Kannaksella
suojajoukkoryhmät, joiden yhteinen vahvuus oli 13 000 miestä,
suorittivat viitytystehtävänsä suunnilleen niin hyvin kuin oli
voitu odottaa. Vammelsuon linjalta vetäytyminen 2.12. johtui väärä
ilmoituksesta vihollisjoukkojen ilmaantumisesta suojajoukkojen
selustaan Yksjärven Sormulan suunnalla samoin kuin myös Sievästön
ja Inon välille. Vetäytyminen olisi muutoinkin pitänyt pian
suorittaa, koska hyökkääjä oli samoihin aikoihin Kivennavankin
suunnalla jo edennyt Tahostalammille. Nuevostojoukot saapuivat
pääaseman edustalle 6.12., lukuun ottamatta Kannaksen länstisintä
osaa. Nyt alkoi asemasotavaihe. Ylipäällikkö antoi 4.12. käskyn
erikoisten polttopulloilla ja kasapanoksilla varustettujen
pst.osastojen perustamisesta ja suuntasi 6.12. pääosan
reserveistään Kannakselle ( 6.D.N Säinön – Sommeen – Perun
suunnalle). Suojajoukkoina toimineista jv.prikaaateista muodostettiin
1.D (kenr.maj. T.Laatikainen), joka sijoitettiin Muolaanjärven
länsipuolelle.
Laatokan – Jäämeren
välillä hyökkäävät neuvostovoimat olivat paljon suuremmat kuin
tieverkotn ja huoltomahdollisuuksien perusteella oli pidetty
todennäköisenä. Sen vuoksi oli panssarivoimilla vahvistettua
neuvostodivisioonaa vastassa monesti vain suomalainen jv. Pataljoona.
Siitä johtui, että hyökkäykseen Kannaksella pysähdyttyä
itärajan tapahtumat alkoivat näyttää perin huolestuttavilta.
Laatokan koillispuolella oli kaksi vihollisdivisioonaa 10.12 menessä
edennyt Salmin ja Uomaan tietä pitkin Ketelän ja Koirinojan
tienoille, ja 12.12. aloitettu vastahyökkäys epäonnistui.
Mantsinsaari pysyi kuitenkin sodan loppuun saakka suomalaisten
hallussa ja sen tykit höiritsivät sivustatulellaan
neuvostojoukkojen huoltoliikennettä. Suojärven alueesta oli
vihollisen voimakkaan painostuksen vuoksi luovuttava jo 2.12., ja
suomalaiset joutuivat vastaiskua tehdessään pahasti hajalle.
Suojärveltä pääsi kaksi neuvostodivisioonaan Loimolan suuntaan
Kollaanjoelle saakka, jossa ne kuitenkin pysäytettiin, ja Korpiselän
suuntaan eteni myös kaksi divisioonaan, jotak 8.12. saapuivat
Tolvajärvelle, Porajärveltä hyökkäävä divisioona oli jo 7.12.
Möhkön ja Kallioniemen tienoilla uhaten Ilomantsia, josta sille
avautuisi tie Tolvajärven selustaan. Lieksan suunnalla hyökkäsi
kahta tietä pitkin Pielisjärveä kohti panssarivaunuilla ja
tykistöllä runsaasti vahvistettu neuvostorykmentti, mutta Inarin
tiellä se pysäytettiin Hattuvaaraan ja Kivijärven tiellä
lopullisesti Nurmijärvelle. Kuhmon suunnalla hyökkäsi kokonainen
divisioona Löytövaaraan ja Kiekinkosken teitä pitkin pakottaen
puolustuksesta vastaavan osaston vetäytymään Raatteen tienhaaraan
ja Vääräjoen pohjoispuolelle, jossa se piti puoliaan, kunne soma
hyökkäystoiminta voitiin aloittaa. Suomussalmen suunnalla oli
Uhtualta Lonkan-Juntusrannan kautta hyökännyt divisioona 7.12.
vallannut kirkonkylän 9.12., Savukosken 14.12. ja Pelkosenniemen ja
Kemijärven tien suunnalla Joutsijärven 16.12, jolloin myös
Petsamoa puolustava komppania sai vastaansa divisioonan ja vetäytyi
sitkeästi taistellen 19.12. Höyhenjärvelle. Täältä se vasta
25.2. vetäytyi Nautsiin, missä Petsamon rintama pysyi sodan loppuun
saakka.
Rauhanajan suunnitelmiin
perustuneet järjestelyt eivät siis olleet riittäviä uudessa
tilanteessa, minkä vuoksi oli suoritettava uudelleenjärjestelyjä
yllättäen ilmaantuneiden vaarojen vuoksi.
Eri tahoilta tehdyt
yritykset sodan keskeyttämiseksi heti alkuunsa jäivät
tuloksettomiksi. Kun Kansainliiton neuvosto 9.12. päätti saattaa
asian Yleiskokouksen käsiteltäväksi ja sen asettama komitea 11.12
kehotti lopettamaan vihollisuudet ja hyväksymään
välitystarjouksen, Neuvostoliitto pysyi entisellä kannallaan, minkä
jälkeen yleiskokous 14.12 totesi sen menettelyllään asettuneen
Kansainliiton peruskirjan ulkopuolelle ja kehoitti jäsenvaltioitaan
antamaan Suomelle aineellista ja ihmisystävällistä apua.
Kansanliitton neuvosto hyväksyi samana päivänä yleiskokouksen
päätöslauselman ja totesi Neuvostoliiton erotetuksi Kansainliiton
jäsenyydestä. Suomen ulkoministeri esitti vielä 15.12
radiopuheessaan vetoomuksen kansankomissaari Molotoville
neuvottelujen aloittamiseksi, mutta vastaukseksi saatiin vain
Neuvostoliiton virallisen tietotoimiston ilmoitus, ettei
neuvostohallitus tunnustanut muuta Suomen hallitusta kuin Kuusisen
johdolla perustetun. Muuta kuin aseellisen ratkaisun mahdollisuus ei
siis näyttänyt olevan.
Lähdeaineisto Arvi
Korhonen Viisi sodan vuotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti