Tammikuu 1940

Neuvostoliitto oli kohdannut odottamaansa vaikeamman vastuksen hyökätessään Suomeen. Suomen katkaiseminen ei ollut onnistunut ja Viipuri oli valtaamatta. Salamasotataktiikka ei ollut toiminut. Tammikuussa Neuvostoliitto teki uusia suunnitelmia, ja sen hyökkäyssota hiljeni. Suomi sen sijaan sai huomattavia voittoja mottitaisteluissa ja torju vihollisen hyökkäykset Pohjois-Karjalassa.

Neuvostoliiton epäonnistuminen Suomen valtaamisessa joulukuussa 1939 johti uudistuksiin. Puna-armeija pyrki ottamaan oppia vastoinkäymisistään ja luopui muun muassa salamasotataktiikastaan, jossa taisteluun lähdettiin panssarit edellä. Tästä eteenpäin suosittaisiin massavoimaa ja miehiä tulttaisiin keskittämään tammikuun aikana rintamalle jättimäisiä määriä. Myös osa komentajista vaihdettiin.

Venäläisten sodanjohto loi Kannakselle uuden sotatoimiyhtymän, Luoteisen rintaman, jonka johtoon asetettiin Semojn Timoshenko. Jo paikalla olevat armeijat alistettiin uudelle komentajalle, ja hän sai lisäksi käyttöönsä lisämiehiä, joita hallitiin aina Siperiaa myöten. Tammikuun aikana Karjalan Kannaksen miesvahvuus venäläisten puolella nousi 600 000 mieheen, jotka kuuluivat noin 25 divisioonaan ja 7 hyökkäysvaunuprikaatiin. Neuvostoliiton suunnitelmana oli murtaa Suomen puolustus suurhyökkäyksellä ”Viipurin porttia” vastaan Kannaksella.

Voimien kerääminen näkyi selvästi rintamalla, jossa oli rauhallisempaa kuin joulukuussa. Neuvostoliitto suoritti iskuja suomalaisten asemiin lähinnä ilmasta ja tykistäkeskityksin, jotka ylsivät syvälle selustaan asti. Venäläiset pääsivät ampumaan Mannerheim-linjan linnoitteita järeiden tykkien suorasuuntauksela muun muassa suomalaisten ammuspulan vuoksi.

Tammikuun asemasotavaiheen aikana suomalaiset tekivät linnoitustöitä ja korjasivat tykkikeskitysten tekemiä tuhoja. Linnoitustöitä tehtiin lähinnä pääpuolustusaseman takana olevilla kahdella vara-asemalla, väliasemalla ja taka-asemalla, jotka olivat verrattain heikkoja pitelemään suurhyökkäystä.

Laatokan pohjoispuolela kohti Sortavalaa pyrkineet neuvostojoukot oli pysäytetty joulukuussa, Voitto ei ollut yhtä selkeä ja suuri kuin esimerkiksi Tolvajärvellä saavutettu. Suomalaiset pyrkvät lopulliseen ratkaisuun hyökkäämällä Kitilän-Lemetin maastoissa vihollista vastaan suurella voimalla. Tavoitteena oli ajaa venäläiset sinne, mistä olivat tulleetkin. Hyökkäys onnistui puolittain: venäläisjoukot saatiin eristettyä, mutta sen sijaan, että ne olisivat pyrkineet vetäytymään, ne kaivautuivat maahan.

Suomalaisten hyökkäyksen tuloksena syntyivt Kitilän-Lemetin alueen motit, josta osassa taisteltiin sodan loppuun asti.

Suomussalmen valtauksen jälkeen suomalaiset kävivät tammikuun alussa Raateen tien laidoille kaivautuneen ukrainalaisdivisioonan kimppuun. Tämä kuuluisa Raatteen tien taistelu päättyi Suomen täydelliseen voittoon. Paikalta saatiin talteen huomattava määrä sotasaalista, ja puna-armeijan tappiot olivat ennennäkemättömät. Suomalaisten voitto nostatti ennestään venäläisten suomalaisia kohtaan tuntemaa kauhua. Jotkut pitivät suomalaisia jopa noitina, jollaisina heidät venäläiskirjallisuudessa ajoittain esitettiin.

Neuvostoliitto hyökkäsi suomalaisjoukkoja vastaan ankarimmin Ryhmä Talvelan alueelaa Aittojoella. Suomalaiset kuitenkin kestivät, vaikka läheltä piti taas, sillä pelissä olivat kaikki saatavilla olleet joukot. Tilanteen pahetessa ei resrevejä olisi ollut saatavila ainakaan nopeasti. Neuvostoliiton hyökkäykset torjuttiin tammikuun aikana Ilomantsissa, Kollaan sekä Sallan suunalla.

Neuvostoliitto valmisteli seuraavaa suurta iskuaan Suomea vastaan. Se tärähtäisi samalle kohdalle kuin edellinenkin suurhyökkäys, Summan lohkoa vastaan Kannaksella. Samalla Stalin kuitenkin taipui neuvottelukontaktiin Suomen laillisen hallituksen kanssa, koska pelkäsi länsivaltojen väliintuloa. Ne oivat kiinnostuneita pitämään Ruotsin malmivarat poissa Hitlerin käsistä. Lisäksi Iso-Britannia halusi varmistamaan Norjan satamat, jotka olivat tärkeitä sen merisodalle. Tästä syystä ne harkitsivat väliintuloa talvisodassa. Suomelle tämä oljenkorsi oli kuitenkin ohut, sillä täällä tiedettiin, mitkä olisivat olleet liittonutuneiden todelliset motiivit joukkkojen lähettämisessä. Lisäksi niiden määrällistä riittävyyttä epäiltiin.

Neuvostoliiton johdossa unohdettiin vähin äänin Kuusisen hallitus ja suostuttiin neuvotteluihin Rytin ja Tannerin kanssa. Neuvottelut kuitenkin etenivät hitaammin kuin Neuvostoliiton hyökkäyssuunnitelmat, jotka toteuttamalla se paransi neuvotteluasemiaan Suomea vastaan.

Lähdeaineisto Ilkka Engebberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7