Murtuneet mielet –
taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939- 1945 kirja perustuu
Ville Kivimäen väitöskirjaan Battled Nerves: Finnish Soldiers ”War
Eperience, Trauma and Humitary Psychiatry 1941-44, joka on
tarkastettu Åbo Akademin humanistisessa tiedekunnassa kesäkuussa
2013.
Tutkimuksen neljä tärkeintä
aineistoryhmää ovat sotasairaaloiden psykiatristen osastojen
potilaskertomukset, Päämajan Lääkintäosaston sota-ajan arkisto,
suomalaissotilaiden muistitietoaineistot sekä sotapsykiatrien
kirjoittamat tieteelliset artikkelit. Päämajan Lääkintäosasto
vastasi armeijan lääkintähuollosta, ja kaikki sotasairaaloiden
psykiatriset osasto toimivat sen alaisuudessa. Sotapsykiatrisille
kysymyksille ei ollut mitään omaa alatoimistoaan tai vastaavaa,
joten Lääkintäosaston lähes koko sodanaikainen aineisto, jota
säilytetään Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessa,
entisessä Sota-arkistossa (KA/SArk) on tietolähteenä. Erityisesti
keväällä 1942 armeijan hermo- ja mielisairaanhoidon tarkastajaksi
nimetyn psykiatri, lääkntäeverstiluutnantti Sven E. Donnerin
tarkastuskertomukset ovat olleet olennaisentärkeitä konkonaiskuvan
luomiseksi sotapsykiatrisesta hoitojärjestelmästä.
Sotasairaaloiden lisäksi armeijan psykiatrisen hoitojärjestelmän
tärkeitä etappeja olivat Lahdessa sijainnut Jalkaväen
Koulutuskeskus 19 ( vuodesta 1943 alkaen Kotijoukkojen
Henkilötäydennyskeskus) sekä erilliset
linnoitusrakennuskomppanita. Jälkimmäisten osalta sotapäiväkirjat
ovat olleet tutkimuksen lähdetietoina.
Sodan aikana ja pian sen
jälkeen ilmestyi kaikkiaan noin 25 artikkelia, joissa
suomalaispsykiatrit käsittelivät sotilaideen psyykkisiä häiriöitä
ja niistä saatuja hoitokokemuksia. Suurin osa niistä julkaistiin
Duodecimisssa ja Sotilaslääketieteellisessä Aikakausilehdessä,
ja ne olivat siten luonteeltaan tieteellisiä, muille lääkäreille
ja psykiatreille suunnattuja ammattikirjoituksia. Näiden pohjalta on
voitu hahmottaa sotapsykiatrian diagnostiset periaatteet ja opilliset
taustavaikutteet. Myös Sotainvalidien Veljesliton aineistoja
koskien sotavetaraanien psyykkisten vammojen korvauskysymyksia on
ollut lähdeaineistona.
Viime vuosina suomalaissotilaiden sotatraumat ovat nousseet vahvasti esiin niin
julkisessa keskustelussa kuin yksityisestikin, Enemmistä
sotasukupolvesta on jo kuollut pois ja heidän jälkeläisensä ovat
tulleet ikään, jolloin palataan lapsuuskodissa vallinneisiin
tunnelmiin ja tuolloin saatuihin kokemuksiin. Usein tuota varhaista
kasvuympäristöä leimasi juuri päättyneen sodan läsnäolo joko
suoraan tai välillisesti. Sodanjälkeisessä suomalaisessa
yhteiskunnassa, kulttuurissa ja elämäntarinooissa on paljon
piirteitä, jotka ymmärtää paremmin , kun huomioidaan tuona ajan
ihmisten kokema väkivalta, turvattomuus ja menetykset.
Aseiden vaiettua moni
veteraani heräsi öisin painajaisiin. Mitä he olivat saaneet
kärsiä? Kuinka mielenterveys oli mahdollista säilyttää
tilanteissa, joissa sietokyvyn rajat tulivat vastaan? Mitä tapahtui,
kun tuo raja ylittyi? Murtuneet mielet nostaa esiin sankaruuden alle
jääneen traumaattisen historian sekä sen pitkät, turhan häpeän
leimaamat seuraukset suomalaisveteraaneille,
Julkisuudessa
sotatraumoista puhutaan vaiettuna tai jopa vaiettuna historiana.
Tässäkin on perää. Vaikka näkemykst ja painotukset ovat
vaihdelleet, sodasta ei koskaan ole vaiettu Suomessa. On silti
tottta, että sotilaiden traumaattiset kokemukset ovat olleet hyvin
vaikea aihe. Aivan erityisen vaikea se on ollut perinteiselle
sotahistorialle, jonka perspektiivi on pitkään jäljiltellyt
armeijan sodanjohdon näkökulmaa. Niinpä on mahdollista lukea
”viralliset” suomalaiset suurteossarjat talvi-, jatko- ja Lapin
sodasta – yhteensä 21 nidettä ja yli 9000 sivua – ilman
ainuttakaan mainintaa sotilaiden psyykkisistä häiriöistä tai
sotapsykiatriasta.
Suomen sotahistoriassa
kerrotaan miten Väsyneet sotilaat taistelivat Syvärillä
Tässä kerrotaan, että
Syväriä
puolustanut 7. D oli kärsinyt raskaita tappioita hyökkäysvaiheessa.
Vaikka rintama oli vakiintunut jo lokakuussa, neuvostojoukot olivat
häirinneet suomalaisia muun muassa partioiskuin. Miehet oliva
väsyneitä ja haluttomia hyökkäämään. Noin 50 miestä
kieltäytyi taistelemasta Goran kylän takaisinvaltaamisyrityksessä.
Suurin osa saatiin paaamaan rintamaan, mutta yksi sotamies ja yksi
korpraali kieltäytyivät. 7 D:n komentaja, juuri 18.12.
kenraalimajuriksi ylennetty Antero Svensson määräsi miehet
pikaoikeuden eteen. Upseereista koostunut oikeus määräsi heille
kuolemantuomion, VI AK:n komentaja kenraalimajuri Talvela vahvisti
tuomion. Sotilaspoliisit teloittivat miehet joen uomassa.
Tähän
joukkoon kuului kalajokisia ja rautiolaisia sotilaita, joista
tuomittin teloitettavaksi sotamies ja korpaali. Tässä rautiolaisen
teloitetun Aarne Saaren viimeinen kirje omaisilleen. Kirje osoittaa
selkeästi, että psykiatriselle hoidolle olisi ollut tarvetta, mutta
sitä toteutti Syvärillä upseereista koostuvat pikaoikeus.
Viimeinen
kirje
Lähdeaineisto
Ville Kivimäki Murtuneet mielet – taistelu suomalaissotilaiden
hermoista 1939-1945 ISBN 978-951-0-41073-8
Vaikka tämä onkin jo monta vuotta vanha blogikirjoitus, en voi olla ihmettelemättä, minkä vuoksi haluat sekoittaa kaksi aivan erillistä tapausta yhteen? Korpraali Ahomäelle ja sotamies Mäkelälle oli kummallekin annettu kaksi kertaa mahdollisuus lähteä takaisin joukko-osastoonsa, mistä kummatkin kieltäytyivät. Viimeisen kerran heille tuli sotilaspastori yrittämään suostuttelemaan rintamalle paluuta, mutta kummatkin uhosivat, ettei heitä ammuta, vaan he lähtevät linnaan ja te muut tapatatte täällä itsenne. Sitten kun pikaoikeuden päätös tuli, oli kummatkin anomassa armoa, mutta liian myöhään. Jopa heidän omat vanhempansa myönsivät, että heidän pojat olivat niin itsepäisiä. Mitä tulee Aarne Saareen, hän karkasi rintamalta kun kiivaimmat taistelutahtumat olivat jo laantuneet, ollen karkurina toistakymmentä vuorokautta. Muutenkin hänen teloittaminen tapahtui edellisiä yli kolme ja puolta vuotta myöhemmin, eikä liity Syvärin tapahtumiin mitenkään, kunhan haluat vain sekoittaa tapahtumia toisiinsa. Ehkä sotatraumat ovat vaikuttaneet Saaren karkaamiseen, paino sanalla ehkä, mutta Ahomäen ja Mäkelän tapaukseen se ei ole vaikuttanut mitenkään, vaan ainoa typerä Pohjanmaalainen uho!
VastaaPoista