Kannakselle!

Suomi oli heinäkuun 10. päivänä aloittanut suuren hyökkäyksen Laatokan Karjalassa, nyt oli aika toimia myös Itä-Kannaksella. Siellä hyökkäsi kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen johtama II AK. Se oli aiemmin tehnyt pienempiä hyökkäyksiä, muun muassa 2.D oli ollut taisteluissa Tyrjässä. Nyt armeijakunta aloitti yleishyökkäyksen, jonka ensimmäisenä tavoitteena oli vallata Laatokan länsirannalta kolmi Elisenvaara-Hiitola-Ilmee. Hyökkäyksen ajankohdan määritteli osalta se, että pohjoisemmassa hyökkäävän Karjalan Armeijan eteneminen Sortavalaan oli hidastunut, ja Neuvostoliitto oli siirtänyt kaupunkia puolustamaan resrevijoukkojaan Kannakselta, Länsi-Kannaksella asemissa ollut IV AK odotti vielä asemissaan.

II AK:n oikella siivellä hyökännyt eversti Aaro Pajarin johtama 18 D aloitti hyökkäyksensä 31.7. kohti Ilmeetä. Se oli tiestön solmukohta ja siten strategisesti tärkeä kohde. Heti ensimmäisenä päivänä vastarinta oli kiivasta, mutta kasapanoksin, käsikranaatein ja tykistön suorasuuntaustulen avulla tukikohtia vallattiin yksi toisensa jälkeen. Divisioonan kärkenä etenivät JR 27 ja JR 49.

Matkalla kohti Ilmeetä Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät suomalaisia vastaan Karjalaisen kylässä. Vastahyökkäykset muodostivat sivustauhan, joka oli torjuttava. Pajari otti III/JR 27:n omaan komentoonsa ja saartoi yhdessä Kev.Os, 7 kanssa kylän tykistövalmistelun jälkeen. Siellä olleet venäläiset pyrkivät murtautumaan ulos. Yritys torjuttiin, ja neuvostopataljoona tuhoutui taistelussa, Neuvostoliiton vastarinnan murruttua Karjalaisen kylässä ja muissa Ilmeetä ympäröivissä maastoissa 4.8. kylä vallattiin 20 minuutin tulivalmistelun jälkeen. Neuvostojoukot vetäytyivät Ilmeesta kaakkoon.

Hiitolaa kohti lähti etenemään 15. D, jota johti eversti Hersalo. Sen hyökkäys alkoi myös 31.7., ja kärkenä eteni JR 36. Heti hyökkäyksen alussa suomalaiset kohtasivat tiiviin vastarinnan Pajarin kylässä. Voimakkaisen tulivalmistelujen jälkeen kärkijoukot eivät päässeet juuri etenemään, joten suomalaiset päättivät saarrostaa. Tämä tuotti tulosta. Kylä vallattiin 3.8.

Viikon lopulla suomalaiset olivat tehneet Neuvostoliiton puolustukseen noin neljän kilometrin levyisen murron, josta joukot etenivät kohti Hiitolaa. Sivustoilla, esimerkiksi Änkilänsalossa, oli kuitenkin Neuvostoliiton asemia, jotka hidastivat kulkua ja tekivät sen epävarmaksi.

Suomen 2. D oli jo aiemmin kohdannut hyvin puolustautuvan vihollisen Tyrjän suunnalla. 31.7. tykistö ampui kylään noin puolentoista tunnin tulivalmistelun, jonka jälkeen eversti Kempin johtama JR 7 hyökkäsi. Maasto oli tiheästi miinoitettu, minkä lisäksi venäläisten sytyttämät metsäpalo hidastivat etenemistä kohti kylää. Parhaiten suomalaisjoukoista eteni JR 7:n toinen pataljoona, jota johti kapteeni Ahola, Se vyörytti eteenpäin kasapanosten voimala torjuen matkallaan panssareiden tukemat vihollisen vastahyökkäykset.

3.8. II/JR 7 mursi venäläisten puolustuksen Rokkolan talon suunnalla, ja I/JR 7 valtasi Hiekkamäen tukikohdan, Tämän jälkeen Tyrjä saarrettiin. Seuraavan päivän aamuna venäläiset yrittivät murtautua ulos, mutta yritys torjuttiin. Seuranneessa kiivaassa tulitaistellussa neuvostojoukot tuhottiin. Tyrjän taisteluissa menetettiin satoja henkiä. JR 7:n menetykset pelkästään kaatuneina olivat 326. Neuvostoliiton puolella kaatuneita oli satoja. Vangeiksi jäi noin 200 puna-armeijan sotilasta.

Sortavalaa tavoitteleva Suomen VII AK joutui Neuvostoliiton vastahyökkäyksen kohteeksi. Neuvostoliiton 168 D, oli saanut tuekseen 198. D:n. Ne hyökkäsivät Tohmajoella Sortavalan pohjoispuolella 29.7. Taistelut alueella raivosivat 2.8. asti. Paikoin ne ratkaistiin vyöryttämättä venäläsipesäkkeitä savupanosten ja liekinheitinten avulla.

Sortavalasta luoteeseen käytiin samanluonteisia taisteluita kuin Tohmajoellakin. Siellä Okanmäki ja Tirinmäki olivat keskipisteessä, kun hyökkäykset toisensa jälkeen löivät puolelta toiselle. Lopulta maasto jäi suomalaisten haltuun. Mäet olivat linnoitettu tykkiasemin ja konekivääripesäkkein, joiden oli tarkoitus estää suomalaisten pääsy Sortavalaan.

Tulemanjärven suunnalla Laatokan Karjalassa operoinut Suomen 1. D oli edennyt Vieljärvelle ja Pejärvelle. Se sai vastaansa Petroskoista tulevan tien suunnasta Neuvostoliiton vastahyökkäyksen, joka torjuttiin. Suomalaiset saivat saaliiksi muun muassa kahdeksan täydessä kunnossa ollutta panssarivaunua. Heinäkuun viimeisinä päivinä 1D hyökkäsi Kutsjärven kylään, mutta joutui perääntymään. Kuukauden lopussa tilanne oli vakaa, ja joukot olivat puolustuksessa Kutsjärven-Kirvesjärven tasalla. Myös monet Kat.A:n eteläsiiven joukot olivat puolustusryhmityksessä. Laatokan rantaa huimaa vahtia edenneet Laguksen joukot odottivat Tuuloksessa syyskun alkuun asti.

Kohti Suojärveä 1. D:n pohjoispuolella edennyt vahvennettu Saksan 163. D oli pysähtynyt Näätöojalle. Osa divisioonan joukoista jäi sinne, ekä siellä elokuun alusa merkittävää etenemistä saatu aikaan. Muilla oslla päätettiin edetä Tolvajärven ja Ägläjärven kannasten yli pohjoisesta saarrostaen. Hyökkäys alkoi 3.8. ja jo samana päivänä vallattiin Kitelänselän kylä.

Suomen 14,D oli parin viikon taisteluiden jälkeen vallannut Omelian. Nt sen tavoitteena siinsi Ontrosenvaara, joka oli välietappi matkalla Rukajärvelle. Aamulla 1.8. suomalaiset saavuttivat Tsikka-Kemijoen sillan. Sen takana oli Ontrosenvaara, Silta oli tulessa, ja puna-armeijalaiset olivat asemissa joen vastarannalla. 14. D:aa hätyyttelivät niin vihollisen lentokoneet kuin tykistökin. Kaikki viittasi siihen, että neuvostojoukkojen vahvistukset olivat saapuneet paikalle.

Vallatakseen Ontrosenvaaran suomalaisten oli turvattava sivustat ja vallattava sillanpää joen itäpuolelta, 4.8. suomalaiset saivt haltuunsa siltää tulellaan hallinneen tukikohdan. Saarrostusryhmän etenemistä kuitenkin hidastivat miinat ja vastahyökkäyksiä tekevä vihollinen. Taistelut kestivät reilun viikon.

Vienan Karjalassa operoineen III AK:n Ryhmä F jatkoi etenemistään kohti Uhtuaa. 1.8. neuvostojoukot suuntasivat vastahyökkäyksen JR 32:n niskaan, mutta sen saatiin torjuttua. Suomalaisten hyökkäys ei edennyt, ja joukot ryhmitettiin puolustukseen valmistelujen ajaksi.

Saksalaisdivisioona Nordin tukema Ryhmä I aloitti läpimurtohyökkäyksen Sohjanjoella 31.7. Suomalais-saksalaiset joukot pääsivät joen yli, mutta vihollisen viivytys sen toisella puolella oli tehokasta. Lopulta suomalaiset pakottivat vihollisen vetäytymään asemistaan. Samaan aikaan joen ylityksen kanssa suomalaiset veivät joukkoja Tuppajärven yli tavoitteenaan päästä vihollisen selustaan ja Sohjanan – Kiestingin tielle.

Viikon lopussa tilanne oli se, että neuvostojoukot vetäytyivät kohti Kiestinkiä, suomalaiset rakensivat siltaa Sohjanan joen yli, ja Sohjanan-Kiestingin tielle kiertäneet joukoi eivät pystyneet pitämään sitä halussaan. 3.8. joukot saivat käskyn hyökätä Sohjanasta itään, kunnes tielle järven yli kiertäneet joukot olisi tavoitettu.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5