Itä-Kannaksen hyökkäys

Suurmäen valtaus

Tärkeän rautatie- ja maantiesolmun muodostava Hiitola kukistui 11. elokuuta, eteläisemmän hyökkäyskiilan saavuttaessa Laatokan rannikon Hiitolan ja Käkisalmen kaupungin välillä. Kaksi venälläisdivisioonaa tungettiin nyt suurelle Kilpolansaarelle, jossa ne tarmokkaasti pitivät puoliaan 23:nteen elokuuta, minkä jälkeen ne kuljetettiin vesitse Karjalan kannaksen Laatokan-puoleisiin satamiin. Myöhemmässä vaiheessa näiden divisioonien nähtiin osallistuvan Kannaksen taisteluihin.

Rannikkolohkolla tapahtuneen ratkaisun jälkeen oli ryhdyttävä raivaamaan tietä hyökkäykselle, joka oli määrä kohdistaa Länsi-Kannakselle olevien vihollisjoukkojen sivustaan ja selustaan. 13. elokuuta sai II armeijakunnan komentaja käskyn nopeasti vallata Vuoksen rannan Ensosta Pölläkkälään ja muodostaa sillanpääaseman virran etelärannalle. Sen jälkeen kun Vuoksen keskijuoksun pohjoispuolella olevat venäläsiosastot oli ankarissa taisteluisssa lyöty hajalle, pääsi oiekanpuoleinen siipemme tunkeutumaan virran rannalle, ja jo 23. elokuuta oli saatu muodostetuksi suuri, Äyräpäänjärven- Salmenkaitajaoen vesistolinjan rajoittama sillanpääasema. Näissä operaatioissa kunnostautui erityisesti 18. divisioona yritteliään komentajansa eversti Pajarin johtamana. Se ylitti Vuoksen Hopesalmen kohdalla – ja uudisti siten kesän 1939 taisteluharjoituksissa suoritetun vastaavan hyökkäyksen. Vallattuaan vihollisen polttaman käkisalmen 21. elokuuta asettui vasen siipi Suvannon – Taipaleen linjalle. Kolmiviikkoisten keskeytymättömien taistelujen jälkeen II armeijakunta oli täten suorittanut tehtävänsä loppuun.

Sillä välin olivat Sortvalan lohkolla taistelevat joukkomme edenneet siksi pitkälle, että voitiin ryhtyä toimenpiteisiin Sortavalan kaupungin ja sen länsipuolella olevine alueiden valtaamiseksi. Tehtävä annettiin tätä tarkoitusta varten muodostetulle I armeijakunnalle, jonka komentajaksi tuli kenraalimajuri Mäkinen. Tähän uuteen armeijakuntaan liitettiin suurin osa VII armeijakunnan taisteluvoimista, kun taas sen esikunta ja joukkojen jäljelle jäänyt osa uusilla yksiköillä vahvennettuna sirrettiin itään vakauttamaan Laatokan pohjoispuolella vallitsevaa tilannetta ja osallistumaan tällä rintamanosalla myöhemmin suoritettavaan etenemiseen. Sortavalan valtasi 16. elokuuta 7. divisioona, jota koomensi eversti Svensson. Täälläkin ankaran painostuksen alaisiksi joutuneet vihollisvoimat vetäytyivät saaristoon, mistä venäläisten Laatokan-laivue kuljetti ne Valamoon ja sieltä edelleen Pietarin seudulle. Suusi osa vihollisen kalustosta jäi sotasaaliina joukkojemme käsiin.

Laatokan Karjalan ja Laatokan Karjalan operaatiot oli suoritettu suunnitelman mukaisesti, mutta siitä huolimatta tulos ei ollut aivan sellainen kuin olin (Mannerheim) odottanut. Tämä johti kenties lähinnä siitä, että lentoaseemme ei kyennyt estämään venäläisiä vesiteitse irrottautumasta pihdeistä, jotka yhä tiukemmin oli puristettu heidän ympärilleen. Laatokan Karjalan oli kuitenkin vapautettu ja samalla luotu lähtöasemat Karjalan kannakselle suoritettavaa hyökkäysliikettä varten.

Sitä mukaan kuin Laatokan rannikot joutuivat jälleen valtaamme, sinne siirrettiin tykistöä ja muuta kalustoa Moskovan jälkeen Saimaan vesistön varteen rakennetulta puolustuslinjalta, jonka tykit olivat suureksi osaksi peräisin Laatokan rannikkopuolustuksesta. Entisten patterien jälleenrakentamisen yhteydessä irrotettiin kenttäarmeijan yksiköt tulossa olevia liikkuvia operaatioita varten.

Keski-Karjalassakinn oli minulle (Mannerheim) suoranaisesti alistettu 14. divisioona, jonka komentajana oli eversti Raappana, vallanntu maa-alaa ja saavuttanut suuria menestyksiä. Kun hänen joukkonsa olivat saartaneet ja hajoittaneet Repolan suunnalla erään venäläisdivisioonan ja samalla torjuneet vihollisen itsepintaiset vastahyökkäykset ne etenivät Rukajärven kylään, joka vallattiin 11. syyskuuta, minkä jälkeen annettiin käsky siirtyä puolustukseen. Näin oli saatu luoduksi suojavyöhyke turvaamaan Joensuun- Kontiomäen tärkeätä rataosaa, joka talvisodassakin oli ollut uhattuna.

Sotatoimien kestäessä olin (Mannerheim) useaan kertaan joukkojen luoja ja tällöin saanut tilaisuuden tutustua niiden vaikeuksiin mutta myös niiden ainutlaatuiseen hyökkäyshenkeen. Jo ensimmäisen, Korpiselän – Salmin suuntaan tapahtuneen etenemisliikkeen aikana olin käynyt Karjalan armeijan esikunnassa, joka oli sijoitettuna Niittylahteen Joensuun lähelle, ja äsken takaisin vallatun Värtsilän rautatieasemalla oli tavannut useita komentajia ja tervehtinyt etenpäin marssivia joukkoja. Myös VI armeijakunnan komentaja oli kutsuttu Värtsilään.Kenraalimajuri Talvela oli vaatinut, että olisi jälleen ryhdyttävä etenemään Tuulosjoen linjalta käsin, mutta tuntien hänen impulsiivisen luonteensa katsoin asiakseni huomauttaa hänelle, että siihen ei aika vielä ollut kypsä. Hyökkäystä ei voitu aloittaa, ennen kuin huoltoyhteydet oli saatu kuntoon ja muilta rintamanosilta irrotettu lisävoimia. En halunnut mitään salamamenestyksiä

Lähdeaineisto G.Mannereheim Muistelmat