Marraskuun 30. päivän
iltana tilanne Viipurin rautatieasemalla oli sekava. Aikatalut eivät
pitäneet paikkaansa. Lippuluukulla kiemurteli pitkiä jonoja,
tönittiin ja tuupittiin. Odotussali oli täynnä äitejä ja itkeviä
lapsia, mummoja ja vaareja, kapsäkkejä ja vaneriaskeja, myttyjä ja
pusseja.
Viereisellä
linja-autoasemalla yritettiin ahtautua kaupungista lähteviin
linja-autoihin, joiden katolle kuormattiin tavarat. Lähtemään ne
pääsivät vasta iltahämärissä pommitusuhan takia. ”Matkalla
laulettiin isänmaallisia lauluja, ja se kohotti kovasti tunnelmaa”,
muisteli Esa Mäkelä vuosikymmeniä myöhemmin.
Pienimuotoinen
kansainvaellus täytti myös Viipurista poispäin johtavat maantiet.
Kuljettiin kohti länttä jalan, potkukelkoilla ja polkupyörillä.
Vähäinen omaisuus oli köytetty pyörien tavaratelineille.
Läheskään kaikki
halukkaat eivät päässeet heti pois Viipurista. Yön aikana
kaupunkilaiset heräsivät tuon tuostakin. Hiljaista oli ja
rauhallista, mutta epämääräinen pelko tukahdutti unet:” On
myöhäinen yö, mutta tuntuuu kuin kaupunki ei nukkuisia. Ei nukuta
meilläkään. Koko ilta on pohdittu, minne äiti nuorimmaisten
kanssa lähtisi evakkoon.” kirjoitti väestönsuojelulotta Kyllikki
Pahkamaa päiväkirjaansa. Monet vaipuivat vain ohueen horrokseen
vaatteet päällä, jotta pääsisi nopeammin pommisuojaan. Jotkut
nukkuivat rauhallisemmin. He olivat kuulleet, että venäläisillä
lentäjillä ei ole pimeissä tarvittaa sokkolentotaitoa. Mutta mikä
olisi tilanne aamulla?
Todellisuus iski vasten
kasvoja lähes minuutilleen samaan aikaan kuin edellisenä päivänä.
Hälyytys klo 8.56, kolme punatähtistä hopeanväristä
viholliskonetta kaupungin yllä, vaara ohi klo 9.23. Toinen yhtä
nopea säikähdys: hälyytys 10.23, vaara ohi 10.50. Osa koneista oli
jälleen Novgorodista lähteneitä 15. Pikapommitusprikaatin
pommittajia, jotka pyrkivät iskemään myös Viipurin länsipuolella
olevaan ilmavoimien Suur-Merijoen tukikohtaan. Lentolaivue 24:n
Fokker-hävittäjät pudottivat kuitenkn päivän aikan yhdessä
Viipurin it-tykistön kanssa 11 SB-pommikonetta.
Sodan todellisuus iski
vasten kasvoja myös junalla Perkjärveltä lähteneitä ja matkan
varrella nin Leipäsuolta, Säiniöstä ja Liimatastakin kyyttiin
nousseita, vaikka Viipurissa jo oltiinkin ja pian siis myös
turvassa. Kello 1.35 he kuulivat ensi kerran eläisään
hälyytyssireenien äänen: pommeja, konekivääritulta, tulipaloja,
kuolleita, haavoittuneita. Piti heti juosta asemarakennusten
pommisuojiin. Huonokuntoiset ja liikuntakyvyttämät joutuivat
jäämään vaunuihin. Sotilaat kävivät pommisuojassa
rauhoittelemassa: ryske ja pauke oli vain oman ilmatorjunnan melua.
”Viipurissa kokemani ilmahälyytys ja suojaanmeno jäivät
painajaisekseni vuosiksi eteenpäin. Varsinkin rautateiden
risteysasemat aiheuttivat pelon ja kauhun tunteita”, muisteli Jouko
Taskinen.
Viipurista joulukuun 1.
päivänä evakkoon joutunut Irma Sarell kertoi vuosikymmeniä
myöhemmin, että äiti oli kehottanut häntä ottamaan nuken
kainaloonsa. Hän oli kuitenkin ottanut kaasunaamarinsa, olihan
koulussa puhuttu kaasusodasta. Hän oli tehnyt sen viimeisenä
koulupäivänä. Se oli pieni flannellityyny, jonka sisällä oli
puuhiilta, ja kuminauha ympärillä, että se pysyisi päässä.
Viipurin kautta lännen
suuntaan pyrkivät myäs Viipurinlahden saarten asukkaat, muiden
mukana pikkupoika Kalevi Raulisto, joka oli äitinsä kanssa
lähtenyt turvaan Kaupposensaaresta. He suuntasivat kulkunta Sorvalin
kaupunginosaan, missä asui heidän sukulaisiaan. Kaikki olivat
kuitenkin lähtenet, ja ovet olivat lukossa. ”Siin oli seinää
vasten pystyssä veskelkka, ja äit sano, et otetaan tuosta kelkka
lainaks. Lunta satoi, äiti veti, toiset työnsit, nyytit kulki
kelkas. En mie sille ymmärtänyt, ett mihi ast sit oikei pitäs
mennä – eikä sitä tienneet aikuisetkaan”.
Myös Woldemar Winter oli
tullut asemalle tiedustelemaan tilannetta. Liikkuminen oli hankalaa.
Kaduilla oli palokunnan ruiskuletkuja, rakennusista ulos kannettuja
huonekaluja, rypistyneitä peltejä, seinäkivien palasia,
lasimurskaa. Junien lähtoajoista ei kenelläkään ollut tietoa. Hän
teki nopeasti päätöksen. Hän kuljettaisi pikku Antin ja tämän
äidin Elsa-Sylvian Lappeenrantaan omalla henkilöautollaan.
Polttoaineiden myyntiä säännösteltiin, yksityishenkilöille
myytiin vain rajattu määrä bensiiniä kuukaudessa, mutta hänellä
oli vielä polttoainetta riittävästi sadan kilometrin ajoa varten.
Seuraavana päivänä, joulukuun puolella, hän saisi sitä paitsi
jälleen ostaa kiintiönsä täyteen. Kiireessä he ottivat mukaan
Myllyaukion asunnosta vain tarpeellisen. Perheen isä Erkki Pyhänoja
jäisi kaupunkiin jatkamaan työtään ja huolehtimaan asunnosta. He
tapaisivat jälleen, kun perhe taas pian palaisia Viipuriin.
Sorvalin hautausmaan
kohdalla Winter pysäytti auton. Elsa-Sylvia kiirehti hautausmaata
kohti Antti-poikaa kantaen. Hän yritti ottaa nallen pojan käsistä.
”Lassi-veli jäätänne, annetaan nalle Lassille, anna äiti
laittaa sen Lassin haudalle”. Itkevä poika ei irrottanut otettaan.
Nelivuotias Lassi-veli oli kuollut keuhkokuumeeseen muutama kuukausi
Antin syntymän jälkeen.
Matkan varrella pojalle
tuli pissahätä. Keltaisen suojapuvun vetoketju temppuili. Takaa
kuului äänitorven puhalluksia. Tie oli ruuhkainen molempiin
suuntiin. Sotilaita ja asekalustoa täynnään olevat armeijan
kuorma-autot ajoivat toiseen, pakenevia kuljettavat toiseen suuntaan.
Autojen välissä puikkelehti jalan kulkevia pakolaisia. Ei ovinut
jäädä viivyttelemään. Matkaa oli jatkettava. Nalle putosi pojan
kädestä. Takaa tulevat autot jauhoivat sen olemattomaksi.
Talvisodan pommitukset
Viipurissa
Viipurinlahden taistelu
Kuvia Viipurin
talvisodasta
Viipuri, talvisota
Viipurinlahti 1940/Hymy
Viipuri vuonna 0
Synkkä pako sodan tieltä
Sotakuvia Viipurista
Talvi- ja jatkosota
Kun Suomi taisteli
Evakkolapset
Viipuri
Suomalainen Viipuri
http://www.youtube.com/watch?v=BP40PD-0auI
Talvisodan Suomalaissotavankien haastattelu
http://www.youtube.com/watch?v=fXsQIui3zQY
Raatteentien taistelu 70 vuotta sitten.
http://www.youtube.com/watch?v=kv4vZALEeds
Talvisota Venäläissilmin 1 - Зимняя война
http://www.youtube.com/watch?v=c5vrf4gEEf4
Talvisota Venäläissilmin 2 - Зимняя война
http://www.youtube.com/watch?v=eqfYcHE0sLY
Lähdeaineisto Antero Raevuori Hyvästi, Viipuri ISBN 978-952-492-809-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti