Miehittäjän morsiamet

Sota on poikkeustila, jonka aikana rauhanajan moraali höllenee, unohtuu. Suomi oli toisen maailmansodan aikana miehittäjävaltio. Suomalaismiehet valloittivat Itä-Karjalan ja jättivät kolmen vuoden aikan alueelle mittavan perinnön – noin 500 aviotonta lasta. Suomalaisten ja itäkarjalaisten välisiä ihastuksia, rakkaussuhteita ja sukupuolisuhteita oli vielä paljon enemmän.

Sadat suomalaiset sotaveteraanit ovat vieneet tiedon salatuista lapsistaan ja sota-ajan rakkauksistaan mukanaan hautaan. Itä-Karjalassa alkunsa saaneilla lapsilla on Suomessa paljon sisaruksia. Siskot ja veljet eivät tunne toisiaan, vaikka maantieteellistä välimatkaa on vain muutamia satoja kilometrejä.

Ensimmäiset suhteet suomalaismiesten ja itäkarjalaisnaisten välillä syntyivät pian suomalaisten tultua alueelle. Aluksis tutustumisessa oli uutuudenviehätystä, ja sotilaat tahtoivat nähdä ihkä eläviä kehuttuja Karjalan neitoja. Sotilat tutustuivat mielellään paikalliseen väestöön, vierailivat naisten luona ja poseerasivat usein kuvissa yhdessä karjalaiskylien lasten kanssa. Lapset olivatkn tyypillinen silta miehittäjien ja paikallisten välillä. Aliravitut ja huonosti puetut itäkarjalaislapset herättivät varmasti sotilaiden auttamishalun, mutta lisäksi lapsilla oli erityinen merkitys tulevina suomalaisina.

Itäkarjalaiset naiset olivat suomalaissotilaille eksoottisia, huopatallukkaista huolimatta. Vaikka sotilaat tulivat vauraamasta Suomesta, he eivät kavahtaneet köyhissä oloissa eläviä naisia, sillä myös miehet elivät puutteellisissa sota-ajan olosuhteissa eikä muuta naisseuraa ollut tarjolla. Karelianismin kuvamaailmaan olivat kuuluneet kansanasuihin pukeutuneet naiset, ja mielikuvat saattoivat ristiriitaisuudestaan huolimatta vaikuttaa myös siihen, kuinka sotilaat näkivt miehitysalueen naiset.

Vuoden 1942 loppupuolella alkanut asemasotavaihe mahdollisti säännöllisen kanssakäymisen, sillä olot olivat rauhanomaisemmat ja joukot pysyivät pitkään paikallaan. Miehillä oli naisiin tutustuessaan monenlaisia motiiveja. Toisaalta miehiä ajoivat naisten luokse seksi ja mahdollisesti saatavissa olevat alkoholi.

Itäkarjalaiset olivat samanlaisia, mutta silti erilaisia. Ihastuminen oli helppoa, Samalla moni suomalainen sotilas unohti olevansa tahollaan naimisissa, unohti tyttöystävänsä ja aimmin annetut lupaukset. Kuolema oli ollut läsnä koko syksyn, nyt läsnä oli elämä!

Vaikka Itä-Karjalan parisuhteet sytyivät sodassa ja miehitysalueella, oli pariskunnilla usein sama kohtalo kuin sota-ajan rakastuneilla yleensä. Miehet liikkuivat armeijan mukana, ja tehtävien vaihtuessa vaihui myös paikka. Läheinen fyysinen suhde muuttui silloin kirjeenvaihdoksi.

Itä-Karjalassa alkanut seurustelu eteni useimmiten tutustumisen ja tapailun kautta sukupuoliseksuhteeksi ja viimeistään myös kirjeenvaihdoksi. Pariskunnant kävivät yhdessä salaa järjestetyissä tansseissa ja uimassa, suutelivat ja hyväilivat toisiaan. Seurustelun luonnollinen jatkumo oli seksi. Ihastuneet ja rakastuneet parit antautuivat toisilleen naisten yksinkertaisissa vuoteissa ja metsien mättäillä.

Jo sota-aikana luotiin mielikuva kunniallisesta ja moraalisesta suomalaisesta sotilaasta, harmaaseen univormuun pukeutuneesta kansallissankarista, Kuvaan eivät sopineet rintaman sukupuolisuhteet saati seurustelu kevyin tarkoitusperin. Sotilaista luotujen mielikuvien ja todellisuuden välillä oli kuitenkin ristiriita. Sankaruuden rinnalla on toinenkin totuus: jokaisen harmaan sarkatakin sisällä sykki tavallinen miehensydän unelmineen, haluineen ja paheineen.

Miehet olivat Itä-Karjalassa kuin ulkomaanmatkalla, niin kaukana kotoa oli vain harva aiemmin ollut. Kaikkiaan sadoilla jopa tuhansilla suomalaissotilailla oli sukupuolisuhde itäkarjalaisnaisen kanssa.

Kotona Suomessa miesten ja naisten välinen seurustelu tapahtui yhteisön valvonnassa. Perheen, kylän ja kirkon moraalinormit olivat kuin laki, joka määritteli oikean ja hyväksytyn ja tuomitsi siveettömyyden. Esiavioillisia suhteita toki oli, mutta nekin johtivat yleensä avioliittoon. Kaiken kaikkiaan kontrolli oli tiukkaa, ja häpeän pelko rajoitti käyttäytymista. Itä-Karjalassa vastaavaa uhkaa ei sen sijaan ollut. Miehet luottivat siihen, että mikä tapahtui miehitysalueella, pysyi useimmiten siellä eikä kantautunut kotirintaman korviin, Itä-Karjalassa oli houkutuksia, kauniita neitoja, jorka olivat lisaksi usien alttiita suostumaan sotilaiden seuraksi, ainakin jos heitä vähän taivutteli. Kaikki miehet eivät halunneet vastustaa kiusausta, vaikka heillä olisikin ollut kotona vaimo ja liuta lapsia. Kaikki kävi niin helposti, että itäkarjalaisnaiset olivat päivittäin silmien alla.

Itä-Karjalasta tuli sukupuolisuhteiden villi länsi, jossa ei tunnettu yhteiskuntaluokkia, sopivaisuussääntöjä eikä totuttua häpeää. Olosuhteet olivat otolliset suomalaismiesten kaksoiselämälle.

Raskaus oli Itä-Karjalan seurustelusuhteiden käännekohta. Suomalaisten ja itäkarjalaisten samanheimoisuus korostui seurusteluvaiheessa, mutta raskaus erotti pariskuntia. Miehet olivat sotamatkalla, vain käymässä Itä-Karjalassa ja elämää leimasi väliaikaisuus, Naiset asuivat raskaaksi tullessaan omalla kotiseudullaan, Raskauden vuoksi miesten täytyi punnita sukupuolisuhteiden alkaessa annetut avioliittolupaukset. Osoittautui, että miehet olivat useissa tapauksissa puhuneet avioliitosta aikomattakaan toteuttaa lupaustaan. Rasakudet olivat harvoin toivottuja ja vielä harvemmin suunniteltuja. Naiset salasivat usein raskautensa pitkään. Tuleville isille he kertoivat uutisen häveliään hienovaraisest. Lisäksi joissakin tapauksissa yhteisen kielen puute vaikeutti asian kertomista. Raskauden paljastuessa miehet säikähtivät, että tieto rintaman rakkaussuhteesta kantautuisi myös kotiseudulle.

Itä-Karjalassa laadittin helmikuussa 1944 salaiseksi leimattu tilasto sotilashallintoalueella syntyneistä aviottomista lapsista. Tilastossa on mukana 418 tapausta, vaikka heinäkuun 1942 ja joulukuun 1943 välillä alueella syntyi 445 aviotonta lasta. Moraalista ongelmaa suuremmaksi kysymykseksi nousi aviottomien lasten elatus. Monet itäkarjalaisnaiset pystyivät hädin tuskin elälättämään itsensä ja aeimman perheensä. Vuodesta 1943 alkaen yksinhuoltajaäidit saivat ensi kerran myös sosiaaliapua, jota ei tarvinnut maksaa takaisin.

Valtaosa suomalaisotilaiden lapsista muuttui kesällä 1944 Neuvostoliiton lapsiksi, ja ja heistä vaiettiin rajan molemmilla puolilla.

Lähdeaineisto Pauliina Salminen ISBN 978-951-796-892-8