Axel Gallen, joka myöhemmin otti käyttöön taiteilijanimen Akseli Gallen-Kallela, teki vuonna 1890 häämatkan Vienan Karjalaan. Matka merkitsi hänelle löytöretkeä Suomen kansan suureen kalevalaiseen muinaisuuteen. Gallen-Kallela rakensi 1895 itselleen Ruovedelle maaseutukodin, Kalelan. Karelianisminsa Gallen antoi näkyä myös Kalelassa, johon hän sovelsi Vienan Karjalaan tekemällään matkalla saamiaan virikkeitä.
Kansantaitelijat, runonkerääjtä ja luonnontutkijat olivat jo samonneet Karjalaa ristiin rastiin, kun taiteilijat 1890-luvulla löysivät Karjalan. Muuallakin taiteilijat etsivät samaan aikaan primitiivisyyttä ja eksotiikkaa. Romanttinen Kalevalan ja Suomen muinaisuuden ihailu tuli muotiin. Karjalasta etsittiin alkuperäisyyttä ja koskemattomuutta. Syntyi kulttuuriliike, jolle Yrjö Hirn antoi myöhemmin nimen karelianismi.
Karelianismi oli eri alojen tutkijoiden ja taiteilijoiden, kuten taidemaalareiden, valokuvaajien, arkkitehtien, kirjailijoiden jasäveltäjien kansallisromanttista Karjala-harrastusta. Karjalan tutkimusmatkailijoita kutsutaan karelianisteiksi, kareliaaneiksi tai Karjalan-kävijöiksi.
Karelianismia esiintyi voimakkaimmillaan 1890-luvulla. Tutkimusmatkoja eri syistä tehtiin pääasiassa Vienan Karjalaan jo 1700-luvun lopulla ja eri tavoin Karjalan löytäminen jatkuu vielä tänäänkin.
Tavoite oli pyrkiä suomalaisen kulttuurin alkulähteelle, jollaiseksi Karjala usein kuviteltiin. Etnografisen tallentamisharrastuksen lisäksi haluttiin luoda erityinen kalevalainen kulttuuri eräänlaiseksi Euroopan homeroslaisen antiikin vastineeksi. Kalevalainenkulttuurimaisema löydettiin Karjalasta, jonka elämäntapaa pidettiin muinaisaikaisen sopusointuisena. Taiteilijoiden Karjala-innostuksen taustalla oli myös 1800-luvun lopun uusromantiikka.
Karelianismi keskittyi Päivälehden ja sen kirjallisen albumin Nuoren Suomen ympärille, taitelijapiiriin, jossa eri alojen vuorovaikutus oli kiinteä. Tunnettuja 1890-luvun Karjalankävijöitä olivat mm. Axe Gallen ( Akseli Gallen-Kallela) Louis Sparre, Juhani Aho, Eero Järnefeldt, Pekka Halonen, Eino Leino, Jean Sibelius, Emil Wikström, Santeri Ivala ja I.K.Inha sekä myöhemmin Ilmari Kianto.Eräs 1890-luvun eniten jälkiä jättäneistä Karjalan-matkoista oli arkkitehtien Yrjö Blomstedtin ja Viktor Sucksdorffin vaellus kesällä 1894. He julkaisivat matkan tulokset kuvitetussa kirjassaan Karjalaisia rakennuksia ja koristemuotoja. Teoksesta tuli kansallisen taideteollisuustyylin tiennäyttäjä, koska monet muutkin taiteilijat lähtivät etsimään vanhoista rakennuksista ja koristemuodoista virikkeitä omille ideoilleen.
Karelianismi esittäytyi kuvataiteessa miljöökuvina ja tyyppeinä mm. Gallen-Kallelan ja Edelfeltin maalauksissa, kaunokirjallisuudessa se näkyy eteenkin Ahon ja Leinon tuotannossa ja säveltaiteessa Sibeliuksen teoksissa. Arkkitehtuurissa karelianismi sekoittui ajan jugendtyyliin omaleimaisiksi kokonaisuuksiksi. Kansainvälisellä areenalla karelianismi näkyi vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyn paviljongissa ja kotimaassa taitelijoiden ateljeerakennuksissa.
Eräs 1890-luvun eniten jälkiä jättäneistä Karjalan-matkoista oli arkkitehtien Yrjö Blomstedtin ja Viktor Sucksdorffin vaellus kesällä 1894. He julkaisivat matkan tulokset kuvitetussa kirjassaan Karjalaisia rakennuksia ja koristemuotoja. Teoksesta tuli kansallisen taideteollisuustyylin tiennäyttäjä, koska monet muutkin taiteilijat lähtivät etsimään vanhoista rakennuksista ja koristemuodoista virikkeitä omille ideoilleen.
Gallen-Kallela kohotti kalevalaisen maailman
kansainvälisestä symbolismista ja jugendin virtauksista vaikutteita saaneen ilmaisunsa olennaiseksi osaksi. Jean Sibeliukselle kansalliset aiheet olivat tärkeitä 1910-luvun alkuun asti.
Tutkimusmatkat karelianismin hengessä jatkuivat 1920-luvulle asti, kunnes Suomen ja Venäjän välinen raja suljettiin. Suomalaisten miehittäessä osaa Vienaa toisen maailmansodan aikana runokyliä alettiin tutkia jälleen. Neuvostoliiton lakkauduttua ja uusien rajanylityspaikkojen myötä matkailu Karjalan kyliin on tullut taas suosituksi.
Karjalan runokylien elvytyshanke alkoi 1980-luvun lopulla. Elvytystyön tueksi perustettiin Vienan runokylät -projekti, jota ovat kansainvälisenä yhteistyönä toteuttaneet Karjalan tasavallassa toimiva Arhippa Perttusen säätiö ja Kuhmon Kulttuurikornitsa -säätiö (nykyinen Juminkeko-säätiö)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti