneet vastavallankumouksellisten osastojen toimintaan. Osastoja oli yksitoista ja ne sijaitsivat Kantalahden, Kemin, Kontupohjan, Aunuksen, Petrovskin, Prääsän, Puutoisen, Rukajärven, Seesjärven, Tunkuan ja Uhtuan piireissä. Heistä 76 tuomittiin kuolemaan ja 139 karkotettiin Länsi-Siperiaan.


Leningradin sotilaspiirin ODPU:n valtuutetun syytekirjelman mukaan ”Suomen päämaja on vastavallankumouksellisen teidustelutoiminnan keskus, joka tekee työtä Neuvostoliittoa vastaan. Malmbergin johtama Suomen päämajan toinen osasto suorittaa vakoilu- ja tuhotöitä sekä perustaa kapinointipesäkkeitä. Kemissä toimii 1 divisioonan, Viipurissa 2. divisiooonan ja Sortavalassa 3.divisioonan teidusteluosasto. Osastoilla on tiedustelupisteitä, jotka toimivat Suomen ja Neuvostoliiton välisen rajan koko pituudella, muun muassa Jalkalassa, Raudussa, Salmissa, Suojärvellä, Kumonniemellä ja niin edelleen, osastot suorittavat tiedustelutoimintaa Neuvosto-Karjalan alueella ja Inkerissä.
”Suomena salaisen poliisin, Etsivän keskuspoliisin, tiedusteluosastot suorittavat poliittista etsintää Suomessa ja teidustelutoimintaa Neuvostoliiton alueella. Ne lähettävät agentteja Karjalan tärkeimpiin piireihin ja useat heistä saapuvat Neuvostoliittoon suomalaisina loikkareina.
”...Suomen päämajan päätavoitteena on kapinoiden sytyttäminen Neuvosto-Karjalan alueella ja Leningradin alueen inkeriläisissä piireissä. Kapinoita seuraa interventio.
Tammi-helmikuussa 1932 Leningradin sotilaspiirin erikoisosasto paljasti ja likvidoi operatiivisten toimenpiteiden avulla vastavallankumoukselliset kapinointi- ja vakoilupesäkkeet Neuvosto-Karjalan alueella ja Leningradin inkeriläisissä piireissä. Tutkinnsa paljastui 17 Suomen päämajan tiedusteluverkkoa. Niiden työ oli ollut niin salaista, että ne olivat pystyneet toimimaan 8-13 vuoden ajan.



Lähdeaineisto: Eero Elivengren – Einar P. Laidinen Vakoilua itärajan takana ISBN 978-952-492-660-7

torstai 9. tammikuuta 2014

Suomi alkaa varautua pahimpaan

Miss Eurooppa Ester Toivonen

Suomen puolustusvalmius alkaa parantua 1930-luvun puolivälissä, jolloin kansainvälisen jännityksen lisääntyminen alkaa muuttaa asenteita maanpuolustukselle myönteisiksi.

P.E.Svinhufvudin tulo presidentiksi 1931 merkitsi maanpuolustuksen merkityksen kasvua. Uusi presidentti nimitti välittömästi Mannerheimin puolustusneuvoston johtoon ja nimityksen myötä puolustusneuvoston asema vahvistui huomattavasti. Kesäkuun 30. pnä 1932 annetaan sosiaalidemokraattien vastustuksesta huolimatta uusi asevelvollisuuslaki, jonka mukaan yleiseksi palveluajaksi tulee 350 päivää ja aliupseeriksi ja upseereiksi koulutettaville 440 päivää. Samalla myös kertausharjoitukset tulevat pakollisiksi. Asevelvollisuuslain hyväksymisen jälkeen päähuomio kiinnitetään uuden liikekannallepano- ja aluejärjestelmän luomiseen. Everstiluutnantti A.F.Airon ja majuri Leonard Grandellin suunnitelmiin perustuvaan liikekannallepanojärjestelmään siirrytään 1. toukokuuta 1934. Siinä maa on jaettu yhdeksään sotilasläänin ja nämä edelleen 30sotilaspiiriin, joiden tehtävänä on mm. vastata kutsunnoista ja maavoimien liikekannallepanosta siten, että kukin sotilaslääni perustaa yhden divisioonan sekä erikseen määrätyt erillisjoukot. Suojeluskuntien tehtävänä on auttaa sotilaspiirejä liikekannallepanossa. Uusi aluejärjestelmä vapauttaa vakinaisen väen koulutus- ja suojajoukkotehtäviin ja nopeuttaa liikekannallepanoa.

T.M. Kivimäen hallitus ryhtyi päättäväisesti palauttamaan Suomen yhteiskuntarauhaa. Jo vuonna 1933 kiellettiin toistaiseksi punaisten lippujen käyttö ja vastapainoksi rajoitettiin IKL:n esiintymistä kieltämällä kokonaan tai osittain sotilaallisesti järjestetyt yhdistykset. Virkamiehiä uhataan rangaistuksella, jos he esiinstyvät poliittista kantaa ilmaisevissa asuissa. Rauhoituslakien antamista jatketaan vuonna 1934. Huhtikuun 5.pnä annettu ns.puserolaki kieltää käyttämästä julkisessa tilanteessa tai tehtäväsää poliittista tunnusasua ja 14. huhtikuuta annettu kiihotuslaki hillitsee ennenkaikkea IKL:n lehdistön hyökkäävää kirjoittelua. Rauhoituspolitiikka onnistuu ja saa taakseen kansan kannatuksen.

Suomen ensimmäisen kauneuskilpailun järjesti Suomen Kuvalehdet vuonna 1926. Tavoitteena oi löytää ”mahdollisimman puhdas suomalainen naistyyppi”. Varsinaisia kauneuskilpailuja järjestettiin vuodesta 1933 alkaen. Tuolloin järjestettiin Munkkiniemen Golf-kasinolla Helsingissä ensimmäiset Miss Suomi-kilpailut, jonka voitti Ester Toivonen. Somerolla syntyneen neiti-ihmisen ja Lodzissa syntyneen Puolan saksalaisen soitto-oppilaan tyttären kauneus oli niin häikäisevää, että hänet valitaan syyskuun 8.pnä 1934 myös Miss Euroopaksi. Suomessa riemuitaan kun suomalaiset urheilijat ovat jo osoittaneet mieskunnon oivallisuuden, nyt Ester Toivosen ansioista myös suomalainen nainen saa ansaistsemansa kansainvälisen tunnustuksen. Enää edes kateelliset ruotsalaiset eivät voineet väittää suomalaisia mongoleiksi.

Ester Toivonen

A.F.Airo
http://fi.wikipedia.org/wiki/A._F._Airo
Vaikeneva kenraali A. F. Airo
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/vaikeneva_kenraali_a_f_airo_37681.html#media=37685
T.M.Kivimäki
http://fi.wikipedia.org/wiki/T._M._Kivim%C3%A4ki
Vuosi 1934
http://fi.wikipedia.org/wiki/1934


Lähdeaineisto: Kronikka 1900-1999 ISBN 951-39-6529-7

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Suurta olla pieni kansa


Ester Toivonen valittiin Miss Euroopaksi vuonna 1934 ja Miss Suomeksi 1933

Ryti maksoi Amerikasta saadun elintarvikelainan koron ja kuoletuserän, vaikka Suomele oli niin kuin muillekin valtioile myönnetty moratorio, pidennetty maksuaika. Tuon maksun määräaikainen tilittäminen oli sensaatio. Amerikkalaiset olivat ihmeissään ja kovasti ilahtuneita. Suomi oli ainoa maa, joka maksoi velkansa. Se toi Suomelle goodwilliä kovasti. Sisähalleissa juoksemalla sitä oli hankkinut rutkasti myös Paavo Nurmi, juoksuratojen sensaatio. Sibeliuksen musiikki tuli myös tavattoman suosituksi Yhdysvalloissa. Suosituimpien säveltäjien listalla hän oli ensimmäisenä. Sörkän poika Gunnar Bärlund oli ammattinyrkkeilun raskaan sarjan listalla yhdessä vaiheessa kolmantena. Vain yksi voitto vielä ja hän olisi päässyt ottelemaan maailmanmestaruudesta. Tuota voittoa ei tullut.

