Moskovan rauhansopimuksen
mukaisesti muodostettiin taistelleiden osapuolten väliin
epäselvyyksien ja yhteenottojen välttämiseksi puolueeton vyöhyke.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että sen osapuolen joukot,
jotka olivat luovutettavaksi määrätyllä alueella, tuli vetää
kilometri taaksepäin. Vetäytyminen suoritettiin häiriöittä
muualla paitsi Laatokan Karjalassa, missä joukot olivat sekaisin ja
taisteluissa keskenään. Täällä vetäytyminen oli suoritettava
taistellen, sillä neuvostoliittolaiset eivät kaikialla olleet
saaneet tietoa rauhasta joukoilleen.
Puolueettoman vyöhykkeen
muodostamisen jälkeen oli aloitettava suomalaisten joukkojen
siirtäminen uuden valtakunnanrajan toiselle puolelle. Sopimuksen
mukaan oli aloitettava Kannaksella ja Laatokan Karjalassa 15.3.1940
klo 10.00 ja Lieksasta pohjoiseen olleilla rintamilla 16.3. klo
10.00. Marssinopeus oli määrätty vähintään 7 km:ksi
vuorokaudessa, ja joukkojen välimatkan tuli olla siirtymisten aikana
ainakin 7 km. Vetäytymisen tuli olla suomalaisten osalta
loppuunsuoritettu 26.3. klo 20.00, ja vastaavasti neuvostojoukkojen
osalta – Hangon vuokra-aluetta lukuunottamatta – 10.4. mennessä.
Puna-armeijalla oli siten käytettävissään kaksi viikkoa pitempi
aika kuin suomalaisilla joukoilla, joiden rasitteena oli lisäksi
siviiliväestön suurisuuntainen evakuointi.
Karjalan kannaksella
suomalaisten joukkojen vetäytyminen alkooi 14.3.1940. Siirtymistä
suojasivat jälkivarmistusosastot, jotka pysyivät
puolustusasemissaan kaiken varalta ja rauhansopimuksen sallimissa
rajoissa seuraavaan aamuun asti. Alueen tiestöllä oli ajoittain
melkoista ruuhkaa, mm. 23 D:n siirtäminen 5. D:n läpi viivästytti
viimeksi mainittua yli vuorokaudella. Myöskin joukkojen vetäytyminen
täydessä taisteluvalmiudessa hidastutti jonkin verran liikennettä.
Paikalliset erimielisuydet sovittiin jälkivarmistusosastojen mukana
olleiden valtuuttujen toimesta neuvostoliittolaisten kanssa.
Neuvostojoukkojen kanssa
syntyi joitakin vähäisiä kahnauksia. Ne koskivat yleensä
vetäytymisen päivätavoitteita ja myöhemmin rajan kulkua
maastossa. Viimeksi mainitut selvitettiin hallituksen toimenpitein,
joten puolustusvoimien vastuulla olleen vetäytymisen suoritus sujui
olosuhteisiin nähden rauhallisesti ja järjestyneesti.
Laatokan Karjalassa
joukkojen vetäytyminen IV AK:n ja sille alistetun Ryhmä Talvelan
alueella sujui Sortavalan välikohtausta ja RT:n alueella sattuneita
yhteenottoja lukuunottamatta suunnitelmien mukaisesti. Sortavalan
välikohtauksen syy oli se, että neuvostoliittolaiset etenivät
sovittua nopeammin ja saapuivat kaupungin edustalle 16.3.1940 vaatien
kaupungin välitöntä luovuttamista, vaikka sen luovustus olisi
tullut tapahtua vasta 19.3. illalla. Etukäteen laaditusta
evakuointisuunnitelmasta oli luovuttava, ja Sortavalassa vielä
olleelle väestöllle annettiin vain muutama tunti aikaa lähteä
kaupungista. Asukkaiden keskuudessa puhkesi paniikki, mikä ilmeni
omaisuuteen kohdistuneena hävitysvimmana. Neuvotteluissa
neuvostoliittolaiset suostuivat vetäytymään kaupungin alueelta, ja
kaupunki luovutettiin sopimuksen mukaisesti 19.3.1940.
Kuhmon ja Petsamon
välisellä rintamaosuudella joukkomme joutuivat vetäytymään vain
Sallassa. Vetäytyminen sujui täälläkin suunnitelmien mukaan,
joskin rajalinjan kulkua koskevissa asioissa syntyi erimielisyyksi,
jotka kuitenkin pystyttiin selvittämään.
Hankoniemeltä oli
suomalaisten poistettava joukkonsa kymmenessä päivässä eli
23.3.1940 mennessä. Operaatiotn johti merivoimien komentaja. Kun
puolustusvoimien yksiköitä oli Hankoniemellä varsin vähän,
tyhjentäminen tarkoitti ensisijaisesti siviiliväestön ja sen
omaisuuden evakuointia. Alue kyettiin tyhjentämään jo 22.3.
aikana, jolloin ensimmäiset neuvostoliittolaiset vastaanottajat
saapuivat Hankoon. Nopean evakuoinnin johdosta neuvostoliittolaiset
joutuivat pyytämään suomalaisia järjestämään aluuen
kaikianisen vartioinnin ylli virallisen luovutusajankohdan, sillä
neuvostoliittolaiseten vastaanottohenkilöstön pääosa saapui vasta
23. ja 24.3.1940. Tästä oli seurauksena, että viimeiset
suomalaiset jättivät Hangon vasta maaliskuun 25. päivänä.
Siirtolaisten ja
evakuoitavan siviiliväestön jatkaessa matkaansa Sisä-Suomeen
joukot lopettivat vetäytymisensä uudelle valtakunnanrajalle ryhtyen
puolustusvalmisteluihin. Käskyn mukaan maavoimien tuli nopeasti
järjestää puolustuksensa pääasemana ylimalkaisen linja
Vironlahti- Luumäk-Saimaa- Puruvesi-Orivesi-Pyhäselkä-Pielinen.
Siitä pohjoiseen määriteltiin pidettäviksi maastonkohdiksi
Kuhmonniemi, Suomussalmi, Kuusamo, Märkäjärvi, Savukoski ja
Petsamo. Suojajoukkojen tehtävänä oli ryhmittyä osilla voimistaan
mainitun linjan ja vatlakunnanrajan välille varautuneina sitkeään
viivytykseen. Saavuttuaan omille kaistoilleen joukot aloittivat
välittömästi valmistelutyöt, jotka osoittautuivat tavanomaisia
asemanvaihtotoimenpiteitä huomattavasti suurisuuntaisemmiksi. Pian
kävikin ilmi, että tavoitteena oli myös laajemmassa mielessä
asemien rakentaminen syvyyssuuntaan, jolloin muodostuisi 5-10 km syvä
puolustusvyöhyke.
Laatokan Meripuolutuksen
osalta vetäytymien oli aiheuttanut vaikeuksia lyhyen valmisteluajan
vuoksi, sillä kiinteiden rannokkitykkien siirtämiseen olisi
tarvittu enemmän aikaan. Vaikka eräillä linnakkeilla,
mm.Kaarnajoella, Järisevässä ja Yllppäässä, tykkien irroitus
oli aloitettu jo 12.3., aika ei tahtonut riittää. Mantsinsaaren 152
mm:n tkit oli jätettä neuvostoliittolaisille, mutta muualta tykit
endittiin kuljettaa pois. Mainittakoon, että Valamon luostarin
kalliit taideaarteet ehdittiin saada turvaan ennen luovuttamista.
Päämajan käskyssä
neuvostoliittolaisille luovutettavan alueen tyhjentämisestä
määrättiin sen koskemaan myös siviilihenkilöitä ja heidän
omaisuuttaan. Tehtävää varten perustettiin Päämajan yhteyteen jo
13.3. evakuointitoimisto ohjaamaan ja avustamaan sotatoimiyhtymiä.
