Suomesta siirrettiin
toisen maailmansodan aikana Ruotsiin ja Tanskaan turvaan noin 70 000
lasta, joist noin 10 prosenttiä jäi uuteen kotimaahansa. Tässä
lapset Turun rautatieasemalla lähdössä Ruotsiin tammikuussa 1942.
Suomen armeija saavutti
vuoden 1941 aikana ne strategiset tavoitteet, jotka sille sodan
syttyessä oli asetettu. Suomi oli valloittanut takaisin talvisodassa
menetetyt alueet ja suuren osan Itä-Karjalaa. Hangosta
neuvostoliittolaiset olivat vetäytyneet joulukuun 1941 alussa.
Suomalaisten hyökkäysvaihe
päättyi juuri, kun suursota sai dramaattisen käänteen. Japanin
hyökkäys Pearl Harbouriin veti Yhdysvallat mukaan maailmansotaan.
Uuden maailman suurvalta mobilisoi tuotantovoimansa ja tuli mukaan
sotaan myös Euroopassa. Samalla se laajensi huomattavasti apuaan
Neuvostoliitolle. Suomalaiset joutuivat huomaamaan, että vastustajan
sota- ja elintarvikkeissa luki yhä useammin ”Made in USA”.
Neuvostoliitto käynnisti
vuoden 1942 alussa voimakkaan hyökkäyksen Maaselän kannakselle
turvatakseen Muurmannin radan liikenteen jatkuvuuden. Suomalaiset
pysäyttivät hyökkäyksen, mutta keväällä neuvostojoukot
hyökkäsivät uudestaan Aunuksen kannaksella ja Kiestingin alueella.
Suomalaiset onnistuivat lyömään hyökkäykset takaisin, minkä
jälkeen rintamalinjat pysyivät muuttumattomina kesään 1944
saakka. Molemmat osapuolet keskittyivät tiedustelu- ja
sissitoimintaan.
Vuoden 1942 alussa Suomen
armeija oli ryhmittynyt asemasotaa varten. Lähes 75 000
rintamamiestä kotiutettiin ja joukkoja järjestettiin uudelleen.
Maaliskuun alussa johtosuhteet järjestettiin niin, että kullekin
kannakselle perustettiin päämajan alainen johtoporras. Näin
syntyivät Kannaksen, Aunuksen ja Maaselän ryhmät. Kesään 1942
mennessä joukkoja siirrettiin ja alistettiin niin, että suomalaiset
ja saksalaiset joukot olivat eräitä erillisosastoja lukuunottamatta
omasa kansallisessa johdossaan.
Kaikilla kolmella
kannaksella ryhdyttiin linnoitustöihin, joiden tuloksena syntyivät
mm. Vammelsuu-Taipale-asema ja Viipuri-Kuparsaari-Taipale asema
Karjalan kannakselle ja ns. U-asema sekä PSS-asema Aunuksen
kannakselle. Linnoitustöitä tehtiin aluksi pääasiassa Aunuksen ja
Maaselän kannaksella. Töiden painopiste siirtyi Karjalan
kannakselle vasta keväällä 1944.
Asemasotavaihe synnytti
kuin itsestään puhdetyöharrastuksen, joka auttoi miehiä pääsemään
hetkeksi eroon sodan arjesta, Puuhdtöiden ja erilaisten korsujen ja
rakennusten tekeminen kasvoi niin laajamittaiseksi, että siitä
koitui vakavaa haittaa koulutukselle ja linnoitustöille. Tilannetta
pahensi se, että sodanjohto ei tarpeeksi intensiivisesti osannut
suhteuttaa varusteidn aseistuksen kehittämistä sodan tuleviin
käänteisiin.
Suomessa mobilisoitiin
armeijan palvelukseen toisen maailmansodan aikana niin suuri osuus
väestöstä, että voitiin puhua maailmanennätyksestä. Jos mukaan
otetaan linnoitustöissä olleet työvelvolliset ja erilaisissa
maanpuolustustehtävissä oli enimmillään noin 650 000 henkeä eli
17 prosenttiä väestöstä.
Kun näin paljon väkeä
oli poissa siviilitösitä, teollisuu ja maatalous kärsivät pahasti
työvoimapulasta. Laki yleisestä tövelvollisuudesta sodan aikana
oli hyväksytty jo kesäkuussa 1939, mutta työvelvollisuusmääräyksiä
jaettiin huomattavasti ennakoitua vähemmän. Naiset, nuoret ja
vanhukset kantoivat vapaaehtoisesti vastuun siitä, että välittömät
työt tehtiin. Ongelmien voittamiseksi perustettiin useita
vapaaehtoiseen avustustyöhön perustuneita organisaatioita.
Kun kansa oli ajettu näin
koville, sen yksimielisyyttä oli varjeltava kaikin tavoin.
Jatkosodan aikana viranomaiset ohjasivat mielipiteenmuodostusta
sensuuri- ja tiedotustoiminnalla. Talvisodan aikana sensuuri oli
kohdistunut pääosin sotilaallisiin asioihin, mutta jo välirauhan
aikana sensuuri alkoi koskea poliittisia asioita ja pyrki
rajoittamaan erityisesti ulkompolitiikaa koskevaa kirjoittelua sekä
hallituksen ja viranomaisten arvostelua. Sensuuritoiminnan johto
siirtyi päämajlata sisäministeriöm alaisella Tiedostustoiminnan
tarkastusvirastolle.
Jatkosodan sytyttyä
perustettiin valtioneuvoston kanslian alainen Valtion tiedotuslaitos,
joka jakaantui sensuurista huolehtivaan tarkastusosastoon,
tiedotusjaostoon ja talousosastoon. Päämajan propagandaosasto
muutettiin tiedotusosastoksi. Sensuuri hillitsi kirjoittelua niin
oikealla kuin vasemmallakin, Hyökkäysvaiheen aikana puututtiin
erityisesti oikeisto- ja keskustalehtien Suur-Suomi-henkisiin
kirjoituksiin. Asemasodan aikana sensuurin päähuomio kohdistui
sosiaalidemokraattisten ja ruotsinkielisten lehtien artikkeleihin,
joissa arvosteltiin Saksaa tai puhuttiin erillisrauhasta.
Saksan-vastaiseen
kirjoitteluun puuttui sensuuriviranomaisten ohella maan hallitus,
jota Saksan edustajat painostivat ankarasti. Saksalaisten oli vaikea
ymmärtää sitä, ettei suomalaista lehdistöä saatu kuriin.
Kriittisimmät kirjoitukset johtivat elintarvike- ja asetoimitusten
katkaisemiseen.
Yleistä mielipidettä oli
seurattu ja ohjattu jo talvisodan aikana paikaillisten tiedottajien
avulla, ja toimintaa jatkettiin jatkosodan aikana. Sodan
loppuvaiheessa noin 10 000:een kasvanut tiedottajoukko vihittiin
tavallisia kansalaisia paremmin poliittiseen ja sotilaalliseen
tilanteen taustoihin, minkä ansioista tiedottajat kykenivät
toimimaan paikallisina mielipidejohtajina ja vahvistamaan
kansalaisten uskoa maan johdon kykyyn ratkaista ongelmat. Sodan
jyrkistä käänteistä huolimatta suomalaiset luottivat poliittisiin
ja sotilaallisiin johtajiinsa. Suomessa oli koko sota-ajan
laajapohjainen hallitus ja samat miehet, jotka johtivat Suomen
sotaan, johtivat sen myös rauhaan.
Lähdeaineisto Suomi
kautta aiojen ISBN 951-8933-60-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti