Seis Tuuloksessa

Suomen 14. Divisioona katkaisi Rukajärvelle johtavan tien.

VI AK jatkoi nopeaa etenemistään Neuvostoliittoon. Laatokan rantaa edennyt Suomen 5 D:n kärki valtasi Salmin kirkonkylän aamuyöllä 21.7. Pohjoisempana Taisteluosasto Järvinen hyökkäsi 22.7. Suurmäkeen ja valtasi sen karkotettuaan ensin vihollisen kylää suojanneista betonibunkkereistä tykistön suorasuuntauksella.

Suurmäen valtauksen jälkeen Taisteluosasto Järvinen hyökkäsi Laatokan rannalla sijaitsevaa Viteleen kylää. Sinne hyökkäsivät myös 5 D:n päävoimat Salmista. Suomalaiset hyökkäsivät hanakasti vastaan pannutta vihollista vastaan saarrostaen. Vitele saatiin haltuun venäläisten vastaiskuista huolimatta 24.7.

Suomalaiset saivat päämajasta käskyn pysähtyä Viteleen-Vieljärven linjalle. Käsky johtui siitä, että rintama venyi, koska Laatokan rantaa etenevien suomalaisten pohjoispuolella eteneminen oli huomattavasti hitaanpaa. Kevyitä joukkoja sai kuitenkin lähettää edemmäs, ja niin Kev.Os 4 eteni Tuulosjoen itäpuolelle, jossa se asettui puolustukseen. Hyökkäävän armeijan vasen siipi ulottui nyt Tuuloksesta Tolvajärven kautta Ilomantsiin.

Neuvostoliitto pyrki iskemään Laatokan rantaa pitkin hyökkäävän Suomen VI AK:n sivustaan tekemällä maihinnousun Laatokan saariin. Yöllä 24.7. vähintään 15 aluksen vahvuiset Nevasta lähteneet maihinnousujoukot rantautuivat Lunkulansaareelle. Suomalaiset irrottivat uhan torjumiseksi kaikki käytettävissä olleet joukot, joihin kuului muun muassa KeV.Os.8 ja pioneerijoukkoja.

Lunkula saatiin puhdistetua vihollisista 26.7., jolloin venäläiset nousivat maihin myös Mantsissa. Juuri edellisen saaren taisteluista vapautuneet kuljetettiin pikaveneillä Mantsiin. Kiivaiden taisteluiden jälkeen Mantsi oli kokonaan omilla seuraavan päivän iltana.

VI AK:n hyökkäyksen painopisteen kulkiessa nopesti Laatokan rantaa sen pohjoinen sivusta oli jäänyt jumiin matkallaan kohti Suojärveä. Suunnalla toimivan Ryhmä Oinosen avuksi keskitettin kenraaliluutnantti Engelbrechtin johtama saksalainen 163. D, joka oli sodan alussa ollut yllipäällikön reservinä. 25.7. se aloitti yhdessä suomalaisten JR 310 ja JR 56 kanssa hyökkäyksen kohti Näätäojaa. Eteneminen pysähtyi 27.7. Vitsausojan maastoon, jonne neuvostojoukot olivat kaivautuneet.

Repolan suunnalla kohti Rukäjärveä hyökännyt Suomen 14. D oli taistellut Virran kapeikosta itselleen sillanpään. Sen eteneminen oli kuitenkin ollut hieman takkuista, mutta sodan 5. viikko toi alkaessaan voiton. Etelästä koukanneet joukot katkaisivat aamulla 21.7. Rukäjärvelle vievän tien, ja Omelian kylää puolustanut Neuvostoliiton JR 337 jäi saarroksiin. Venäläiset pyrkivät vimmatusti pois motista, mutta suomalaiset torjuivat vastahyökkäykset ja tietä pitkin mottiin jääneiden tueksi lähetettyjen joukkojen hyökkäykset. 23.7 luoteesta edenneet suomalaiset saivat hteyden etelästä koukanneisiin omiin. Kylä vallattiin heinäkuisen helteen hiostaessa taisteluiden melskeissä olleita joukkoja. Oman lisänsä kuunuuteen antoivat tykkitulesta syntyneet maastopalot, jotka laukaisivat miinoja. Motista saatu saalis oli runsas. Siihen kuului muun muassa 24 knettätykkiä ja 12 tykistön vetotraktoria. Sotavankeja saatiin 300. 14. D. eteni viikon loppun mennessä Karnisjärven lounaispuolelle. Sitä vastassa oli etupäässä nostojoukkoja, mutta Neuvostoliitto lähetti suunnalle vahvistuksia Petroskoista.

Suomen III AK:n Ryhmä F hyökkäsi Vienan Karjalassa kohti Uhtuaa karkotettuaan neuvostojoukot Vuonisenjoelta kohti Pistojokea. Suomalaisten tavoitteena oli katkaista niiden vetäytymistie. Neuvostojoukot olivat juuri irtatumassa Korpijärveltä, kun suomalaiset saapuivat kietäen tielle ja lähtivät neuvostoliittolaisten jälkijoukkojen takaa-ajoon. Puna-armeija räjäytti mennessään Pinkojoen yli vievän sillan, mutta Suomen III/JR 11 saavutti pakenijat seuraavana aamuna. Suomalaispataljoonan komentaja kapteeni M. Ylönen kaatui seruanneessa taistelussa, mutta vihollinen lyötiin hajalle ja tuhottiin osittain. Saaliiksi saatiin pieniä panssarivaunuja, tykkejä, konekivääreitä sekä paljon pienempiä aseita, Ryhmä F.n tappiot olivat tuntuvat.

Ryhmä F sai armeijakunnan komentaja Siilasvuolta käskyn jatkaa kohti Uhtuaa ja sen jällkeen Vienan Kemiin käyttäen syvän iskun kärkenä panssarivaunuja ja keveitä joukkoja. Ryhmä F.n johtaja Fagermäs määräsi joukot lepoon keräämään voimia tätä ponnistusta varten.

III AK:n toisena suuntana oli Kiestinki. Sinne oli matkalla everstiluutnantti Jussi Turtolan johtama Ryhmä J, joka sai viikon aikana tuekseen pohjoisemmasta irrotettuja SS-Div. Nordin sakasalaisjoukkoja, joihin kuului muun muassa jalkaväkirykmentti ja tykistöä. Ryhmä J valmistautui ylittämään Sohjananjoen.

26.7. keskiyöllä Neuvostoliiton maihinnousujoukot syöksyi rantaan Bengtskrin majakkasaareen. Iskuosaston tavoitteena oli räjäyttää majakka jota suomalaiset käyttivät tähystys- ja tulenjohtopaikkana. Hangosta lähteneet venäläiset pakoittivat 38-miehisen vartio-osaston vetäytymään ensin sisälle majakkaan ja lopulta sen torniin asti. Suomalaiset joutuivat tilaamaan kesityksiä Örön ja Granholmenin rannikkopatteristolta, jotka tulittivat saarta. Aamuyöllä tilanne hieman helpotti, kun suomalaiset tykkiveneet ja lentokoneet ehtivät paikalle. Yhdeksän aikaan aamulla saapui myös 80 miehen osasto, joka teki saareen maihinnousun. Pitkien ja veristen lähitaisteluiden jälkeen suomalaisosasto valtasi majakan. Venäläiset eivät onnistuneet tekemään toista maihinnousua suomalaisten tykkiveneiden vartioidessa Begtskärin rantoja. Taistelussa kuoli noin 100 venääläistä, 28 jäi vangiksi. Suomalaisten menetykset olivat 31 kaatunutta ja 45 haavoittunutta.

Lähdeaineisto: Ilkka Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5