Aina helpommaksi kävi velanmaksu, kun maan talous elpyi. Vuonna 1934 valtion tulot olivat neljänneksen korkeammat kuin edellisenä vuonna. Kun työttömiä oli maaliskuussa 1933 ollut 90 489, oli heitä 1934 syyskuussa 31 000. Vuoden 1935 lopussa luku oli 17 718.

Kivimäki kirjoitti muistelmissaan saaneensa tietää, että Komintern oli vuodenvaihteessa 1935-36 antanut maan alla toimiville kommunistipuolueille ja -järjestöille määräyksen soluttautua laillisiin järjestöihin ja puolueisiin ja muodostaa niiden kanssa kansanrintaman, joka asennoituisi kansaivälisesti. Saadakseen selville, olisi se onnistunut Suomessa, Kivimäki antoi Etsivän Keskuspoliitin tehtäväksi tutkia asiaa. Se kirjoitti kaksi muistiota. Niissä luetteloitiin toiminnan kohteena olleita järjestöjä ja niihin kuuluvia henkilöitä, joista monet olivat yleisesti tunnettuja. Muistiossa oli myös ministeri Jutilan nimi. Hän pyysi Kivimäeltä selitystä ja kun sitä ei saanut, erosi hallituksesta. Muistioiden sisältö oli vuotanut julkisuuteen. Hallitukselle esitettiin epäluottamuslausetta Jutilan eroamispäivänä 29.9.1936. Kysymys oli Venäjän vallan aikaisten valtio- ja maanpetosrikosten rangaistusten muuttamisesta. Hallitus piti sitä välttämättömänä ja teki siitä luottamuskysymyksen. Eduskunta hylkäsi lakiesityksen 94-93. Kivimäen mielestä otti oppositio kiinnin arvettoman lehmän sarvista, kun se tarttui tuohon kuolemanrangaistuspykälään. Vanhassa voimaan jääneessä laissa tsaarinvallan päiviltä mainittiin nimittäin kuolemanrangaistus maanpetoksesta sodan aikana. Valkoisten voittajien dilemma oli 1918 ollut se, että punaisia tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta siksi, että he olivat Venäjän ja Suomen välisessä sodassa menneet vihollisen puolelle, venäläiset sotilaat ammuttiin taas siksi, että he olivat ulkomaalaisina osallistuneet kapinaan maan laillista hallitusta vastaan. Venäläisiä olisi pitänyt kohdella sotavankeina, jos Venäjän ja Suomen välillä olisi käyty sota.

Hallitus kaatui, kun kaksi edistyspuoleen kansanedustajaa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Cajander ja Mandi Hannula, menivät äänestyksen ajaksi eduskunnan kahvilaan. Kivimäen hallitus erosi 7.10.1936.Seurasi Kallion hallitus. Kun Kallio oli valittu presidentiksi syntyi punamultahallitus, jonka pääministeriksi tuli Cajander. Suomen sosiaalidemokraattinen puolue ja maalaisliitto ottiavt vastakseen maan asioista. Se oli kansanrintamahallitus, vaikkei siinä kommunisteja ollut. Oli kuitenkin keskustan ja vasemmiston liitto.


Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2

tiistai 7. tammikuuta 2014

Pitkäaikainen hallitus



Syksyllä 1932 maalaisliittoenemmistöinen Sunilan hallitus suunnitteli tosissaan korkokannan säätelyä. Muihin puolueisiin kuuluvat ministerit ilmoittivat eroavansa heti, kun presidentti olisi antanut siitä lakiesityksen eduskunnalle. Svinhufvud ei antanut esitystä. Sunila ja maalaisliittolaiset ministerit reagoivat heti, kun saivat kuulivat tämän. Samana päivänä hallitus jätti eronpyyntönsä.

Jo ennen kuin Sunilan hallitus alkoi valmistella tuota lakiesitystä, Svinhufvud lähetti oikeusministeri Kivimäen Suomen Pankin pääjohtajan Risto Rytin luo keskustelemaan luottamuksellisesti asiasta. Maalaisliitto oli hänen mielestään taas vetämässä mattoa Rytin alta, sabotoimassa tämän tiukkaa talous- ja rahapolitiikkaa. Kivimäen tehtävänä oli taivuttaa Ryti uuden hallituksen pääministeriksi, mikä vahvistaisi tämän asemaa entisestään, niin ettei tämän linjaa pystyttäisi murtamaan. Ryti ei kieltäytynyt. Päinvastoin, Yhteisillä aamukävelyillä hän ja Kivimäki alkoivat koota hallituslistaa. Kun sitten Sunilan hallitus erosi 7.12.1932 Svinhufvud antoi Kivimäen tehtäväksi pyytää Ryti presidentinlinnaan ottamaan tehtävä vastaan. Ryti ei kyennyt nauruaan pidättelemään. Hän ei ollut ajatellut hetkeäkään pääministeriksi rupeamista. Se oli pekkää jekkua. Pitkien yhteisten keskustelujen tarkoituksena oli ollut valmentaa Kivimäkeä tehtävään, suunnitella hänen hallitustaan ja sen ohjelmaa.

Svihufvud kutsui itse Kivimäen linnaan ja antoi hänen tehtäväkseen hallituksen muodostamisen. Kivimäki tajusi Svinhufvudin juonineen Rytin kanssa yhdessä. Ryti oli ottanut aikaa vieväksi tehtäväkseen pitää lakitieten professorille peruskurssin kansantalouden uusimmista virtauksista ja keskuspankin omaksuman linjan jatkamisesen eduista nyt kun teollisuuden pyörät alkoivat taas pyöriä. Suomi oli odottamattoman varhani nousemassa laman suosta. Lama oli alkanut vuotta aikaisemmin kuin muualla ja se näytti päättyvän nyt, kun muut siihen todenteolla vasta suistuivat.

Maalaisliitto ja Kokoomus kieltäytyivät tulemasta Kivimäen hallitukseen, edistys ja ruotsalainen kansanpuolue suostuivat. Edelliseään oli 11 kansanedustajaa, jälkimmäisellä 21. Näin kapealla pohjalla alkoi seistä maan pitkäaikaisin hallitus.
Svinhufvud ei pitänyt sosiaalidemokraatteja hallituskelpoisina, ei vaikka heidän puolueensa oli jo 20.9.1930 vihjaissut, että sosiaalidemokraattinen työväestö oli valmis puolustamaan rintamalla Suomen kansan itsemääräämisoikeutta ja valtiollista suvereenisuutta. Tämä sanottiin Suomen Sosialidemokraatin pääkirjoituksessa. Lehti esitti toivomuksen, että porvarilehdet julkaisisivat sen, jotta asia kävisi kaikille selväksi, ettei koko ajan tarvitsisi kuunnella vastakkaisia väitteitä. Se oli odotettu ja vaadittu myönteinen kannanotto maanpuolustukseen.

Sosiaalidemokraatteihin kohdistuvat lapuanliikkeen terroriteot panivat heidät vetomaan Suomen lakiin lähes joka päivä ja vaatimaan laillisen järjestyksen palauttamista maahan. Urho Kekkonen totesi myöhemmin, että myös valtio oli tullut sosiaalidemokraateille arvokkaaksi, mikä oli uutta. Puheet kansainvälisyydesta täsmennettiin koskemaan rajattuja alueita ja toimia. Valtion tärkeimpiä tehtäviä oli nimittäin pitää yllä laillista järjestystä ja rangaista rikoksista välittämättä siitä, kuka oli ne tehnyt.

Lapuanliikkeen Aktivisti-lehti vinoili 15.8.1930, että ”nyt on lakikirja ostettu jokaisen sosiaalidemokraattisen lehden toimitukseen ja lain pyhyyttä saarnataan jokaisessa numerossa. Puolueeton lainkäyttä teki sosiaalidemokraattisen lehdistän sankareiksi Jalanderin, Öhqvistin ja Heinrichsin, tsaarin upseerin ja kaksi Saksan jääkäriä”.

Hallituksessa ei ollut yhtään kokoomuslaista. Ei, vaikka Svinhufvud oli itse käynyt heitä värväämässä. Maaliskuussa 1932 hän ajatteli mennä Kansallis-Osake-Pankkiin taivuttamaan Paasikiveä pääministeriksi siltä varalta, että Sunilan hallitus eroaisi. Siihenkin hän halusi lisää kokoomuslaisia, Paasikiven valtionvarainministerikis. Itse hän ei kuitenkaan uskaltanut lähteä, vaan lähetti Suolahden. Tämä tapasi Paasikiven 12.3.1932. ”Huomasin heti, että sei oli diivalle liian huono ja halpa paikka. Hän torjui tarjouksen heti”. Paasikivi kirjoitti päiväkirjassaan: ”Minä en luvannut. Nykyinen paikkani on yhtä tärkeä kuin finanssiministerin paikka. Ei missään suurten pankkien pääjohtajat siirry finanssiministereiksi eikä edes pääministeriksi. Se olisi voimien tuhlausta.”

Kokoomus jyrkkää siipeä johti Edvin Linkomies. Se tuki Lapuanliikettä. Uuden Suomen johtokunnan puheenjohtajana oli tohtori Eino Suolahti. Linkomies kuului työvaliokuntaan. Maltillinen päätoimittaja oli Kaarlo Koskimies. Eino Suolahti erotti Uuden Suomen asessorin eli neuvonantajan tehtävästä Kyösti Haatajan, joka oli kokoomuspuolueen valtuuskunnan puheenjohtaja. Myös lehteen pakinoinut arvovaltainen vanha haka K.N.Rantakari sai lähteä. Hän oli Paasikiven luottomies. Linkomies sen sijaan jatkoi asessorina. Nämä asessorit olivat päätoimittajan apulaisia ja -valvojia. He määrittelivät lehden poliittisen kannan ja arvoimivat julkaistaviksi aiotut artikkelit ja pakinat.

Kun lehden johtokunta vaati noudattamaan jyrkempää lapulaista linjaa, Koskimies, Haataja, Paavo Virkkunen ja myös Hugo Suolahti hakivat turvaa Paasikivestä ja kertoivat hänelle peloistaan ja huolistaan. Kansallis-Osake-Pankkissa pidetyssä kokouksessa Paasikivi totesi, ettei Uuden Suomen linjaa määritellyt lehden johtokunta vaan puolueen johto. Koskimiehen oli noudatettava edelleen puolueen ohjelmaa. Eino Suolahti vastasi, että johtokunta määräsi toimituksen kokoonpanon, ei puolueen johto. Elokuun lopussa johtokunta sitten erotti päätoimittaja Koskimiehen ja nimitti tilalle varatuomari S.J. Pentin. Hän oli Yhtyneiden paperitehtaiden Oy:n lakimies ja hallituksen jäsen, Kalvolan kirkkoherran Wilhelm Waurion poika.

Kokoomuksen keskusliiton kokous hyväksyti 17.11.193 Linkomiehen ponnet:”Puolueen suuri enemmistä on tinkimättömästi isänmaallisen kansanliikkeen kannattajia. Sen vuoksi on puoluetta entistä suuremmass märn ja entistä selvemmin johdetta kansaliikkeen hengessä ja puolueen vaalitoiminta järjestettävä tätä silmällä pitäen.”
Puoluevaltuuskunnasta erosivat prostestiksi Haaraja, Koskimies ja evesti Paavo Talvela. Puheenjohtajaksi Haatajan paikalle tuli Eino Suolahti, Talvelan paikan otti professroi Bruno A. Sundström, joka suomensi nimensä Salmialalksi ja liittyi isänmaalliseen kansanliikkeeseen. Hän oli rikosoikeuden professori ja Hämäläisen osakunnan inspehtori. Hän oli syntynyt Pietarissa konemestarin poikana. Puolueen puheenjohtajaksi Eino Suolahti ehdotti periaatteistaan epävarmaa Paavo Virkkusta.

Isänmaallinen kansanliike perustettiin kesällä 1932. Linkomies ja muut jyrkät kokoomuslaiset toivoivat sen pesiytyvän pysyvästi puolueensa sisälle antamaan sille uutta ryhtiä. Syksyllä Sunilan hallituksesta erosivat kenraali Walleniuksen armahtamista vaatineet kaksi kokoomuksen ministeriä, kun jäivät yksin äänestyksessä. Tilalle tulivat edistyksen Eljas Erkko ja maalaisliiton K.A. Lohi.

Syyskuussa 1932 Kansallis-Osake-pankin johtokunta antoi Hugo Suolahden tehtäväksi ottaa yhteyden Paasikiven lääkäriin professori Göstä Beckeriin ja pyytäää, että määräisi Paasikiven ulkomaille johonkin parantolaan hoitamaan hermojaan. ”Becker, joka tuntui olevan häneen koko lailla kyllästynyt, sanoi, että Juho Kusti Paasikiven hillitön räyhääminen on hänessä enemmän luonteen ja kasvatuksen vika kuin hermovika, jonka vuoksi hänen ulkomaanmatkastaaan tuottama lepo ei sanottavaa muutosta aiheuta … Becker sanoi, että vika vain lisääntyisi vuosien myötä”, kirjoitti Suolahti päiväkirjassaan.

Paasikivi suositteli pääminsiteriksi Kivimäkeä. Suomen Pankin johtokunnassa oli hänen mielestään niin heikkoa väkeä, ettei pankki tullut toimeen ilman Rytiä. Tätä ei saanut nimittää pääministeriksi.
Svinhufvud pyysi kaksi kertaa Paasikiveä kokoomuksen puheenjohtajaksi. Kolmannen kerran Svinhufvud teki sen 14.5.1934. Porvarillisten puolueiden yhteistyö oli nyt tärkeää. Kokoomuksen oikeistolaistuminen ajaisi sosiaalidemokraatit ja maalaisliittolaiset yhteistyöhän, mikä olisi vakava uhka Kivimäen porvarilliselle kokoomushallitukselle. Maa saisi huonon vasemmistolaisen hallituksen. Paasikivestä tuli kokoomuksen puheenjohtaja ja ulkomaankauppaliiton puheenjohtaja 18.5.1934.


Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2

maanantai 6. tammikuuta 2014

Maa rauhoittuu



Alvar Aallon suunnittelema Paimion parantola

Suomen sisäpoliittinen tilanne rauhoittuu, kun sosiaalidemokraatit menestyvät eduskuntavaaleissa ja porvarilliset puolueet alkavat tehdä pesäeroa Isänmaallisen Kansaliikkeeseen.

Heinäkuun toisena päivänä päättyneiden Suomen eduskuntavaalien suurin voittaja on SDP, jonka 12 lisäpaikkaa nostavat sen edustajamäärän 78:aan. Voitto on merkittävä, koska se vie porvaristolta tärkeän kahden kolmasosan enemmistön eduskunnassa. Maalaisliiton paikkaluku laskeen kuudella 53:een, mutta vielä sitäkin huonommin menestyy oikea äärilaita. Kokoomuksen ja IKL:n vaaliliitto aa yhteensä 32 paikkaa eli 10 paikkaa vähemmän kuin kokoomus vuoden 1930 vaaleissa. IKL saa läpi 14 edustajaa, jotka järjestäyvät pian omaksi ryhmäkseen. Muiden puolueiden paikkaluvut pysyivät lähes ennallaan. Vaalitulos luo edellytykset hallitusvallan vakauttamiselle ja maan sisäpoliittisen tilanteen rauhoittamiselle. Tehtävän ottaa hoitaksen edellisen vuoden lopulla perustettu T.M. Kivimäen vähemmistöhallitus, joka jatkaa myös eduskuntavaalien jälkeen. Vaikka Kivimäen hallituksen tukena on varsinaisesti kaksi pientä puoluetta, edistyspuolue ja ruotsalainen kansanpuolue, siitä tulee Suomen siihenastisen historian pitkäikäisin hallitus. Tämä johtuu ennen kaikkea muiden vaihtoehtoje vähydestä sekä presidentti Svinhufvudin ja sosiaalidemokraattien tuesta. Koska SDP:llä itsellään ei ole kireässä sisäpoliittisessa tilanteessa asiaa hallitukseen, se päättää paremman vaihtoehdon puutteessa tukea Kivimäen hallitusta. Myös porvaripuolueet katsovat voivansa elää Kivimäen hallituksen kanssa, ja samalla ne alkavat sanoutua irti IKL:n äärioikeistolaisesta politiikasta.

Runoilija Uuno Kailas kuolee 22. maaliskuuta Nizzassa. Heinolan maalaiskunnassa 29. maaliskuuta 1901 syntynyt Kailas oli 1920- ja 1930-luvun merkittävimpia suomalaisia runoilijoita. Hän herätti huomiota niin isänmaallisella ja uskonnollisella runoudellaan että rakkausrunoillaan, mutta ehkä kestävimmäksi on kuitenkin osoittaunut runous, joka kumpuaa suoraan hänen sairauden, poikkeavuuden ja kuoleman varjostamista elämänvaiheistaan.

Viimeiseen asti työskennellyt taidemaalari Pekka Halonen kuolee 1. joulukuuta kotonaan Halosenniemessä Tuusulan rantatien varrella. Lapinlahdella 23. syyskuuta 1865 syntynyt Halonen oli talonpoikaisen kansan keskuudesta lähtenyt taitelija, josta tuli suomalaiskansallisen taiteen mestari. Hän sai koulutuksensa realisimin ja ulkomaalauksen hengessä, mutta hän itse totesi, että vasta ranskalainen taidemaalari Paul Gauguin opetti Pariisissa hänet näkemään värit. Halosen teoksissa suomalainen kulttuurimaisema, ihminen ja luonto ovat alusta lähtien ihanteellisessa tasapainossa.

Alvar Aallon suunniteleman Paimoin parantaolan vuonna 1929 alkaneet rakennustyt valmistuvat 1933. Kilpailuehdotuksen pohjalta syntynyt rakennus merkitsee Aallolle ratkaisevaa läpimurota myös kansainvälisesti, ja se on yksi fuktionalismin ensimmäisistä monumenteistä Suomessa.

Vuosi 1933

Uuno Kailas

Pekka Halonen

Alvar Aalto

1930-luku

1930-luku


Lähdeaineisto Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7, Suomi kautta aikojen ISbn 951-8993-60-X

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Yhteydet itään avautuvat



Suomalaiset ottivat Los Angelesin olympialaisten keihäänheitossa kolmosvoiton, Matti Järvisen, Matti Sippalan ja Eino Penttilän tuomana.

Äärioikeiston liikehdinnästä huolimatta Suomen poliittinen johto pitää päänsä kylmänä eikä syyllisty ulkopoliittisiin ylilyönteihin. Neuvostoliiton kanssa solmitaan hyökkäämättömyyssopimus.

Lapuan liikkeen järjestämät kyyditykset itärajalle johtivat Suomen ja Neuvostoliiton välien kiristymiseen vuoden 1930 jälkipuoliskolla. Myös vuoden 1931 alussa puhjenneen Inkerin kriisin jälkeen maat vaihtoivat kireäsävyisiä nootteja. Suhteiden kiristyminen ei ollut kuitenkaan kummankaan maan edun mukaista. Suomi pelkäsi jäävänsä ulkopoliittiseen paitsioon, ja Neuvostoliitto halusi turvata länsirajansa hyökkäämättömyyssopimuksen avulla. Kun Suomi ehdotti lokakuussa hyökkäämättömyyssopimuksen allekirjoittamista, Neuvostoliitto tarttui heti tarjoukseen. Vuoden 1932 alussa alkaneet neuvottelut viedään nopeasti loppuun, ja maat allekirjoittavat 21. tammikuuta hyökkäämättömyyssopimuksen.

Lapuan liikkeen lakkauttaminen ei pysäyttänyt äärioikeiston liikehdintää Suomessa. Jo 5. kesäkuuta oikeistoradikaalit perustavat Isänmaallisen Kansanliikkeen, IKL:n, joka ilmoittaa jatkavansa Lapuan liikkeen toimintaa vapaussodan saavutusten turvaamiseksi. Päinvastooin kuin edeltäjänsä IKL syyllistyy toimissaan laittomuuksiin vain poikkeustapauksissa, ja vaikka se pyrkiikin esiintymään kaikkia isänmaallisia kansalaisia yhdistävänä järjestönä, käytännössä siitä tulee yksi puolue muiden joukkoon. Tiukan Suur-Suomi-aatteen ja kieli-ja kansallisuuspolitiikan omaksunut IKL saa vaikutteita Italian fasisteilta ja Saksan kansallissosialisteilta. Mustat paidat ja siniset solmiot järjestöasukseen ottaneen puolueväen kädet kohoavat usein saksalaismalliseen tervehdykseen, vaikka natsismi jää puolueessa kuten yleensäkin Suomessa marginaali-ilmöiksi.

Suomi saa Los Angelesin olympiakisoista 5 kulta-, 8 hopea-, ja 12 pronssimitalia. Komein voitto tulee keihäänheitossa, jossa suomalaiset vievät Matti Järvisen johdolla kaikki mitalisijat. Muut suomalaiset olympiavoittajat ovat Lauri Lehtinen (5000m), Volmari Isohollo (3000 m esteet), Väinö Kokkinen (kr.roomalainen paini 79 kg) ja Hermanni Pihlajamäki (vapaapaini 62 kg). Kisat menettivät yhden odotetuimmista tapahtumistaan, kun maraton voittoa havitellut Paavo Nurmi julistettiin 3.huhtikuuta kilpailukieltoon ammattilaisuuden vuoksi. Lake Placidissa Yhdyvalloissa järjestetyissä kolmansissa talviolympialaisissa Suomi saa ensimmäisen hiihdon kultamitalinsa, kun Veli Saarinen voittaa 50 km:n hiihdon. Saarisen kultamitalin lisäksi suomalaiset saavat kisoista yhden hopea- ja yhden pronssimitalin.

Vuosi 1932

Kesäolympialaiset 1932
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4olympialaiset_1932

Suomi kesäolympialaisissa 1932
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_kes%C3%A4olympialaisissa_1932

Los Angelesin olympialaiset 1932
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/los_angelesin_olympialaiset_1932_31087.html#media=31089

Talviolympialaiset 1932
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talviolympialaiset_1932

Veli Saarinen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Veli_Saarinen

Veli Saariselle kultaa Lake Placidissa
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/veli_saariselle_kultaa_lake_placidissa_44599.html#media=44600

Matti Järvinen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_J%C3%A4rvinen

Los Angelesin keihäskolmikko 1932
http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/los_angelesin_keihaskolmikko_1932_4906.html#media=4911

Inkeri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Inkeri


Lähdeaineisto Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7