Korpiselän läpimurto

Heinäkuun 9. päivä kello 19.42 oli tärkeä hetki VI Armeijakunnan historiassa. Silloin saapui Karjalan Armeijan käsky hyöökäyksestä. Hyökkäyshetkeksi määrättiin kello 17.00 seuraavana päivänä. Uutista kuumeisesti odottanut Talvela ampaisi silmänräpäyksessa puhelimeen ja soitti upseeri Koskimiehelle: ”Ryssä hakataan nyt perusteellisesti ja sen livistäminen Tolvajärven suuntaan estetään!” Koskimiehen olisi sen vuoksi vallatava vielä smana yönä Ristikankaan tienhaara. Talvela ilmoitti tulevansa itse divisioonan esikuntaan antamaan tarkemman käskyn.

Neljännestunti myöhemmin Talvela oli Öllölän kansakoulun pimeässä opettajanhuoneessa antamassa käskyjään. Hyökkäsyhetki oli kello 24.00 eli 5 Divisioonalle jäisi aikaa kolmisen tuntia. Vastaväitteitä Talvela ei kuunnellut. Nyt tuli eversti Koskimiehelle kiire. Komentaja juoksi autoon ja lähti ajamaan kohti Jalkaväkirykmentti 23 komentajan, everstiluutnantti von Schorowen komentopaikkaa. Autolla ei päässyt kuitenkaan perille eivätkä ratsuhevosetkaan olleet odottamassa sovitussa paikassa. Loppujen lopuksi saatiin pairlta lääkintäupseerilta polkupyörät, ja matka jatkui vaivalloisesti, sillä ensimmäisessä maailmansodassa haavoittuneen Koskimiehen vioittunut tasapainoaisti ei olisi sallinut pyörällä ajoa, von Schrowen saatiin kuitenkin käsiin, ja tehtävän saatuaan hän katosi puolestaan vilauksena jakamaan omia käskyjään. Silti on pidettävä melkein ihmeenä, ettei hyökkäsy myähästynyt kuin muutaman minuutin Talvelan käskemästä ajasta.

Kiitosta ei Koskimies kuitenkaan esimiehiltään saanut. Ristikangas jäi näet toistaiseksi valtaamatta, vaikka sen ilmoitettiin ja pariinkin kertaan olevan suomalaisten hallussa. Sen sijaan hyökkäsy suuntautui divisioonan toteamasta aukosta Korpiselän kirkonkylään joka joutui 10.7. iltapäivällä suomalaisten haltuun. Tie Talvelan kaipaamaa takaa-ajoa varten ei ollut kuitenkaan viel tuolloinkaan auki, sillä Korpiselän länsipuolella venäläiset pitivät edelleen pintansa bunkkereissaan. Tämä sai Talvelan mitan täyteenn Koskimiestä kohtaan, eikä jälkimmäistä pelastanut sekään, että Ristikankaan tienhaara vallattiin 10.7. illan suussa. Seuraavan päivänä puolilta päivin Talvela vapautti Koskimiehen 5. Divisioonan komentajan tehtävästä.

Verrattaessa 5. Divisioonan toimintaa muiden divisioonien taisteluihin on vaikea välttyä vaikutelmalta, että Koskimies joutui epäoikeudenmukaisuuden uhriksi. Talvela toimi kuitenkin omalta kannaltaan oikein. Sodassa on merkityst vain sillä, mikä on tarkoituksenmukaista. Huonot henkilösuhteet aiheuttavat toimintaan pahaa kitkaa, ja Talvelan tekemän leikkauksen jälkeen ei tällaista kitkaa enää esiintynyt. Talvela määräsi näet 1. Jääkäriprikaatin komentajan, eversti Laguksen johtamaan %. Divisioonaa, ja nämä monella tapaa samalaiset miehet tulivat toimeen varsin hyvin. Eri asia oli sitten, että Talvela polki toimenpiteillään myös Mannereheimin varpaille. Talvelalla oli kenties oikeus erottaa epäpätevänä pitämänsä komentaja, mutta Marski oli tarkka siitä, että vain hän ylipäällikkönä nimiti uusia divisioonankomentajia.

Korpiselän läpimurto oli joka tapauksessa tämän jälkeen selvä. Jo varhain aamulla 11.7. työnnettiin murtoaukosta läpi osia kuorma-autoilla motorisoidusta JR 44:stä sekä pian Jääkäriprikaatin jääkäripataljoonat. Seuraavan yönä kello 01.30 Talvela otti vastaan Laaguksen ilmoituksen 20 kilometriä idenpää: ”Ilmoitan Herra Kenraalille, että Kokkarissa liehuu nyt Suomen lippu.” Laguksen seuraavatkin sanat olivat Talvelalle mieluista kuultavaa: ”Joukot ovat saaneet käskyn jatkaa Tolvajärvelle väsymyksestä huolimatta.”

Tolvajärven kylä vallattiin seuraavana aamuna, mutta Laguksen jääkäripataljoona oli suunnattu jo sitä ennen Kokkarin tienoilta etelään johtavaa huonoa Kilpivaaran metsätietä pitkin. Raskas aseistus oli pyörillä, ja miehille oli jaettu viiden vuorokauden kuiva muona, kolme tuliannosta patruunoita ja käsikranaatteja, Pyöriään usein taluttaen ja joskus kantankin jääkäri työntyivät pitkospuita ja luohikkoisia tienosuuksia pitkin kohti etelää Suonlahden suunna vihollisten selustaan. Oli näet käynyt, kuten Talvela oli aavistanutkin. Suoraan kohti Soanlahtea etenevä 11. Divisioona li kullä valannut Värtsilän, mutta edulliseen maastoon tukeutuneet venäläiset pystyivät sen jälkeen hidastamaan tehokkaasti suomalaisten etenemistä. Sitkeästi viivyttäneet venäläiset voitiin kuitenkin tämän vuoksi saarrostaa idästä.

Suomalaiset halusivat kuitenkin suuremman suupala. Vaikka hetken näyttikin siltä, että koko Jääkäriprikaati kääntyisi länteen venäläisten selustaan, muutettiin suuntaa varhain 13.7 kaakkoon kohti Loimolaa. Talvelan ajatuksena oli näet päästä mahdollisimman nopeasti Laatokan rannalle Koirinojan kohdalla, jolloin yhteydet itään olisi katkaistu ei ainoastaan Soanlahdn vaan koko Jänisjärven alueen venäläisjoukoilta. Soanlahden suuntaan hyökkäsi tämän ratkaisun jälkeen idästä ensi alkuun enää yksi pataljoona. Päämaja vahvisti ratkaisun antamalla sitä tukevan käskyn jatkotoimista.

Mitään mottia ei Jänisjärven seuduille kuitenkaan syntynyt. Talvelan voimakkaasti painostama 11.Divisioona valtasi Soanlahden 15.7., ja hyökkäys jatkui armeijakunnan komentajan valvoessa että hänen periaatteitaan noudatettiin: ”Joukot eivät nyt saa levätä, vaan on käytävä päälle viimeisetkin voimat pinnistäen.” Näin Heiskanen tekikin, ja Jänisjärvestä Laatokkaan johtava Jänisjoki saavutettin pitkin sen pituutta 17.7. aikana. Joen länsipuolelle Sortavalan suuntaan jäin venäläinen 168. Divisioona sekä eräitä vähäisempiä joukkoja, mutta vaikka Heiskasen divisioona ryhtyi vartioimaan mottia Jänisjoella, ei odotus kantanut hedelmää. Venäläiset eivät näe yrittäneetkään pelastautua hyökkäämällä itään, vaan kuljettivat pääosan joukoistaan Laatokan yli.

Idenpänä Koirinojalla oli Laatokka saavutettu jo 16.7. ja hyökkäys jatkui yhä kaakkoon. Pitkäranta oli suomalaisten hallussa seuraavana päivänä ja Salmin kirkonkylä valattiin kivaan paripäiväisen taistelun jälkeen 28.7. aamuyöllä.

Venäläisten sitkistynyt vastus Salmissa johtui siitä, että tässä suunnassa taistellut 7.Armeija oli saanut vahvennuksia noin kolmen rykmentin verran. Tämä näkyi myös VI Armeijakunnan vasemmassa sivustassa, missä suomalaisten hyökkäys pysähtyi Kollaan seudulla. Samoin etelämpänä Käsnäselän tien suunnassa eteneminen hidastui, jos kohta vanhan rajan takana ollut Palalahden kylä saatiinkin vallatuksi 21.7. Talvela puolestaan vahvensi kummallakin tien suunnalla joukkoja tuntuvasti. Käsnäselän tielle marsssitettiin eversti Paalun komentama 1. Divisioona, jonka Karjalan Armeija oli alistanut Talvelalle – Jänisjoella ”mottia” vartioinut 11. Divisioona Talvelan sen sijaan oli luovutettava armeijan johtoon – ja Kollaan venäläispuolustusta lähetettiin laukaisemaan lisäksi myös yksi saksalainen rykmentti. Tämä Talvelan armeijakunnasta sivuun jäänyt suunta erotettiin VI AK:n vastuualueeseen 22.7., jolloin armeijakunnan raja siirrettiin etelämmäksi Hyrsylän mutkan seudulle. Siihen suuntaan Talvela työni everstiluutnantti Susitaipaleen JR 29:n.

Lisävoimien innostama 7. Armeija ei tyytynyt pelkkään puolustukseen, vaan se kävi myös vastahyökkäykseen 23.7. Hyökkäykset olivat kuitenkin niin hajanaisia, että suomalaisten puolella tuskin huomattiin että ksymyksessä oli yhteinen sotatoimi. Raskaimpiin taisteluihin joutui tuolloin jo Vieljärven seufuelle Palalahdesta edennyt 1. Divisioona, ja eniten huolta armeijakunna johdolle aiheutti sivustaan Lunkulansaareen 23–24.7. yöllä noussut venäläinen jalkaväkiprikaati. Saari saatiin kuitenkin puhdistetuksi nopeasti vastatoimenpitein 26.7. iltaan mennessä.

Karjalan Armeijan ja siten myös VI Armeijakunnan hyökkäys oli kuitenkin pysäytetty sitä ennen.

Lähdeaineisto Suomi sodassa talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät ISBN 951-9078-94-0