Sortavalan saartaminen

Eversti Matti Laurilan komentaman Jalkaväkirykmentti 16:n piti vallata Jalkaväkirykmentti 58:n länsipuolella Kangaskylä, josta johti tie Kaalamoon. Näin piti suojat JR 58:n oikea sivusta.

Jalkaväkirykmentti 16:n hyökkäys alkoi 18. heinäkuuta kello 3.30 tykistön tulivalmistelun jälkeen. Rykmentti valtasi Kangaskylän samana iltapäivänä. Eversti Laurila sai käskyn jatkaa hyökkäystä Kaalamon-Vannisenmäen suuntaan.

Eversti Svensson oli jo heinäkuun 17. päivänä käskenyt eversti Salmion komentamalle Jalkaväkirykmentti 37:lle edetä Vahvajärven itäpäästä länteen. Rykmentin piti hyökätä Särkisyrjän kautta Ruskealan ja Sortavalan väliselle maantielle. Kun 19. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 16 eteni samanaikaisesti Kaalamoa kohti, oli suomalaisilla joukoilla mahdollisuus saartaa vihollisen 168. Divisioonan osat Ruskealan-Kaalamon-Särkisyrjän alueella.

Jalkaväkirykmentti 37 kohtasi vahvan vihollisen Särkisyrjän kylässä 18.7. aamulla. Rykmentti saavutti lujasti taistellen Jänissaaren ja Särkisyrjän välisen maantien puolen päivän aikaan. Tälle tasalle suomalaisten eteneminen pysähtyi vihollisen kiivaaseen tuleen. Eversti Salmio määräsi 18.7. illalla hyökkäyksen pysäytettäväksi.

Myöhään 18.7. illalla vihollisjoukot aloittivat voimakkaan vastahyökkäyksen. Jalkaväkirykmentti 37:n joukot torjuivat vastahyökkäyksen, joka kuitenkin hidasti suomalaisten etenemistä. Jalkaväkirykmentti 37 pystyi jatkamaan hyökkäystään vasta seuraavana päivänä.

Karjalan Armeijan komentaja Heinrichs käski 19.7. VII Armeijakunnan lyödä Matkaselän- Sortavalan alueella oleva vihollinen ja vallata Sortavala. VII Armeijakunnan komentaja Häggllund käski 20.7. eversti Hannukselan komentaman 19. Divisioonan edetä päävoimillaan Kaalamon-Okanmäen-Sortavalan suuntaan. Divisioonan oli valmistauduttava eri käskyn saatuaan valtaamaan Sortavala yhteistoiminnassa 7. Divisioonan kanssa.

7. Divisioonan komentajan Svensson suuntasi 20.7. aamulla Jalkaväkirykmentti 9:n Lähteenselästä Kirjavanlahteen. Tässä vaiheessa VII Armeijakunnan komentaja totesi, että vihollisjoukkojen komentaja yritti kaikin voimin hidastaa 19. Divisioonan etenemistä Sortavalaan johtavien teiden suunnilla. Tämän vuoksi kenraalimajuri Hägglund käski 7. Divisioonan hyökätä kaikilla käytettävissä olevilla joukoilla Pien-Rytky-Helylän suuntaan ja vallata Rytkyn aseman- Helylän-Kirjavalahden alue. 7. Divisioonan hyökkäyksellä piti katkaista 19. Divisioonaa vastassa olevan vihollisen vetäytymisyritykset Sortavalaan. Kenraalimajuri Hägglundin 7. Divisioonalle käskemä sotatoimi onnistui ja johti menestykseen, vihollisjoukkojen saartamiseen.

Eversti Svensson pyysi lupaa ylittää Tohmajoki Rytyn aseman luona. Kenraalimajuri Hägglund antoi luvan ja käski samalla 7. Divisioonan vallata Leppäselän tienhaara. Heinäkuun 24. päivänä eversti Svensson käski Jalkaväkirykmenttin 37:n yökätä Tohmajoen yli ja vallata Leppäselän tienhaara. JR 37:n komentaja, eversti Salmio käski rykmenttinsa I Pataljoonan hyökätä Tohmajärven yli ja vallata sillanpää. Tohmajoen länsiranta oli kuitenkin vihollisen vahvasti miehittämää ja sitä hallitsi korkea Papyloninmäki. I Pataljoona valtasi määen tykistön tukemana vasta 25. heinäkuuta.

Jalkaväkirykmentti 37:n päävoimat aloittivat Tohmajoen ylityksen 25.7 aamulla rautatiesillan ja Rytyn välillä. Rykmentti eteni Leppäselkää kohti. Vihollinen teki ankaraa vastarintaa. Heinäkuun 27. päivänä eversti Svensson käski Jalkaväkirykmentti 37:n ja Jalkaväkirykmentti 30:n saartaa ja tuhota Leppäselän alueella toimivat vihollisjoukot. Ankarat taistelut jatkuivat Leppäselän-Okanmäen- Tapiolan hovin alueella Tykstöryhmä Väinämön neljän patterin tukemana. Saarretut vihollisjoukot kärsivät raskaita tappioita heinäkuun 27. ja 29. päivien välisenä aikana.

Kun Jalkaväkirykmentti 30 aikoi jatkaa hyökkäystä Tapiolan hovin alueelta kaakkoon, ajoi vastaan henkilöauto, joka tuhottiin. Autossa oli kuolleena vihollisen 198. Divisioonan esikuntapäällikkö. Suomalaisilla ei ollut aikaisemmin tietoa tästä vihollisdivisioonasta, Kaatuneen everstiluutnantti Sinukin mukana olleista asiakirjoista selvisi, että vihollinen valmisteli suurta vastahyökkäystä. Tämän vuoksi eversti Svensson käski Jalkaväkirykmentti 30:n ryhmittyä toistaiseksi puolustukseen.

Kenraalimajuri Hägglund käski 23.7. 19. Divisioonan jatkaa hyökkäystään Kaalamosta etelään Okanmäen-Leppäselän suuntaan. Eversti Hannuksela käski Jalkaväkirykmentti 58 hyökätä Okanmäen-Leppäselän suuntaan. Rykmenttiä tuki majuri Paul Aallon komentama tykistöryhmä, johon kuului kaksi patteristoa. Molempia jalkaävkirykmenttejä tuki 19. Divisioonan yhteispatteristo, Raskas Patteristo 17, jota komensi kapteeni Albert Tigerstedt.

Jalkaväkirykmentti 58:n päävoimat aloittivat etenemisen 25.7. aamupäivällä. Tiedustelupartiot totesivat, että viholllinen oli miehittänyt vahvasti Okanmäen ja Tirimäen, JR 58 hyökkäsi 26.7. päivällä tykistön tulivalmistelun jälkeen Okanmäkeä ja Tirimäkeä vastaan. Hyökkäykset jatkuivat heinäkuun 28. päivään saakka. Ne eivät johtaneet tulokseen. Vihollinen piti sitkeästi hallussaan puolustajalle maastoltaan edulliset ja lujasti linnoitetut Okanmäen ja Tirimäen.

Eversti Matti Laurilan komentaman Jalkaväkirykmentti 16:n III Pataljoona oli valloittanut Ihalanvaaran heinäkuun 22. päivänä. Vihollinen valtasi sen takaisin. Heinäkuun 25. päivänä vihollisjoukot kuitenkin vetäytyivät Ihalanvaarasta ja Haapavaarankylästä. Syy vihollisjoukkojen vetäytymiseen oli ilmeisesti se, että 7. Divisioonan hyökkäsy Leppäselkään uhkasi vakavasti viholllisjoukkojen vasenta sivustaa ja selutayhteyksiä.

Jalkaväkirykmentti 16:n hyökkäykset Kumurinkylän valtaamiseksi 25.-27. heinäkuuta eivät johtaneet tulokseen. Sen sijaan Jalkaväkirykmentti 16:n I Pataljoona valtasi Koivikkomäen 28.7. illalla ja katkaisi vihollisjoukkojen huoltotienOkanmäestä Ilmakoskelle.

Kenraalimajuri Hägglund suunnitteli kokoavansa 19. Divisioonan pääosat Kiteenjoen itäpuolelle ja hyökkäävänsä Höksölän-Ännikkäniemen tien eteläpuolistes Kalattoman tienhaaraan. Tarkoituksena oli saartaa VII Armeijakunnan oikeaa siipeä vastassa olevat vihollisjoukot. Tätä varten Jalkaväkirykmentti 51 sai käskyn siirtyä Jänisjokilaaksosta 19. Divisioonan hyökkäyskaistalle. Suunniteltua keskitettyä saarrostushyökkäystä ei voitu toteuttaa, sillä vihollinen aloitti 29.7. lisäjoukkoja saatuaan (198.D) lujan vastahyökkäyksen Pyhäjärven-Laatokan välisellä rintamalla.

Lähdeaineisto Matti Koskimaa Suomen kohtalon ratkaisut ISBN 978-952-291-011-0