Sortavalan valtaus

Karjalan Armeijan hyökkäys oli jakanut Laatokan pohjoisrannalla taistelleet vihollisen 7. Armeijan joukot kahteen osaan. Pyhäjärven-Laatokan välisellä kannaksella jatkoi taistelua 168. Divisioona, ja valmistautui vastahyökkäykseen Karjalan kannakselta Sortavalan alueelle siirrettyä vajaata198. Divisioonaa vastaan, jota komensi kenraalimajuri Krukov. Vihollisen 168. D ja 198. D kuuluivat XIX Armeijakuntaan.

Kun kenraalimajuri Paavo Talvelan komentama VI Armeijakunta saavutti 16.7. Laatokan rannan Koirinojalla, oli vihollisen 71. Divisioona jäänyt mottiin suomalaisten VI ja VII Armeijakuntien väliin.

Vihollisen XIX Armeijakunta pyrki avaamaan vastahyökkäyksellä Jänisjärven- Laatokan välisen kanaksen ja saamaan yhteyden 71. Divisioonaan sekä edelleen 7. Armeijan joukkoihin. 198. Divisioona piti hyökätä Helylän-Voionmaan alueelta. Divisioonan oli lyötävä vastassa olevat suomalaiset joukot sekä vallata Hämekosken ja Läskelän alueet. 168. Divisioonan tuli hyökätä Leppäselän-Koivikkoniemen alueelta, lyödä vastassa olevat suomalaiset joukot tavoitteena Vahvajärven-Jänisjärven kannas. XIX Armeijakunnan hyökkäys ei yllättänyt suomalaisia, koska hyökkäyssuunnitelma oli joutunut suomalaisten haltuun jo heinäkuun 28. päivänä.

198. Divisioonan hyökkäys alkoi heinäkuun 29. päivänä. Taisteluosasto Kuistio puolusti Tohmajoen-Helylänjoen linjaa. Taisteluosastoon kuuluivat Jalkaväkirykmentti 9, Sissipataljoona 2, Kevyt Osasto 15, 14. Rajakomppania ja Polkupyöräpataljoona. Taistelut riehuivat kiivaina. Taisteluosasto Kuistio torjui vihollisen hyökkäykset 1.8. aamuun asti, jolloin vihollisjoukot alkoivat vetäytyä. Vihollinen piti kuitenkin hallussaan suppean sillanpään Mäkisenhovin luona 3.8. aamuun saakka.

Vihollisen aktiivisuus lisääntyi myös 7. Divisioonan, JR30:n ja JR 37:n lohkoilla. Suomalaiset pystyivät kuitenkin pitämään asemansa, mutta eivät kyenneet valtaamaan Leppäselän kansakoulun maastoa. Vasta elokuun 1. ja 3. päivän välisenä yönä alkanut JR 9:n II Pataljoonan raju hyökkäys mursi pesäke pesäkkeelta vihollisen sitkeän vastarinnan 2.8. iltaan mennessä. Vihollispesäkkeiden tuhoamiseen käytettiin savuja ja liekinheittimiä. Lappselkää vasaan taistelleita 7. Divisioonan joukkoja tuettiin neljällä patteristolla, yhteensä 48 kenttätykillä. Osa vihollisista pääsi pakenemaan länteen.

19. Divisioonan lohkolla vihollisen 168. Divisioonan hyökkäys alkoii heinäkuun 28. ja 29. päivän välisenä yönä. Se kohdistui suomalaisten asemiin Tirimäessä ja Okamäessä. Suomalaiset torjuivat hyökkäyksen tykistön tukemana. Jo kello 5 vihollinen aloitti Tirimäen eteläpuolelta voimakkaan, panssarivaunujen tukeman hyökkäyksen Koivikkomäkeen, jota puolusti Jalkaväkirykmentti 16:n I pataljoona. Suomalaiset torjuivat hyökkäyksen ja tuhosivat yksitoista panssarivaunua. Seuraavana yönä vihollinen hyökkäsi, mutta se torjuttiin.

Torjuttujen hyökkäysten jälkeen suomalaiset hyökkäsivät 29.7. aamulla tykistön tulivalmistelun jälkeen Okanmäkeen. Taistelut riehuivat kiivaina koko päivän, mutta vihollinen piti asemansa. Tilanne pysyi ennallaan. Vasta Jalkaväkirykmentti 58:n hyökkäys 3.8. Okanamäkeen johti tulokseen. Hyökkäystä oli valmistelut perusteellisesti ja tueksi oli saatu raskasta ja järeää kenttätykistöä. Eversti Juvan komentama Jalkaväkirykmentti 58 valtasi Okanmäen 5.8. aamulla tykistön lujan tulivalmistelun jälkeen.

VII Armeijakunta oli torjunut vihollisen XIX Armeijakunnan kahden divisioonan suuren vastahyökkäyksen. Samalla VII AK oli luonut hyvät edellytykset hyökkäyksensä jatkamiseksi Sortavalaan. Armeijakunta oli myös suojannut Karjalan Armeijan painopistesuunnassa Laatokan kaakkoispuolella hyökkäävän VI Armeijakunnan selustan. Kenraalimajuri Hägglund käski 5.8. 7.Divisioonan koko kaistallaan vetäytyvän vihollisen takaa-ajoon. Hän määräsi divisioonansa välirajaksi Okanmäen-Väärämäen-Papinvuoren-Jokirannan linjan.

VI Armeijakunnan oikeanpuolinen naapuri, kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen komentama II Armeijakunta oli jo 31.7. aloittanut hyökkäyksensä Rautjärven-Parikkalan alueelta kohti Karjalan kannaksen itäosaa. II Armeijakunnan hyökkäsy uhkasi katkaista Karajalan kannaksella VII Armeijakuntaa vastaan taistelevien vihollisjoukkojen maayhteydet. Niiden katkaiseminen suojaisi VII Armeijakunnan oikeanpuoleisen (lounainen) sivustan.

Everstiluutnantti Svensson esitti jo elokuun 3. päivänä kenraalimajuri Hägglundille, että 7. Divisioona saisi keskittää päävoimansa hyökkäykseen Tuoksjärven-Tohmajoen kannakselta Karmalansalmelle. Sieltä hyökättäisiin yllättäen Karmalansalmen yli suoraan Sortavalaan. Osilla 7. Divisioonan joukoista edettäisiin Sortavalan pohjoispuolelle Helylään. Kenraalimajuri Hägglund hyväksyi Svenssonin järkevän ehdotuksen.

Divisioonan hyökkäys alkoi elokuun 5. päivänä. Eversti Salmion komentama Jalkaväkirykmentti 37 hyökkäsi Leppäselän alueelta Tuoksjärven luoteispuolelle, jonne hyökkäys pysähtyi. Jalkaväkirykmentti 30 lähti 6.8. aamulla etenemään everstiluutnantti Ruotsalon johdolla Karmalansalmea kohti. Rykmentti mursi kohtaamansa vihollisen puolustuksen ja jatkoi etenemistään. JR 30:n I Pataljoonan komentaja, kapteeni Niilo Pietikäinen haavoittui. Hänen tilalleen määrättiin majri Väinö Väinlä. JR 30:n hyökkäykseen liittyivät JR 9:n III Pataljoona ja Sissipataljoona 2, joka ylitti Tohmajoen Mäkisen hovin kohdalla. 7. Divisioonan tukena oli voimakas tykistö, johon kuului kuusi patteristoa, yhteensä 72 kenttätykkiä. Divisioonan tkistökomentajana toimi everstiluutnantti Sture Ehnrooth. 7. Divisioonan joukot saavuttivat tykistön tukemana 9.8. illalla Tuoksjärven-Karmalansalmen-Helylän tason.

Kun JR 30 oli saavuttanut Karmalansalmen luoteisrannan, se ryhtyi heti komentajansa ja piiripäälikönsä johdolla valmistelemaan ylimenohyökkäystä. Ylimenoon oli aluksi käytettävissä ruuhia ja pikasiltoja. Pioneeripataljoona 35:n 3. komppania oi luutnantti Väinö Hiedan johdolla valmiina rakentamaan ruuhisillan Karmalansalmen yli.

Kapteeni Juho Hännisen komentama JR 30:n II Pataljoona alitti Karmalansalmen ylimenohyökkäyksen kello 9 tykistön lujan tulivalmistelun jälkeen. Se ylitti salmen savuverhon suojaamana ja valtasi sillanpään. Seuraavana meni salmen yli Väinö Väinölän komentama JR 30:n I Pataljoona. Myöhemmin siirrettiin salmen yli JR 37:n II Pataljoona ja JR 9:n III Pataljoona, joka alistettiin JR 30:n komentajalle, everstiluutnantti Erkki Ruotsalolle.

Ylimeno Karmalansalmella onnistui mainiosti. Sen jälkeen Pioneeripataljoona 35:n 3. Komppania rakensi ruuhisillan salmmen yli. Silta valmistui 10.8. puolenpäivän aikaan, Kapteeni Hännisen komentama JR 30:n II Pataljoona eteni sillanpäästä Sortavalan keskustaan lounaispuolelle Kymölään. Majuri Kaarlo Castrenin johtama JR 30:n III Pataljoona eteni Likolaan ja suojasi ylimenoalueen länteen. Everstiluutnantti Ruotsalo suuntasi JR 30:n I Pataljoonan etelään, missä pataljoona saavutti rautatien. Majuri Erik Enbergin komentama JR 9:n III Pataljoona suunnattiin kaakkoon Hypölänjärven-Leppäjärven kannakselle. Kun JR 9:n III Pataljona oli valmiina Hympölässä, koottiin JR 30:n I Pataljoona reserviksi Airanteenhovin alueelle.

Kapteeni Viljo Ratian komentama JR 37:n I Pataljoona sai käskyn siirtyä Karmalansalmelta itään johtavan tien suunnassa Sortavalan keskusta koillispuolelle, jossa pataljoona valtasi mielisairaalan alueen. JR 30:n II Pataljoona miehitti korken Kuhavuoren, josta oli erinomaiset tähystys- ja tulenjohtomahdollisuudet kaupungin keskustaan ja sen ympärille. Sissipataljoona 2 puhdisti Karmalanjärven pohjoispuolisen maaston.

Elokuun 11. päivään mennessä vihollisen Jalkaväkirykkentti 367 oli saarrettu kantakaupunkin ja sen pohjoispuolelle. Kun JR 37:n II Pataljoona valtasi 12.8. Puikkolan ja Liikolan, jakoi se kantakaupungissa ja sen pohjoispuolella toimineet vihollisjoukot kahtia. JR 51:n 2. Komppania oli miehittänyt Riekkolansaaren.

Jalkaväkirykmentti 367 oli täysin saarrettu ja jaettu kahteen osaan. 7. Divisioonan joukot aloittivat tunkeutumisen Sortavalan keskustaan puolilta päivin 15. elokuuta. Eversti Svensson halusi rajoittaa kaupungin tuhot mahdollisimman pieniksi, joten hän ielsi tyksitön tulenkäytön. Tykistöllä tulitettiin vain kantakaupungin ulkopuolella olevai maaleja, muun muassa Lahdenkylän aluetta ja erityisesti Paasovuorta. Suomalaiset joukot kohtasivat Sortavalaan tunekutuessaan vain vähäistä vastarintaa. 7. Divisioonan joukot valtasivat Sortavalan pienin omin tappioin. Kaupunki ei tuhoutunut. Suomalaiset saivat 540 sotavankia ja runsaan sotasaaliin.

Vihollisen yllättäinen on yksi sodankäynnin tärkeimmistä osatekijoistä. Eversti Antero Svensson käytti tätä taitoa esittäessään 3.8. VII Armeijakunnan komentajalle, että 7. Divisioonan hyökkäyksen painopiste Sortavalan valtaamiseksi pitäisi suunnata Karmalansalmen yli. VII Armeijakunta oli komentajansa, kenraaliluutnantti Woldemr Hägglundin johdolla täyttänyt hyvin tehtävänä Laatokan luoteisrintamalla. Ylipäällikkö sotamarsalkka Mannerheim siirsi 13.8.1942 kenraaliluutnantti Hägglundin ja hänen esikuntansa Aunuksen kannakselle.

Lähdeaineisto Matti Koskimaa Suomen kohtalon ratkaisut ISBN 978-952-291-011-0