Evakuointitoimisto oli kiinteässä yhteistyössä Siirtoväen
huollon keskuksen kanssa avustaen siviiliviranomaisia käytännön
toimenpiteissä.
Periaatteena oli, että
sotilasviranomaiset ohjasivat, suorittivat ja avustivat evankuointia
luotettavalta alueelta ja siviiliviranomaiset huolehtivat evakuoidun
väestön ja materiaalin vastaanottamisesta uuden rajan takana ja
edelleen siirtämisestä ja sijoittamisesta Suomen eri osiin.
Evakuoinnin painopiste oli Viipurin läänin alueella, joka tuli
tyhjentää kenttäarmeijan vetäytymisaikataulun mukaan. Muualla oli
toimenpiteisiin enemmän aikaa.
Karjalan kannaksella oli
Kannaksen Armeijan 150 000 miehen vetäyytminen toteutettava samaan
aikaan runsaan 200 000 siviilin, heidän omaisuutensa ja ennen
kaikkea heidän karjansa kanssa. Ruuhkautumista vältettiin siten,
että puolustusvoimien yksiköiden vetäytymisessä määrättiin
lepopäivä, joiden aikana tiestö oli lähes yksinomaan
evakuointiliikenteen käytössä. Kun lisäksi kaikki saatavissa
ollut kuljetuskalusto suunnattiin Kannaksen evakuointiin, alue
ehdittiin tyhjentää ajoissa, joskin sillä oli oma merkityksensä
puolustusvoimien omien kuljetusten vaikeuksiin. Se osa siviiliväestön
kotieläimistä, jota ei ehditty kuljettaa rauteitse vaan
marssittamalla uuden rajan yli, muodoti oman haittatekijänsä
puolutusvoimien vetäytymiselle. Haittaa pyrittiin pienentämään
mm. teurastamalla karjaa ja kuljettamalla ruhot rajan yli.
Suomella oli
rauhansopimuspöytäkirjan mukaan oikeus evakuoida tai tuhota
luovutettavalla alueella ollut sotamateriaali kiinteitä laitteita
lukuun ottamatta. Linnakkeista voitiin siis tkit sekä niiden osat
räjäyttää tai evakuoida, mutta tykkialustat, kasematit ja niitä
vastaavat rakennelmat oli jätettävä tuhoamatta. Eräitä jo
aikaisemmin mainittuja tykkiasemia lukuun ottamatta sotamateriaalin
poiskuljettaminen saatiin suoritetuksi. Myös sodan aikana
neuvostojoukoilta vallattu sotasaalis ehdittiin kuljettaa
kunnostettavaksi Sisä-Suomeen.
Luouvutettaville alueilla
jättivät kotinsa miltei kaikki niiden 420 000 asukasta, joista noin
puolet oli sodan loppuessa vielä evakuoimatta. Lyhyt määräaika ei
suonut edellytyksiä laajamittaisille kuljetusjärjestelyille, joten
sotakaluston ja puolustusvoimien kanssa samoja teitä kulkivat
tuhannet pakolaiset, heidän karjansa sekä mukaan otettu
irtaimistonsa. Tilannetta pahensi vielä maan vähäisen
kuljetuskaluston heikko soveltuvuus maaliskuun keleillä rajaseudun
huonoille teille. Uuden rajan yli johtavat rauta- ja maantiet olivat
vuorokaudet ympäriinsä täysin kormitettuina. Yhteisin ponnistuksin
sotilas- ja siviiliviranomaisten onnistui toteuttaa luovuttavien
alueiden evakuointi määrätyssä ajassa.
Talvisodan evakuonnit
Synkkä pako sodan tieltä
Hangon evakuonti
talvisodan jälkeen
Karjalan evakot
Ilomatsilaisten evakuointi
Evakuonti talvisodassa/
kuvat
Lähdeaineisto Suomi
sodassa – talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät ISBN
951-9078-96-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti