7. Divisoona etenee Jänisjoelle

7.Divisoonan eteneminen Jänisjoen laakossa 16.-20.7.1941

Kenraalimajuri Hägglundin komentama VII Armeijakunta oli murtanut Neuvostoliiton joukkojen ensimmäisen puoustuslinjan Laatokan Karjalassa heinäkuun puoliväliin mennessä. 7. Divisioona oli saavuttanut Matkäselänlammen-Vahvajärven pohjoispään-Jänisjärven tasan. Armeijakunnan oikeassala siivellä hyökännyt 19.Divisioona oli murtanut vihollisen puolustukseen vain noin parin kilometrin levyisen ja neljän kilometrin syvän aukon. Vastassa ollut 168. Divisioona pystyi pitämään hallussaan heinäkuun puoliväliin saakka muun muassa Jänisjärven-Vahvajärven kannaksen, Ruskealan, Otakkalan, Matkaselän aseman ja Jaakkiman.

Kenraalimajuri Hägglund käski heinäkuun 14. päivänä armeijakuntansa jatkaa hyökkäystä 7. Divisioonan piti vallata Vahvajärven ja Jänisjärven väliset kannakset ja edetä Hämekoskelle. Osillaan 7.Divisioonan piti hyökätä Ruokojärven-Vahvajärven tasalle ja jatkaa hyökkäystään Ruskelan suuntaan. 7. Divisioonan tyksitöstä muodostettiin kaksi tykistäryhmää. Majuri Jaakko Laurikaisen tykistöryhmään kuului kolme Kenttätykistörykmentti 2:n patteristoa. Majuri Lennart Hammarenin johtamaan tykistöryhmään kuului neljä raskasta Patteristoa (3, 4 ja 28 sekä Linnoituspatteristo 5).

Eversti Svensson käski Jalkaväkirykmentti 9:n komentajalle eversti Kuistiolle avata Vahvajärven-Jänisjärven väliset kannakset. Tätä tehtävää varten Svensson alisti Kuistiolle ratsumestari Lauri Molanderin komentaman Kevyt Osasto 15:n ja kapteeni Hakon Liliuksen Kevyt Osasto 14:n. Hyökkäys alkoi heinäkuun 15. päivänä.

Vihollisella oli vahvat asemat Vahvajärven-Jänisjärven välisillä kannaksilla. Kannakset oli miinoitettu ja ansoitettu. Vihollisen ilmavoivat yrittivät häiritä pommituksilla Taisteluosasto Kuistion etenemistä.

Taisteluosasto Kuistio aloitti etenemisensä 15.7. illalla Ylälammen pohjoispääin tasalta. Edessä oikealla eteni majuri Matti Aarnion komentama jalkaväkirykmentti 9:n II Pataljoona ja vasemmalla kapteeni Sulo Marttisen johtama Jalkaväkirykmentti 9:n I Pataljoona.

Taisteluosasto Kuistio eteni aamuyöhän mennessä Pitkosen-Immosten aukean tasalle, missä Jalkaväkirykmentti 9:n I Pataljoona joutui veriseen ylläkön kohteeksi. Suomalaisten tappiot olivat raskaat, Myös kapteeni Marttinen kaatui. Hänen tilalleen komentajaksi määrättiin kapteeni Arto Heikki Virkkunen. Taistelut jatkuivat kiivaina koko aamuyön.

Heinäkuun 16. päivänä taistelut yhä kiihtyivät, sillä vihollisjoukot olivat saivat apua Harlun suunnalta, Iltapäivällä todettiin, että järvikannasten läpäisemiseen tarvittiin lisää tykistön tukea. Taisteluosasto Kuistion etummaisia joukkoja vedettiin muutamia satoja metrejä taammaksi. Näin tehtiin tilaa voimakkalle tykistön tulivalmistelulle.

Tykistö aloitti kello 19.55 viiden minuutin mittaisen lujan tulivalmistelun, jonka jälkeen jalkaväki hyökkäsi ja mursi vihollisen puolutustuksen. Tämän jälkeen Taisteluosasto Kuistio eteni nopeasti kaakkoon Jänisjokea ja Hämekoskea kohti.

Keskiyön aikaan Taisteluosasto Kuistion oli pakko pysähtyä pimeyden ja runsaiden miinoitusten vuoksi. Jo 17.7. aamuyöllä hyökkäystä jatkettiin ja saavutettiin Alalammesta Jänisjärveen laskeva Kelakosken vesistö.

Majuri Matti Aarnio oli jo 16.7. taistelujen kestäessä lähettänyt luutnantti Yrjö Keinosen johtaman polkupyöräkomppanian vetäytyvän vihollisen selustaan häiritsemään sen perääntymistä. Keinosen komppania eteni jo samaan iltaan mennessä Kelokosken tuntumaan.

Heinäkuun 17. päivän aamuun mennessä Taisteluosasto Kuistio oli täyttänyt tehtävänsä. Taistelu Vahvajärven-Jänisjärven kannaksista oli päättynyt suomalaisten voittoon. Hajalle lyödyt vihollisjoukot vetäytyivat Hämekosken suuntaan.

Jo heinäkuun 16. päivänä kenraalimajuri Hägglund oli käskenyt 7. Divisioonalle jatkotehtävän ja vallata sillanpää Jänisjärven itäpuolellta Hämekosken maantie- ja rautatiesiltojen kohdalla. Sen jälkeen 7. Divisioonan piti edetä nopeasti Harluun ja Läskelään sekä katkasita vihollisjoukkojen perääntymistiet itään. Tehostaakseen 7. Divisioonan operaatioita Hägglund alisti eversti Svenssonille vajaan Jalkaväkirymentti 37:n ja Sissipataljoona 2:n.

VII Armeijakunnan painopiste oli vasemmalla siivellä Hämekosken alueella, jossa eristetin taitavasti sen länsi- ja itäpuolella toimivat vihollisjoukot toisistaan ja suojattiin kaakkon hyökkäävän VI Armeijakunnan selusta.

Hämekosken suuntaan edenneet Sissipataljooan 2 ja Kevyt Osasto 15 saivat kosketuksen viholliseen Teponkylän alueella ja valtasivat vihollisasemat. Kevyt Osasto 15 valtasi 17.7. illalla Hämekosken. Vihollinen vetäytyi Harlun suuntaan. 7.Divisioonan joukot saivat yhteyden VI Armeijakunnan 11. Divisioonan joukkoihin, jotka olivat edenneet Jänisjärven itäpuolitse ja vallanneet jo 16.7. Jänisjärven yläjuoksun sillat Hämekoskella. Jänisjoen itä- ja länsipuolella olevat vihollisjoukot oli saarrettu. Niiden ainut mahdollisuus oli vetäytyä Laatokan yli.

Taisteluosasto Sainio (JR 51, I/JR 30 ja Kev Os 15) jatkoi hyökkäystä Hämekoskelta kohti Harlua. Päävoimat etenivät Harluun johtavan tien suunnalla ja majuri Paavo Hirvelän komentama Jalkaväkirykmentti 51:n I Pataljoona Kangaslammen- Viison suuntaan. Taisteluosasto Saniota tuki Kevyt Tykistöryhmä Laurikainein, johon kuuluivat Kenttätykistörykmentti 2:n II ja III Patteristo sekä Kevyt Patteristo 14.

Taisteluosasto Sainio valtasi Harlun heinäkuun 19 päivänä saarrostavalla hyökkäyksellä tykistönsä tukemana. Taisteluosasto Sainio sai samalla yhteyden Jänisjärven itärannan miehittäneisiin 11. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 50 joukkoihin.

Harlusta eteneminen jatkui kohti Läskelää Jalkaväkirykmentti 51:n III Pataljoona eteni Läskelän kylän pohjoisreunaan 20.7. illalla ja kohtasi vihollisen. Pataljoona hyökkäsi tyksitön tukeman ja valtasi tärkeän Läskelän kylän heinäkuun 21. päivänä. Vihollisjoukot vetäytyivät länteen Laatokan rannikolle ja lähisaariin. III Pataljoona valtasi Jänisjoen suun ja ryhtyi valtaamaan Sortavalan itäpuolisia Laatokan saaria.

Everstiluutnantti Erkki Ruotsalon komentama Jalkaväkirykemntti 30 eteni Harlun lounaispuolelta Laatokan rantaan Rautalahden kohdalle. Vihollisjoukot vetäytyivät länteen Kirjavalahden pohoisrannan suuntaan. Eversti Svensson oli kuitenkin jo suunnannut Jalkaväkirykmentti 9:n Kirjavanlahden länsipäähän sinne vetäytyvien vihollisjoukkojen tuhoamiseksi.

VII Armeijakunta ja 7. Divisioona olivat luoneet edulliset lähtöasemat hyökkäyksen jatkamiseksi Sortavalaan. Karjalan Armeija oli saavuttanut merkittävän osavoiton. Se hallitsi nyt Jänisjärven ja Laatokan välistä tärkeää kannasta sekä Hämekosken ja Läskelän siltoja. Laatokan lounas- ja kaakkoispuoliset vihollisvoimat oli jaettu kahteen osaan.

VII Armeijakunnan päävoimien edetessä Jänisjärven länsipuolella etelään taistelivat vastustajan 168. Divisioonan pääosat vielä vahvoissa asemissaan puolustukselle edullisessa maastossa Kangaskylän, Matkaselän ja Otrakalan alueilla 19. Divisioonan joukkoja vastaan. VII Armeijakunnan komentajan päämäränä oli muodostaa vahva painopiste Jänisjärven läsnirannan suunnalle. 19. Divisioonan piti vallata Matkaselän – Otrakkalan – Ruskealan alue ja puolustautua vain osillaan oikealla siivelläään Pyhäjärven -Kangasjärven linjalla.

Heinäkuun 17. päivänä vihollisen todettiin alkavan vetäytyä Jaakkiman kylästä Matkaselkää kohti. Samana päivänä kenraalimajuri Hägglund käski eversti Hannukselan vallata Kaalamon rautatieasema ja Kangaskylä. Eversti Hannuksela käski eversrtiluutnantti Juvan komentaman Jalkaväkirykmentti 58:n vallata Kaalamo ja sen jälkeen katkaista tieyhteys Kangaskylästä Kaalamoon. Jalkaväkirykmentti 58:n oli pyrittävä ottamaan yhteys niihin 7. Divisioonan osiin, jotka etenivät koillisesta Ruskealaa kohti.

Jalkaväkirykmentti 58 aloitti etenemisen Kaalamoa kohti 17. heinäkuuta kello 15. Sen eteneminen oli vaikeaa tiettomässä, soisessa maastossa. Kun pioneerit rakensivat ajoneuvouria, joukot ja niiden ajoneuvot kykenivät etenemään.

Vihollisella oli lujat asemat Kaalamon Suurselässä, jossa Jalkaväkirykmentti 58:n kärkijoukot joutuivat kiivaisiin taisteluihin heinäkuun 18. päivänä. Heinäkuun 19. ja 20.vihollinen teki useita vastahyökäyksiä. Sille oli tärkeää pitää hallussaan Ruskealasta Kaalamoon johtava tie, koska vihollinen sai lisää joukkoja Ruskealan suunnasta. Taistelu Kaakomosta ratkesi Jalkaväkirykmentti 58:n voitoksi vasta heinäkuun 22. päivänä.

Lähdeaineisto Matti Koskimaa Suomen kohtalon ratkaisut ISBN 978-952-291-011-0