Sortavalan valtaus ja Neuvostoliiton vastahyökkäys

Suomalaisten voittokulku Laatokan rannoilla jatkui: joukot marssivat Hiitolaan ja Sortavalaan. Räisälän suunnalla Suomen 10. D kesti Nueovostoliiton elittidivisioonan vastahyökäyksen. Kiestingin suunnalla suomalaiset olivat vaikeuksissa.

Kaupungin valtaamiseksi perustettiin 13.8. I Ak, johon kuuluivat 2., 7. ja 19 D. Se oli väliaikainen sotatoimiyhtymä, joka perustettiin Kar. A:n hyökkäyksessä suomalaisten saartamiksi jääneiden neuvostojoukkojen nujertamiseksi. I AK lakkautettiin 2.9.1941.

Saarros Sortavalan ympärillä kiristyi päivä päivältä. 7. D:aan kuulunut JR 30 oli jo viikonvaihteessa onnistunut luomaan sillanpääaseman Sortavalan länsilaidalla olevan Karmalansalmen itäpuolelle. Salmi ylitettiin savuverhon suojissa, ja sillanpää saatiin pidettyä vastahyökkäyksistä huolimatta, Aamulla 14.8. suomalaiset valtasivat Sortavalan koillisosassa sijainneet mäes. Seuraavan päivän aamuna JR 30 työntyi kaupunkiin. Se ei kohdannut raskasta vastarintaa, sillä neuvostojoukot olivat jo aloittaneet vetäytymisen. Klo 15.10 nousi Suomen lippu kaupungintalon salkoon.

Jäljelle jääneet venäläiset olivat piiloutuneet kaupungissa eri paikkoihin, kuten kellareihin ja erään tehtaan höyrykattilaan. Heidät saatiin ulos ja antautumaan kaiutinprogandan avulla. Vankeja saatiin 540. Suomalaiset olivat välttäneet kaupungin keskustan pommittamista, joten rakennukset olivat kutakuinkin ehjiä. Suomen joukot jatkoivat venäläisten takaa-ajoa kohti Laatokkaa.

Etelämpänä neuvostojoukot vetäytyivät kohti Kilpolaa, josta ne laivattaisiin Laatokan yli. Alueella hyökkäsi Suomen II Ak. Armeijakunnan pohjoisella siivella saarrosti everstin Niilo Hersalon johtama 15.D, keskellä tynni taisteluihin tuoreempana voimana heitetty 10. D. jota johti eversti Johannes Sihvo, ja etelässä saarrosti 18. d. Johdossaan eversti Aaro Pajari.

Maanantaina 11.8. suomalaiset valtasivat Hiitolan aseman. Muutaman tunnin kestäneissä taisteluissa vastassa oli pieniä vihollisosastoja. Päävoimat vetäytyivät kovaa vauhtia kohti Laatokkaa ja pelastusta puolustaen Kilpolansaareen johtavaa tietä tiukasti. Suomen 15, D:aan kuulunet JR 15 ja JR 57 pyrkivät saartamaan neuvostojoukot, joilla oli huomattava ylivoima ja tukenaan voimakas ilmapuolustus. Taistelut jatkuivat seuraavalle viikolle.

Kun II AK:n ensimmäinen tavoite Ilmee-Hiitola-Elisenvaara alkoi olla vallattu, sen vastuualueen etelälaidalla hyökännyt 18. D oli jo alkanut suunnata hyökkäystään kohti Vuoksen Karjalan Kannaksen itäosassa. Sen tavoitteena oli Sairalan-Antrean tie ja Vuoksen yläjuoksun valloittaminen Enson ja Antren välillä. Rintama oli lähes 40 kilometriä leveä ja edettävää tähän tavoitteeseen li 15 kilometriä.

Suomalaiset aloittivat hyökkäyksensä 10.8. Oikealla siivellä hyökkäsi JR 6 sai Toivolan haltuunsa 11.8. läpi yön kestäneiden taisteluiden jälkeen. Vasemmalla siivella hyökännyt JR 27 puolestaan tavoitteli Sairalaa. Sitä ei saatu vallattu 10.8. joten rykmentin komentaja everstiluutnantti Haanterä päätti kiertää selustaan. 11.8. kiertävä osasto saapui Sairalaan johtavalle maantielle. Tien tuntumassa käydyssä kiivaassa taistelussa vihollinen kärsi tuntuvia tappioita ja menetti osan panssarikalustostaan ja esikunnastaan.

10. ja ja 11.8. Neuvostoliiton joukot tekivät ankaria vastahyökkäyksiä. Muun muassa JR 27 torjui tykstön ja ilmavoimien tukeman puna-armeijan vastahyökkäyksen. Suomalaiset valtasivat Sairalan 12.8. Sieltä jatkettiin suoraan kohti Antreaa, ja JR 27 otti vielä saman päivän aikana iltapäivällä haltuunsa Koljolan aseman. 14.8. JR 27:n ja JR 49:n osat valtasivat edestakaisin riehuneiden taisteluiden jälkeen Antrean kirkonkylän. Samana päivänä suomalaiset valtasivat myös Antrean aseman ja työnsivät vihollisen Vuoksen taakse.

Suomen 18 D.n ja 10. D:n saumakohtaan tuodut tuoreet neuvostojoukot aloittivat suuren vastahyökkäyksensä 14.8. Sisäministeriön eliittisotilaita sisältänyt 265. D hyökkäsi Räisälän suunnalla. Sen tavoitteena oli pyrkiä kohti Hiitolaa, Se pääsi jo tunkeutumaan suomalaisten ulommaisten kenttätykistöasemien tuntumaan, mutta suomalaiset reagoivat uhkaan nopeasti. Vastahyökkäykseen ryhdyttiin JR 43:n ja JR 2:n osilla. Jo parin tunnin kuluttua suomalaisten vastahyökkäyksen alkamisesta vahvat neuvostojoukot saatiin pysäytetettyä. Taistelu jatkui koko päivän, ja vihollinen saatiin peräytymään aina lähtöasemiinsa asti.

10.D aloitti 15.8. hyökkäyksen tavoitteenaan ensin Timoskala ja sitten Räisälä. Operaatiota varten muodostettiin Taisteluosasto Vänttinen, jonka runko-osa oli everstiluutnantti Vänttisen johtama JR 43. Timoskala saavutettiin ensimmäisenä hyökkäyspäivänä, ja seuraavana aamuna kylä oli vallattu. Neuvostojoukot menettivät tykistönsä ja kuormastonsa, ja niiden komentaja ampui itsensä.

Timoskalan valtaus avasi tien sen eteläpuolella sijaitsevaan Räisälään.Siellä neuvostojoukot olivat ryhmittyneet 2-4 kilometrin päähän kirkolta varustettuihin asemiin. JR I katkaisi 17.8 Räisälästä Vuosalmelle johtavan tien, ja JR 2 katkaisi tien Kiviniemeen. JR 1 toinen pataljoona (II/JR I) ja II/JR 43 etenivät kylään. Vastahyökkäyksensä jälkeen sinne puolustukseen vetäytynyt 265. D oli saarrettu ja painettu kylän etelälaitaan. Yritettyään murtautua ulos vastaiskuin eliittidivisioona murtui lopulta paineen alla 18.8. mennessä. Hajanaiset osasto lähtivät paniikissa kohti itää.

265. D:n tappiot olivat 234 kaatunutta, 1155 haavoittunutta ja 4830 kadonnutta. Ne olivat puna-armeijan tilaston mukaan suurimmat kesällä 1941 taistelleista divisioonista.

14. D oli matkalla kohti Rukajärveä. 13.8. neuvostojoukot olivat irtautuneet Ontorosenvaarasta kohti Rukajärveä peläten jäävänsä saarroksiin. Suomalaiset jatkoivat kohti itää kahta päivää myöhemmin ja tavoittivat vihollisen Pismajoella. Sen itäpuolella saatiin vallattua sillanpää, mutta neuvostojoukot olivat ehtineet varustaa hyvät puolustusasemat ja pääsivät lisäksi ampumaan sivustatulta Rukavaaralta. Suomalaiset päättivät kaivautua ja tiedustella puolustajien asemat. Hyökkäystä jatkettiin syyskuun puolella.

Kiestingin valtauksen jälkeen sakalais-suomalaiset joukot jatkoivat Vienan Karjalassa kohti Louhea, joka sijaitsee Muurmannin radan varressa. Ryhmä I oli nimetty Divisioona J:ksi. Suomalaiset eenivät rautatietä pitkin itään. JR 53 oli saanut käskyn edetä rautatien ja maantien risteyskohtaan, noin 30 kilometriä Kiestingistä. Matkalla vastaan tullut Neuvostoliiton panssarijuna pakotti suomalaiset puolustuskannalle, mutta apuun hälytetyt syöksypommittajat tuhosivat sen.

Määrätylle risteysalueelle saavuttuaan suomalaiset valtasivat muonavaraston. Paikalle oli kuitenkin saapumassa Neuvostoliiton 88. D, jonak JR 426 jalkautui junasta suoraan taisteluun. Maantien katkaiseminen ei onnistunut, ja JR 53:nn tilanne kävi koko ajan kireämmäksi sen joutuessa torjumaan seuraavina päivinä toistuvia neuvostojoukkojen vastahyökkäyksiä. Hyökkäys pysähtyi Kapustajoelle.

Uhtuaa kohti edennyt III AK:n Ryhmä F oli pysähtynyt Kiskisjärven tasalle. Se torjui asemissaan 12.8. vihollisen vastahyökkäyksen. Kun se oli jatkamassa omaa hyökkäystään kohti Uhtuaa, armeijakunnan komentaja Siilavuolta saapui käsky, jolla SissiP 3 määrättiin Ryhmä J:n käyttöön. Ryhmä F:n vahvuus laksi neljänneksellä. Samalla sen nimi muutettiin entiselleen 3. D:ksi. Kiestingistä oli tullut armeijakunnan hyökkäyksen painopiste suunnalla saavutetun menestyksen vuoksi, ja joukkoja siirrettiin sinne. 3. D kuitenkin jatkoi omaa hyökkäystään, mutta JR 32:n 15.8. aloitettu eteneminen pysähtyi viikon lopussa.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5