Yksi
niistä, joiden uraan Aleksanteri II:n nousu valtaistuimelle vuonna
1855 ja vapaamielisten uudistusten kauden alkaminen tuntuvasti
vaikutti, oli Johan Vilhelm Snellman. Hänen pitkä syrjässäolonsa
päättyi vuonna 1856, kun hänet nimitettiin Aleksanterin-yliopiston
rehtoriksi.
Tukholmassa
pohjalaisen merikapteenin poikana 12. toukokuuta 1806 syntynyt
Snellman kävi koulunsa Oulussa ja aloitti vuonna 1822 Turun
Akatemiassa ensin teologian, sitten filosofian opinnot. Yliopiston
mukana Snellman siirtyi Helsinkiin, jossa hän osallistui mm.
Lauantaiseuran toimintaan.
Snellman
oli jo opiskeluaikanaan tutustunut saksalaisen filosofin
G.W.F.Hegelin ajatuksiin. Ja kun Snellmanista 1830-luvun puolimaissa
tuli Aleksanterin-yliopiston dosentti, hän esitteli Hegeliä
kuulijakunnalleen.
Akateemiseen
vapauden puolustajana Snellman joutui kahnauksiin Nikolain ajan
viranomaisten kanssa. Hän irtautui yliopistosta ja lähti vuonna
1939 Ruotsiin, jossa tutustui liberalismin innostamaan nuoreen
älymystöön. Mutta Hegeliään Snellman ei unohtanut.
Kiinnostuksensa kohteen perässä hän lähti Tanskaan ja Saksan
valtioihin, joissa hän oleskeli vuosina 1840-41. Kohta Ruotsiin
palattuaan Snellman julkaisi vuonna 1842 pääteoksensa Läran on
staten (Oppi valtiosta), jossa hän pohti kansallisuutta ja etenkin
pienten kansallisuuksien ongelmaa.
Snellman
oli kohonnut kansainvälisesti maineikkaaksi filosofiksi, mutta kun
hän vuonna 1842 palasi Suomeen, hän ei onnistunut saamaan
Aleksanterin yliopistosta töitä. Niinpä hän muutti Kuopioon
yläalkeiskoulun rehtoriksi ja aloitti siellä kansallisen herättäjän
työn.
Snellmaninn
äänitorvena oli ruotsinkielinen viikkolehti Saima, jonka lukijoista
vain pieni osa oli Kallaveden rannalla. Enemmän niitä oli
suuriruhtinaskunnan pääkaupungin virkamies- ja älymystöpiireissä.
Ruotsinkieliselle sivistyneistölle suunnatussa Saimassa, joka oli
Suomen ensmmäinen varsinainen poliittinen lehti, Snellman julisti
suomalaissuusohjelmansa.
Virkamiesten
ja sivistyneistön kieleksi oli saatava suomi, vasta silloin väestön
suomenkielisen enemmistön aseman kohentuminen kävisi päinsä.
Sivistyneistön oli vaihdettava kielensä suomeksi ja myös
työskenneltävä suomenkielesen kansan hyväksi. ”Suomi ei voi
mitään väkivalloin, sivistyksen voima on sen ainoa pelastus”,
Snellman julisti.
Snellmanin
ohjelmassa oli keskeinen merkitys kansallishengellä, jonka
ilmentymiä olivat niin kansallisuus kuin kansakuntakn.
Kansallisuuden edellytys oli Snellmanin mukaan kielen ja syntyperän
ykseys. Kieli ilmensi kansallista sivistystä, joka olikin
kansalliduuden olennainen tuntomerkki. Kielensä kadotettuaan
kansakunta itsekin katoaisi.
Lehdessään
Snellman puuttui mitä moninaisimpin yhteiskunnallisiin ja
taloudellisiin kysymyksiin, mistä ajan
byrokraattis-taantumuksellisessa ilmapiirissä ei voinut olla kuin
seuraus: sensuurin herääminen. Saima oli lakkautettava vuonna 1846.
Snellman
muutti Kuopisto takaisin Helsinkiin, mutta koska hän ajatustensa ja
Saiman lakkauttamisen takia oli merkitty mies, ovet tärkeisiin
virkoihin eivät auenneet. Vasta vapaamieleisen uudistuskauden
alkaminen nosti hänet julkisuuteen, ensin filosofian professoriksi
vuosiksi 1856-1863.
Professorina
Snellman teroitti suomalaisten mieliin luottamuksellisten suhteiden
tärkeyttä Venäjää. Hän kritisioi Ruotsissa Krimin sodan
aikoihin virinnyttä skandinismia, joka halusi palauttaa Suomen
takaisin Ruotsin yhteyteen. Moiset haaveet voisivat vain vaarantaa
Suomen omintakeisen kehityksen.
J.V.
Snellman Wikipedia
J.V.Snellman
Biografiakeskus
J.V.Snellman
OpettajaTV
Johan
Vilhelm Snellman Snellman-instituutti
J.V.Snellman
– Kokkolan historia
J.V.Snellman
-Suomalaisuuden liitto
Lähdeaineisto
Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti