Työtoveri on edellisen
iltana varoittanut Loimaan työväenyhdistyksen puheenjohtajana
tooimivaa Yrjö Mäkelää mahdollisesta kyydityksestä, kun ilta
taittuu yöksi 20. kesäkuuta 1930. - Parempi, että yöpyisit
luonani, etteivät suojeluskuntalaiset löytäisi sinua, ystävä
ehdottaa. Loimaan köyhällä saviseudulla ei ole tarvinnut olla edes
kommunisti joutuakseen suojelukuntalaisten silmätikuksi. Mutta Yrjö
ei halua piileksiä, koska hän ei mielestään ole rikollinen. Yöllä
kotiin tunkeutuu joukko ”lapualaisia” ja kiskoo Yrjön vuoteesta.
Hänet työnnetään autoon.
Auto liittyy karavaaniin,
jossa kyyditään muitakin väkivalloin koneistaan haettuja
vasemmistolaisia. Ensin saattue ajaa Mannisten kankaalle, jossa
vangittuja kuulustellaan sorakuopassa. Yrjö myöntää olevansa
”työväen eturivin miehiä”. Sellaisesta puheesta muiluttajat
eivät tykkää ja pakottavat hänet pieksämisen uhalla polttamaan
Vesikosken työväenyhdistyksen lipun. Hurmosmielinen joukko hurraa
ympärillä.
Sorakuopalta matka jatkuu
toisessa autossa ”etappitietä” Hämeenlinnaan ja sieltä
edelleen Kouvolan taakse. Siellä Yrjä toivotetaan tervemenneeksi
”työväen onnelaan” ja työnnetään rajan yli Neuvostoliittoon.
Yrjö aloittaa uuden elämän Petroskoissa. Vuosi kyydityksen jälkeen
Leningradissa, Suomen asemalla, junasta laskeutuu nuori kaunsnainen,
jolla on mukanaan kaksi isoa matkalaukkua. Nainen on Ellen Simola,
Yrjön kihlattu, joka on työskennellyt keskiluokkaisissa
konttoritöissä Serlachiuksen Mäntän tehtaalla. Ellen oli
miettinyt, mitä Yrjölle oikein kuuluu ja millaista on elämä
Neuvostoliitossa todellisuudessa on. Yrjö ei ole kirjeissään
valittanut uudesta asuinmaastaan, vaikka Suomessa siitä puhuttiin
paljon pahaa.
Sen hän tietää, ettei
Yrjö ole omasta tahdostaan lähtenyt Neuvostoliittoon.
Kyydistsijöiden toiminnan okeutustakin hän ihmettelee eihn Yrjö
ole edes kommunisti, vaan siivo ja hyvä työssään. Passin
Ellenille myöntänyt nimismies on varoittanut matkan vaaroista,
mutta rakkaus on kautta aikojen saanut nuoret ottamaan riskejä.
Itä-Karjalaan on muutoinkin muotoutunut suuri ja monenkirjava
suomalaisväestö, jolle vaikeuksista huolimatta 1930-luku on yleisen
innostuksen aikaa.
Mäkelän perheen idylli
murskautuu jouluaattona 1937, kun Neuvostoliiton salaisen poliisin
NKVD:n miehet noutavat Yrjön kuulusteluihin, Stalin on alkanut
epäillä reuna-alueiden kansallisuuksia nationalismista. Se on
kitkettävä ankaralla kädellä. Yrjö katoaa lopullisesti.
Raija-Liisa syntyy maailmaan vain kuukausi isän katoamisen jälkeen,
tammikuussa 1938. ”Kansanvihollisen” vaimona Ellen potkitaan pois
postitöistä ja häädetään asunnosta, Perhe ajautuu
metsätyökeskuksen ympärille nousseeseen taajamaan, jossa on paljon
muun muassa amerikansuomalaisia. Onneksi Saarion pariskunta suostuu
ragaistusta pelkäämättä ottamaan nurkiinsa nuoren äidin ja tämän
pienet lapset.
Toisen maailmansodan
vuosina 1941-1945 Ellen Mäkelä joutuu lastensa kanssa
evakkoreissulle Ural-vuorten ja Volgajoen väliselle aroseudulle.
Vuosi sodan päättymisestä he saavat palata evakosta Neuvostoliiton
suomalaisilta valtaamaan Sortavalaan, joka on asutettu muualta
siirretyllä väestöllä, enimmäkseen valkovenäläisillä.
Siirtoväen suomalaisviha
on todellista, Epätoivoisimmillaan Ellen oli valmis tekemää jopa
itsemurhan. Vuosina 1947-1949 Stalin on yhä maan johdossa. Varttuva
Raija-Liisakin saa aavistuksen uudesta vainoaallosta: yhtäkkiä
naapurin mukava inkeriläisperhe on vain poissa, ja moni muukin
suomalaissyntyinen saa karkotusmääräyksen.
Stalin kuollessa 1953
Neuvostoliitossa alkaa lempeämpi aika, kun maan uusi johto tunnustaa
ja tuomitsee diktaattorin hirmuteot. Suomea oppinut Raija-Liisa
valmistuu yliopistosta ja pääsee työskentelemään
Progess-kustantamossa suomenkielisen, mutta toki neuvostoprogandan
sävyttämän kirjallisuuden parissa. Myöhemmin hän siirtyy
paikalliseen Karjala-kustantamoon. Vuosikymmenien saatossa hän saa
kaksi lasta ja avoioituu kahdesti, molemmat aviomiehet ovat
suomensukuisia. - En koskaan tuntenut itseäni venäläiseksi.
Neuvostoliitto oli minulle vain maa, jossa asuin. Tietenkään en
voinut sanoa sitä ääneen, nyt 77-vuotiaana Raija-Liisa kertoo
kotonaan Vuosusaaressa kesällä 2015.
Vahvaa tunnetta
suomalaisuudesta vahvistavat myös 1980-luvulla tihentyneet sukulais-
ja työkontaktit sekä käynnit Suomessa. Raija-Liisa ottaa melkoisen
riskn turistiviisumilaisena ja jää lopullisesti Suomeen joulun alla
1990, kun Neuvostoliitto natisee jo liitoksissaan. Pysyvää
oleskulupaa hän saa odottaa. - Mehän olimme loikkareita, vielä
elokuussa 1991 kommunisjuntta yritti kaapata vallan. Virallisestihan
Neuvostoliitto lakkasi olemasta vasta joulukuussa 1991.
Sittemmin Raija-Liisa sai
paluumuuttajan statuksen ja Suomen kansalaisuuden. Ellen äiti kuoli
Neuvostoliitossa vuonna 1977, tietämättömänä miehensä
kohtalosta. - KGB:n arkistojen pohjalta sain kirjeen, jossa
kerrottiin, että isäni teloitettiin 10.2.1938 ampumalla,
todennäköisesti Karhumäen lähistöllä Sadarmphin kankaalla,
jossa teloitettiin tuhansia muitakin ”kansanviholliseksi”
tuomittuja.
Lähdeaineisto Raija-Liisa
Mäkelä Minä muilutetun tytär – puoli vuosisataa
Neuvostoliitossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti